Elämäni Helminauha,eli "entinen elämäni"

2 viikkoa siitä, kun The Arki alkoi!!?? Heräsin tänä(kin) aamuna hemmetin väsyneenä, voisi jopa kuvailla että tuskallisen uupuneena. Päiväkodissa 2 viikkoa sitten muksu saanut syksyn ekan nuhan noin 3pv sitten, ja nyt vaan toivotaan että astma ei ota itseensä siitä. Koululaiset ovat aivan poikki. Voin miltei nähdä silmilläni, kuinka heidän liikkeensä hidastuu, ollen liki pysähdystilassa näin toisen viikon päätteeksi. Minä itse ajelen siis himmeillä valoilla. Tuntuu että päässä vain humisee ja keikkuu. Kuitenkin nämä kaikki diagnoosit tänä aamuna tehneenä tuumin automatkalla kotiin, että kyllähän tähän taas tottuu. Kesäloma on törkeän pitkä aika lomailla, siinä ehtii niin mennää siihen slow motioniin, on lämmintä ja kaikkee (siis jos ei sada, voi olla lämmintä, ja olihan sitä aurinkokeliäkin paljon) ,voi aamulla heräillä rauhassa ja hinata luunsa aluksi sohville loikomaan ja vetää vilttiä päälle ja katsella rauhassa lastenohjelmia. Siis äitikin. Kyllä siinä kotiäitikin lomailee ...

Enkä puhu krapulasta edes! Voisihan sitä tietenkin johonkin sekavaan krapulatilaankin verrata kyllä, kun yöllä on märkähousuinen lapsi tarvinut apua kahdesti ja sitten viimein aamulla taas tulee 5.40 sänkyyn kierimään, niin että loppu"yön" unet on taatusti mennyttä kalua. Tänä aamuna kyllä nukahdin uudelleen, kun kuudelta soi miehen kello ja hän lähti, ja vanavedessä muksu, nukahdin levottomaan aamu-uneen ja näin vilkasta unta siitä kuinka olin yksin etelän lomakohteessa ja minulle oli paistunut naamaan karmeat rusketusrajat ja matkatavaranikin oli hävinneet ja ja ja...olin siis totaalisen pulassa. Oli tavallaan hyvä herätä siitä unesta. Mutta herääminen tällaisen yön ja unien jälkeen. Niin. Ei siinä kyllä penaalin terävin kynä siinä vaiheessa ole. Muksut istuivat sohvalla katsomassa lastenohjelmaa. Ok, fine, tämä ihan hyvä, mutta jos ne istuu yöpuvussa siinä kello 7.15 kasin kouluaamuna, niin inte kiva. Reipasta karjahtelua siinä sitten niin että jokainen lähti aamuto...

Voi että minua väsyttää. Minua väsyttää se, että asiat on aina niin monimutkaisia,ja joudun tahtomattani olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden motiivit elämässä eroaa omistani kovin radikaalisti. Jotenkin kummallisesti tällaiset ihmiset saavat sinun tekemisesi näyttämään todella itsekkäille,motiivini vääristyneille ja saavat käännettyä asiat liki aina omaksi edukseen. On hirveän rasittavaa ja väsyttävää yrittää pysyä edes neutraalilla asteluvulla oman jaksamisen kanssa, kun nämä henkilöt painavat sinua pinnan alle. Se onkin narsistisia piirteitä omaavien ihmisten erikois lahjakkuuksia, osata kääntää asiat niin, että he oikeuttavat tekonsa,ja syyllistävät sinut.  Tämän käsittelyn jälkeen ihmettelet, mikä sinuun osui. Mietit tietenkin, koska sinulla on omatunto, teitkö nyt sittenkin väärin. Pohdit, pitäisikö sinun pyytää anteeksi? Onneksi ymmärrät jo vuosikymmenen kokemuksella, että narsistilta on turhaa pyytää anteeksi. Hän on oman erinomaisuutensa sok...

Tällainen kuva tuli vastaan Facessa, ja jäin miettimään todella. En ole oikeen ollut kunnossa taas viime aikoina, tai no milloin lie ollutkaan viimeksi kunnossa. Mutta vallankin tänään, kun taas ihan fyysinen pahoinvointi pyyhki ylitseni hemmetillisen uupumuksen kera, ja kun tämä samaan aikaan poksahti silmiini, niin pakkohan siihen oli tarttua. Mitä mä voisin tehdä, jotta alkaisin voida paremmin? Auringosta tuli nautittua ihan urakalla kesän aikana. Etkö usko? No katsopa näitä rusketusrajoja :) Ulkoilua harrastan muuten ihan liian vähän, vaikka olisikin ihan helppo astua tuohon terassille edes ,ihan joka päivä. Luonnossa liikkuminen olisi ihanaa, mutta jalkojen toimivuus kun on aina päivästä kiinni... voisi tehdä sellaisien sopimuksen itsensä kanssa, että joka päivä tekisi pikku lenkin. Sen 15 minuuttia vaikka.  No liikunta, aivan. Yritän sen kahdesti viikossa käydä altaassa potkimassa sen 45 minuuttia, mutta ei taida riittää? Vesi. Toden totta, sitä pit...

