Elämäni Helminauha,eli "entinen elämäni"

Joka aamu likipitäen sama stressi.Saatava kolme jätkää lähtemään tiettyyn kellon lyömään mennessä kotivesta ulos,muutoin seurauksena on yhden myöhästyminen koulusta. No hommahan menee niin että kello soi minulle 7.00 ja siis 7.30 on aika jolloin pitäisi poistua ovesta...joo,naftisti on aikaa,kun ottaa huomioon sen,että kaksi alle kouluikäistä pitää saada yövaatteista ulkovaatteisiin,plus ihan suotavaa jos itsekin ryysyt päällensä vetää.Yleensä itse olen vasta pukemassa farkkuja ja sukkia,kun kauhealla tsemppimäkinällä hoputan pikkupoikia pukemaan ulkohaalareita päälle.Hiukset jää kyllä harjaamatta,mutta jos näky on tarpeeksi kamala,niin pipo vaan päähän. Ipanakin osaa pukea,jos vaan haluaa...Kaupan päälle saan usein karjahdella isoimmalle kuljetettavalle,että nyt vauhtia,herää! Valitettavasti hänestä ei juuri apua ole lähdössä ennenkuin siinä vaiheessa kun lyön sille auton avaimet kouraan ja sanon että menee köyttämään tenavat autoon :) Tätä minä mietin tänä aamuna kun ajelin sitten- v...

Ärsyttävää ettei muka ehdi joka päivä kirjoittaa juttuja,koska tarvisin nämä muistokappaleet itselleni,että muistaisin mitä elämässä on tapahtunut.Juuri nytkin pääni on niin väsynyt,että saan oikeasti tarkentaa ajatuksia.Väsymys on ollutkin oikeen pääteemana tässä viime päivät.Se ei ole sellaista väsymystä,joka saisi mut haluamaan päiväunia,vaan sellaista joka sekaa ajattelua ja joutuu pinnistellä ihan hulluna tajutakseen mistään mitään.Kuormitusta ei lisää yhtään hyvää tarkoittavat ohjeet,joita satelee ympäriltä.Tee näin,tee noin,älä tee silleen,kyllä sun PITÄÄ,tottakai sun pitää jne jne.Tekisi mieli haistattaa pitkät toisinaan niille helvetin jutuille.On se kumma ettei mene ihmisille kaaliin,jos sanon että päässä tahmaa,en jaksa....öööööö.Mutta ei.Lisää vaan mäskiä päälle,kyllä se vielä kuolema saadaan aikaiseksi. Eilinen oli taas oikeen huippuesitys siitä,miten väsynyt mieli toimii. Jaksoin äkkiä käydä ostamassa housut itselleni ja uikkarit Ipanalle,koska tiesin mitä ostan,ja minkäl...

Eilen juuri kirjoitin tuosta muutosta.Jo tuota tekstiä kirjoittaessa oikeen yllätyin kun mietin,että mitääää,miksi tätä muuttoa suunnittelen?Kuka sitä haluaa? Illalla sanoin miehelleni, että mitä mieltä olet tästä,ja hän sanoi ettei hänen mielestä meidän tarvi muuttaa,että tässä on hyvä.Olin tosi ihmeissäni,ja aloin miettiä,että onko se nyt ollut vain minä ja minun pääkoppa joka on levoton ja halunnut...ja olihan tuo lapsikin syynä,joka ei millään sopeudu ja kaipaa vanhoille huudeille. Tänä aamuna tuo lapsonen oli toimeliaalla tuulella,laitteli tiskejä ja sirkutti iloisesti juttujaan,ja alkoi sitten; äiti, oon nyt miettinyt tuota muutto juttua,enkä mä enää haluis muuttaa.Tajusin etten oo ymmärtänyt että onhan mulla kavereita ja mulla on toi XX tuossa naapurissa ja mä en haluu jättää kavereita ja täällä on ihan hyvä asua. -No entäs kun on ahdasta ja tulee riitaa sisarusten kanssa -No minä oon valmis joustamaan,voin vaikka asua tuossa eteisessä :D ****** heh heh.Niimpä sitten ratkesi sek...

