En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman.
Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua.
Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään.
Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti.
Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset.
Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet ja tarjoilee suruajan sen sijaan.
Toisinaan kun itse teet työtä ratkaisusi eteen, elämä tarjoileekin johdatusta sinulle. Se voi olla pieniä hassuja ajatuksenpurkaumia, mitkä esiintyvät aivan kuin kesken muun ajattelun. Niitä "pälkähdyksiä", joita niin monet aliarvostavat. Yhtä kaikki, ratkaisuihin vaikuttaa useammat palaset, kuin osaat kenellekään edes kertoa. Siihen ei riitä pelkästään järkisyyt, sellaiset jotka voidaan konkreettisilla mittareilla tutkittaessa havaita taikka todentaa joillain muilla tavoin, esim rahana.
Usein eri motiivit johtavat eri asioista pohtimista. Erilaiset arvot ja painotukset nousevat esiin, riippuen ongelmasta. Kaikkia asioita ei voi ratkoa samoin määrein, on osattava soveltaa ja yhdistää monia eri tekniikoita, ja osata kuulla itse niiden sisältämät painotukset, mistä milloinkin on hyötyä.
Olen tavallaan liian monisyinen ihminen monien mielestä. Sotken herkästi ajatukseni pohtimalla liian monelta kantilta ja painottamalla monien mielestä vääriä asioita.
On ihan riittävän monimutkaista kuunnella omaa mieltä, omia tunteita ja omaa ohjausta, niin että siitä olisi kovinkaan paljoa iloa, jos ympäriltä tulee voimakasta mielipidettä.
Samoin kuin muidenkin ongelmien kanssa, en arvosta sellaista "apua", jossa painostetaan tekemään ja toimimaan tietyllä tavalla, sellaisella tavalla, kuin kyseessä oleva "auttaja" asian näkee parhaimmaksi taaikka oikeaksi. Myöskään en abstraktimmissakaan probleematilanteissa arvosta kovin rajaavaa mielipiteiden ilmaisua, koska se sotkee kuitenkin omaa sisintä, ja saattaa käydä niin, että ne liian kovat äänet ja ohjeet sotkevat kurssin niin, että teetkin sitten sen väärän valinnan ihan sen vuoksi.
Semmoinen ärsyttää minua ihan hirveästi!!!!
Miten sellaisesta kierteestä voisi päästä pois, että mitä tahansa itse haluat, ja jos teet niin, se nähdään vääränä valintana. Siksipä monen ihmisen elämä onkin täynnä "vääriä valintoja" ,koska he saavat sen palautteen, joka leimautuu aivoihin ja jos ovat herkkiä, tallettuu sinne muistona, että taas tein väärin.
Samaan aikaan sinun oma mieli todennäköisesti ymmärtää, että teit omaa ajatustasi vastaan, ja sen ymmärtäminen tuntuu turhautumiselle ja pettymykselle ,joka kääntyy useimmiten itseä vastaan. Eli olet itsekin pettynyt itseesi, koska et tehnyt kuin sinun haluttiin tehtävän, tai jos olet jo toiminut oman pään mukaan ,mutta saanut siitä paljon huonoa palautetta, mieli kääntää sen herkästi myös pettymykseksi itseen, syyllisyydentunteeksi, huonommuuden tunteeksi....
Toiset ihmiset ovat luonnostaan herkempiä ottamaan syyllisyyttä itselleen. Heidät on koulutettu siihen jo lapsuudesta saakka vaatimusten täyttymättömyyden kautta, ja niistä syyllistämisien johdosta.
Elämä on lahja, ja se on suuri lahja, jos vain voit elää elämäsi niin kuin itse sen hyväksi koet.
Et voi miellyttää kaikkia, et edes suurinta osaa, se on totuus joka pitää kyetä kantamaan, mikäli haluaa elää omannäköistä elämää.
Lopuksi haluan esittää kysymyksen:
- Miksi olemme niin kiivaasti arvostelemassa ja tuomitsemassa toisten valintoja?
Sen sijaan että tukisimme rakkaitamme heidän tiellään, vaikka emme aina voikaan olla samaa mieltä?
Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua.
Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään.
Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti.
Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset.
Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet ja tarjoilee suruajan sen sijaan.
Toisinaan kun itse teet työtä ratkaisusi eteen, elämä tarjoileekin johdatusta sinulle. Se voi olla pieniä hassuja ajatuksenpurkaumia, mitkä esiintyvät aivan kuin kesken muun ajattelun. Niitä "pälkähdyksiä", joita niin monet aliarvostavat. Yhtä kaikki, ratkaisuihin vaikuttaa useammat palaset, kuin osaat kenellekään edes kertoa. Siihen ei riitä pelkästään järkisyyt, sellaiset jotka voidaan konkreettisilla mittareilla tutkittaessa havaita taikka todentaa joillain muilla tavoin, esim rahana.
Usein eri motiivit johtavat eri asioista pohtimista. Erilaiset arvot ja painotukset nousevat esiin, riippuen ongelmasta. Kaikkia asioita ei voi ratkoa samoin määrein, on osattava soveltaa ja yhdistää monia eri tekniikoita, ja osata kuulla itse niiden sisältämät painotukset, mistä milloinkin on hyötyä.
Olen tavallaan liian monisyinen ihminen monien mielestä. Sotken herkästi ajatukseni pohtimalla liian monelta kantilta ja painottamalla monien mielestä vääriä asioita.
On ihan riittävän monimutkaista kuunnella omaa mieltä, omia tunteita ja omaa ohjausta, niin että siitä olisi kovinkaan paljoa iloa, jos ympäriltä tulee voimakasta mielipidettä.
Samoin kuin muidenkin ongelmien kanssa, en arvosta sellaista "apua", jossa painostetaan tekemään ja toimimaan tietyllä tavalla, sellaisella tavalla, kuin kyseessä oleva "auttaja" asian näkee parhaimmaksi taaikka oikeaksi. Myöskään en abstraktimmissakaan probleematilanteissa arvosta kovin rajaavaa mielipiteiden ilmaisua, koska se sotkee kuitenkin omaa sisintä, ja saattaa käydä niin, että ne liian kovat äänet ja ohjeet sotkevat kurssin niin, että teetkin sitten sen väärän valinnan ihan sen vuoksi.
Semmoinen ärsyttää minua ihan hirveästi!!!!
Miten sellaisesta kierteestä voisi päästä pois, että mitä tahansa itse haluat, ja jos teet niin, se nähdään vääränä valintana. Siksipä monen ihmisen elämä onkin täynnä "vääriä valintoja" ,koska he saavat sen palautteen, joka leimautuu aivoihin ja jos ovat herkkiä, tallettuu sinne muistona, että taas tein väärin.
Samaan aikaan sinun oma mieli todennäköisesti ymmärtää, että teit omaa ajatustasi vastaan, ja sen ymmärtäminen tuntuu turhautumiselle ja pettymykselle ,joka kääntyy useimmiten itseä vastaan. Eli olet itsekin pettynyt itseesi, koska et tehnyt kuin sinun haluttiin tehtävän, tai jos olet jo toiminut oman pään mukaan ,mutta saanut siitä paljon huonoa palautetta, mieli kääntää sen herkästi myös pettymykseksi itseen, syyllisyydentunteeksi, huonommuuden tunteeksi....
Toiset ihmiset ovat luonnostaan herkempiä ottamaan syyllisyyttä itselleen. Heidät on koulutettu siihen jo lapsuudesta saakka vaatimusten täyttymättömyyden kautta, ja niistä syyllistämisien johdosta.
Elämä on lahja, ja se on suuri lahja, jos vain voit elää elämäsi niin kuin itse sen hyväksi koet.
Et voi miellyttää kaikkia, et edes suurinta osaa, se on totuus joka pitää kyetä kantamaan, mikäli haluaa elää omannäköistä elämää.
Lopuksi haluan esittää kysymyksen:
- Miksi olemme niin kiivaasti arvostelemassa ja tuomitsemassa toisten valintoja?
Sen sijaan että tukisimme rakkaitamme heidän tiellään, vaikka emme aina voikaan olla samaa mieltä?
Kommentit
Lähetä kommentti