sain viidennen lapseni. Raskaus oli ensimäinen jossa kärsin radista, ja eka vauva joka käynnistettiin sen takia. Eka lapsi jonka opin tuntemaan niin hyvin jo masuaikana, jopa kasvonpiirteitä myöten koska kävimme 3d ultrassa, ja joka oli niin tuttu heti synnyttyään. Eka vauva jota en saanut pitää vierelläni heti synnyttyään, koska joutui glukoositippaan ja muutamaksi päivää lastenosastolle. Se oli rankkaa. Ikävä vauvaa ja kulkea monta kertaa päivässä sairaalan toisesta päästä toiseen katsomaan ,hoitamaan ja imettämään vauvaa.
Varsinkin imettäminen oli tosi tärkeää, että sokeriarvot pysyivät hyvinä. Niiden tasaisuus oli kriteerinä osastolta pois pääsyyn.
Tänään aamulla väänsin sitten jälleen kerran täytekakkua. Onneksi pohja oli hyvin onnistunut,ja sitä oli helppo käsitellä.
Täytteeksi tuli raparperihilloketta ja valinjacremeä, päälle samaa vaniljacremeä ja iiisoja mansikoita. Oli hyvää kakkua, olen niin iloinen, se oli niin vaivan arvoista!!!
Kun kakkuhommat ja suurinosa siivoiluja oli saatu tehtyä, pomppasin suihkuun, ja sen jälkeen pukeuduin uuteen mekkooni, jonka eilen hain Lindexiltä. Olipa ihana, ja olipa ILO,että se mahtui ja oli siis kiva päällä ja sieväkin. Fiilis oli kertakaikkiaan mainio, kun olin iloinen ja tyytyväinen itseenikin. Hiukset laitoin, mutta meikata en edelleenkään viihtiny.
Vieraina kävi kummitäti lapsineen ja mummo sekä pappa. Siinä kun istuttiin porukalla meijän pöydän ympärillä, kaikki 11, niin kyl oli ihan riittävästi hulinaa ja ääntä ja säätöö. Semmoista se on, kun on omasta takaa niin pal porukkaa. Kaverisynttäreitä ei varsinaisesti pidetä, mutta lupasin viedä synttärisankarin parin kamunsa kera Flowparkkiin.
Nyt tässä terassilla istuskelen ja kuuntelen kun lapset melskaa uimassa. Mun piti mennä jo eilen uimaan, ja sit mun piti mennä tänään, mutta nyt just tuntuu että nääh. ei huvita. Vaikka huvittaisikin kun vaan menis. Illalla pitää muistaa napsauttaa suu kiinni klo 21, koska aamusella on mulla verikokeita. Ja siis aikainen herätys...
Elokuu on ihan nurkalla, mutta mun pläänit ihan auki. Mun pitäis jatkaa kuntouttavassa työtoiminnan ryhmässä, mutta nyt on kuopuksen hoitojärjestelyt kyllä niin auki, että ens viikolla varmaan pakko alkaa soitella hoitopaikan perään. Jään sinne kuntouttavan ryhmään, kunnes mun muut kuntoutukset alkaa- tänään tuli jo kuntoutuskeskus Apilasta postia. Jännää. Oikeesti!!! Koska en oikeastaan osaa yhtään odottaa mitä se tulee olemaan. Olemme joskus 2000-luvun taitteessa oltu kuntoutuksessa silloin nuoren aspergerlapsen tiimoilta, muistan vielä että jälkimmäisen kuntoutusjakson kanssa oli jotain säätöä, koska tämä viiden lapseni oli syntymäisillään juuri silloin. Siis, olimme nimenomaan samaisessa Apilassa, ja silloin se oli mukava paikka mistä päällimmäiseksi jäi mieleen se, että söimme koko ajan,ja tuskailin säkääni, koska olin ateria insuliinilla sen radin takia :) Koko ajan sai pistää ja arvioida ruokamääriä. Oi niitä aikoja, oi niitä muistoja.