Heipsis! Niin taas hurahtanut aika, ettei perässä pysy. Tässä vanhenemisessa on tosiaan se hullu puoli,että aika kiitää. Viikot vilisee silmissä, ja huomaat taas olevasi seuraavalla viikolla, kun ehdit hiukan ajatuksia keräillä. Kovaa murrosaikaa ollut meidän perheessä kaikkineen. Lapsen muutto opiskelupaikkakunnalle. Sitten käytiin siskoa auttamassa muutossa. Ollaan käyty tutustumassa päiväkotiin ja aloitettukin jo päikky. Koulu on aloitettu, ja ensimäiset negatiiviset Wilma-merkinnät bongattu , mutta myös positiiviset, eri tyypeiltä kylläkin. Mä en edes muista mitä olen tehnyt viimeisen postauksen jälkeen, kai lentänyt vain pää kolmantena jalkana ja kun en ole lentänyt, olen ollut lopen uupunut, ja todennäköisesti vain lataillut itseäni. Ryhmä ollut loman jälkeen kahdesti, huomenna kolmas kerta, ja sitten vielä kaksi. Se ryhmä loppuu sitten siihen, ja minun tilanne jää kyssäriksi, mitäs sitten? Minun puolesta voisin kyllä nyt jo lopettaa tuon ryhmäilyn. Nyt kun olen tämän ryh...

Aamulla heräsin ihan hyvin ja onnellisenakin, kuuntelin kun sade lauloi ikkunan takana. Se kuuluu hyvin kun on tuuletusikkuna auki. Mietin siinä sängyssä, että mä tosiaan tarvin tällaisen paikan, tai jonkinlaisen paikan elää ylipäänsä, missä kuulen näin ihanasti sateen äänet ja lintujen konsertit, silloin kun ne niitä pitää. Siinäpä taisi ollakin koko sunnuntain ainoat hetket, jolloin saatoin olla hyvällä fiiliksellä, ennen kuin edes nousin sängystä! Päätin juoda pahaa eilistä kahvia mikron kautta käytettynä, koska en jaksanut, siis viitsinyt, keittää uuttakaan. Mies vielä nukkui, vaan eipä nukkunut kauaa, heräsi varmaan siihen kun ekan kerran aloin komentaa pikku poikia. He istuivat sohvalla vierekkäin, ei kun makarivat, ja toisen jalat osuivat toisen jalkoihin, joten onhan se nyt toki selvä homma, että potkimaanhan siinä pitää ruveta. Komensin nätisti ja komensin toisenkin kerran nätisti, sitten kun tahti taan kiihtyi ja pienempää sattui karjaisin ekan kerran. Touhu ei loppunut vie...

kuin äärimmilleen kierretty keinulauta, narut on kierretty viimeiseen pisteeseen, ja keinu vain odottaa, että se päästetään irti, ja että se voi alkaa villin kieppumisensa. No oikeastaan olen "vain" ylivirittyneessä tilassa -edelleen- eilisen päivän menoista ja tapahtumista. Vaikka mitään draamaa siis ei eilen tapahtunutkaan, ellei oteta lukuun sitä, että loukkaannuin kun mies meni nukkumaan nuorimman kanssa ja unohti sanoa hyvää yötä, vaan pelkästään asioita, jotka vievät meitä eteenpäin. Mutta niin monta juttua oli, että minulla "happi" loppui. Ylivirittynyt tila oli minulla jo tänään kun ryhmätoiminta käynnistyi kesätauon jälkeen. Tapasin tätä ryhmää nyt vasta toiseen kertaan, koska menin muukalaisena heidän mukaansa ennen kesätaukoa. Uusia ihmisiä, jännä katsella millaisia ihmisiä siellä onkaan, tunnustella kuka mikäkin on. Murtaa ennakkoluuloja, joita huomasin itsekin esittäneeni mielessäni uusista ryhmäkavereista. Taidejuttua tehdessäni huomasin että olis...

joku biisi alkaa puhutella erityisellä tavalla. Tai useampikin, joista huumaannut aivan pökertymiseen saakka, et vaan voi saada tarpeeksesi niiden kuuntelusta taikka analysoimisesta. Tämä Yksinäisen keijun tarina on yksi, toinen mainitsemisen arvoinen ehdottomasti on Johanna Kurkelan Rakkauslaulu.  Soittavat sieluni säveliä ja maisemia.  Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin Että vastatuulessakin lentää jaksaisi Kovat oli ajat ollu hällä takana, Mut kuka uskois et on olemassa surullisia keijuja? Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois? Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois On paratiisi meillä täällä näin Vaan ei aina kaikki koe sitä näin Sillä faunin, peikon, keijunkin Suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja Kaikkialla huokausten ...

Eilen tuli eteen minun kammoama tilanne: päätöksen teko. Lapsen opiskeluasumisen tuottaman paniikin vallassa hain asuntoa entiseltä kotipaikkakunnaltamme ja yllätyksekseni sitä sitten tarjottiinkin. Aamulla tipahtanut viesti mullisti koko päiväni, ja vei tiukkoihin ajatusvääntöihin. Koko tapahtuma sai alkunsa siitä valitettavasta realistisesta arviosta, että talous saattanee kokea ahdinkotilan,mikäli maksamme kahta vuokraa, siis omaa ja tyttären asunnosta , josta vielä epäselvää saisiko asumistukea, sekä omaa elämistä ja tyttären elämistä, joka on liian nuori saamaan edes opintotukea. Joten minä tarkkana rahaihmisenä koin jonkinsortin hätääntymisen ja ajattelin olla nokkela ja korjata tilanteen ennenkuin katastrofi ilmenee. Tietenkin voisin mennä syvemmälle katastrofin anatomiaan, ja ruotia asiaa, miksi lapsi ylipäänsä lähtee toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, miksi en rajannut hänen mahdollisuuksia niihin, mitkä ovat tässä käden ulottuvilla. Ja miksi emme käyttäneetkään sit...