Eilen taas selailin asuntoja.Armoton ihme tunne,että pitäis muuttaa,vaikka tässä ollaan asuttu vasta vuosi.Tässä käpykylässä on nyt kyllä meidän asiat saatu rullaamaan ihan kivasti,ei siinä mitään,ja tottakai mietityttää että millainen ruljanssi siitä tulisikaan/tuleekaan,kun taas vaihdettaisi kuntaa,sinne big cityyn,mistä muutimme tänne käpykylään.Mieli halajaa takaisin niille huudeille,mistä lähdettiinkin.Ja toisaalta huvittaisi vaihtaa ihan vallan maisemaa,mutta en raaskisi jättää näitä big cityssä asuvia penskoja tänne "oman onnensa nojaan". Tässä kodissa ei ole kauheasti vikaa,paitsi että se on pieni.Ja mitä nyt olen katsonut vanhan vuokranantajamme tarjontaa,niin eipä ne nyt taida kovin paljon suurempia olla muutkaan.Edellinen kämppä oli 9 neliöö suurempi kuin tämä,ja ehkä pohjaltaan viisaampi? Tässä on kiva piha,siis suorastaan ihana ja söpö, ja asunnon sijainti on rauhallinen.Lähikauppaan on kilsa,kouluun alle kilsa.Tuppukylän keskustaan 1,5 kilsaa jossa ei kylläkään ...

ääh naistenvaivat alkoi ,ja minulta on puhti pois.Totaalinen uupumus,huh huh.Kurja tunne,kun heti aamusta alkaen on väsynyt ja töttöröö.Hyvää tässä on tietty se,että oletettavasti nuppi alkaa hiukan selvitä. Tänään hoksasin,että tunnetila on "tunteeton".En nyt oikeen jaksa tuntea mitään.Ja miestäkin kun ajattelen,ajatukset on hyvin olemattomia,siis tunteettomia.Tämä tietenkin tekee sen,että mun pääni kertoo,että mieskin ajattelee samalla lailla,eikä piittaa.Tästä taas seuraa se,että puhun hänelle ilkeään sävyyn tästä asiasta,siitä että mitä hänkään enään yhteiseloa haluis jatkaa,kun ei oikeasti halua.Tänään pienen pienellä selkeällä hetkell tajusin,että se on minun masentunut mieleni,joka puhuu näin.Olen päässyt maailmaan,jossa opin nyt,miten teknisesti ottaen ihmisten mielet aiheuttavat suuria katastrofeja,vaikkapa itsemurhia,tai vaikka ihan vaan eroja.Mutta mä tajusin tämän!Lisäksi tänään pienen pilkahduksen hetken ajattelin mun mustasukkaista luonnettani.Sen hullumman must...

Erehdyin luulemaan,että hyvä ja leppoisa päivä olisi tulollaan,koska aamun reissut meni hyvin 7.30 eskari ja amitsu autoon,jätetään eskari matkalle,ja amitsu koululle-> himaan 8.30 lähti koululaisii 9.30 lähdimme taas autolla,nyt oli ipana ja yks koululainen mukana,mentiin koululaisen hampaat kuvauttamaan  oikomishoidon alkua ajatellen. Sitten nakkasin muksun kouluun ja suunnitelmani mukaan tarkistin että viikonloppuna muuttanut lapseni on herännyt,ja lähdin ajelemaan sinnepäin,viemään yhtä pöytää ja kylästelemään. Ensinnäkin isolla tiellä ohi kiisi ambulanssi piipaat-päällä,ja minulla sydän jyskytti ja kyyneleet nousi silmiin.Seuraavaksi jenni Vartiainen lailoi taas "minä sinua  vaan",ja ääni sortuu laulaessa.Tyttären pihaan päästyä totean että keskusta-asujilla ei ole parkkipaikkoja,ainakaan vieraspaikkoja.Ajelin parikymmentä minuuttia paikkaa etsien tien varsilta,ja kun seisautin auton,niin joku vaksi tuli huutamaan että olen muka suojatien päällä.Voi vittu oikeesti,en ...

psykiatrisella saikkarilla käyntiä tänään.Ei jännittänyt.Koko viikko on ollut sellasta lentoa,että huh huijaa,alkoi jo kierrokset loppua.Viikkon on mahtunut kaikenlaista lääkäriä,diabeteshoitajaa,labraa,tatskaa voi jestas! Joo mulla tosiaan se diabetes todettiin ja sen myötä saanut nyt juoksennella siellä sun täällä,mutta se on tuttua juttua raskausajoilta. Psyk.sh:n luona kelasin noin 20 vuotta elämää,piipahtaen alussa tai jossain vaiheessa kumminkin,siellä kouluajoissakin,joista kerrottavaa löytyi sen verran,että olin hyvä oppilas mutta minua rääkättiin.Henkisesti ja fyysisesti.Tässä kohtaa mun äiti opetti minua olemaan kovempi kuin kukaan turvan aukoja,olemaan piittaamatta.Joten kun mua yläasteella vedettiin pitkin käytäviä,ja kun siitä pääsin,menin istumaan ja hymyilin vain muille oppilaille jotka olivat istuneet ja katsoneet showta.Minua nolotti vain,kuinka nololta se onkaan näyttänyt.Toisaalta mä muistan etten ole ollut koskaan vihainen niille kiusaajille,joska- joko äidin valmen...