Varsinkin imettäminen oli tosi tärkeää, että sokeriarvot pysyivät hyvinä. Niiden tasaisuus oli kriteerinä osastolta pois pääsyyn.
Tänään aamulla väänsin sitten jälleen kerran täytekakkua. Onneksi pohja oli hyvin onnistunut,ja sitä oli helppo käsitellä.
Täytteeksi tuli raparperihilloketta ja valinjacremeä, päälle samaa vaniljacremeä ja iiisoja mansikoita. Oli hyvää kakkua, olen niin iloinen, se oli niin vaivan arvoista!!!
Kun kakkuhommat ja suurinosa siivoiluja oli saatu tehtyä, pomppasin suihkuun, ja sen jälkeen pukeuduin uuteen mekkooni, jonka eilen hain Lindexiltä. Olipa ihana, ja olipa ILO,että se mahtui ja oli siis kiva päällä ja sieväkin. Fiilis oli kertakaikkiaan mainio, kun olin iloinen ja tyytyväinen itseenikin. Hiukset laitoin, mutta meikata en edelleenkään viihtiny.
Vieraina kävi kummitäti lapsineen ja mummo sekä pappa. Siinä kun istuttiin porukalla meijän pöydän ympärillä, kaikki 11, niin kyl oli ihan riittävästi hulinaa ja ääntä ja säätöö. Semmoista se on, kun on omasta takaa niin pal porukkaa. Kaverisynttäreitä ei varsinaisesti pidetä, mutta lupasin viedä synttärisankarin parin kamunsa kera Flowparkkiin.
Nyt tässä terassilla istuskelen ja kuuntelen kun lapset melskaa uimassa. Mun piti mennä jo eilen uimaan, ja sit mun piti mennä tänään, mutta nyt just tuntuu että nääh. ei huvita. Vaikka huvittaisikin kun vaan menis. Illalla pitää muistaa napsauttaa suu kiinni klo 21, koska aamusella on mulla verikokeita. Ja siis aikainen herätys...
Elokuu on ihan nurkalla, mutta mun pläänit ihan auki. Mun pitäis jatkaa kuntouttavassa työtoiminnan ryhmässä, mutta nyt on kuopuksen hoitojärjestelyt kyllä niin auki, että ens viikolla varmaan pakko alkaa soitella hoitopaikan perään. Jään sinne kuntouttavan ryhmään, kunnes mun muut kuntoutukset alkaa- tänään tuli jo kuntoutuskeskus Apilasta postia. Jännää. Oikeesti!!! Koska en oikeastaan osaa yhtään odottaa mitä se tulee olemaan. Olemme joskus 2000-luvun taitteessa oltu kuntoutuksessa silloin nuoren aspergerlapsen tiimoilta, muistan vielä että jälkimmäisen kuntoutusjakson kanssa oli jotain säätöä, koska tämä viiden lapseni oli syntymäisillään juuri silloin. Siis, olimme nimenomaan samaisessa Apilassa, ja silloin se oli mukava paikka mistä päällimmäiseksi jäi mieleen se, että söimme koko ajan,ja tuskailin säkääni, koska olin ateria insuliinilla sen radin takia :) Koko ajan sai pistää ja arvioida ruokamääriä. Oi niitä aikoja, oi niitä muistoja.
KISSA!!! Ne on niin liikkiksii kun ne osaa tulla tuohon kytikselle, ja tämäkin kissaneitonen juuri meni sisään, ei osaa päättää. Mutta tuo ritiläovi on kyllä hyvä- lämpimällä ilmalla ne voivat tuossa haistella ilmaa jos ei muuta.
Mutta näin, tästä tulikin hyvä päivä kunhan pääsin aamun hepulista ohi, joka meinasi ihan ryöstäytyä käsistä, olenhan sellanen hepulihiiri nykyään, herkästi nousee kierrokset, ja iskee ahdistus. Ei oo kivaa, mutta onnistumiset sitten tietenkin heilauttaa vaakakuppia toiseen suuntaan, ja korjaa tilanteita.
Kommentit
Lähetä kommentti