psykiatrisella saikkarilla käyntiä tänään.Ei jännittänyt.Koko viikko on ollut sellasta lentoa,että huh huijaa,alkoi jo kierrokset loppua.Viikkon on mahtunut kaikenlaista lääkäriä,diabeteshoitajaa,labraa,tatskaa voi jestas!
Joo mulla tosiaan se diabetes todettiin ja sen myötä saanut nyt juoksennella siellä sun täällä,mutta se on tuttua juttua raskausajoilta.
Psyk.sh:n luona kelasin noin 20 vuotta elämää,piipahtaen alussa tai jossain vaiheessa kumminkin,siellä kouluajoissakin,joista kerrottavaa löytyi sen verran,että olin hyvä oppilas mutta minua rääkättiin.Henkisesti ja fyysisesti.Tässä kohtaa mun äiti opetti minua olemaan kovempi kuin kukaan turvan aukoja,olemaan piittaamatta.Joten kun mua yläasteella vedettiin pitkin käytäviä,ja kun siitä pääsin,menin istumaan ja hymyilin vain muille oppilaille jotka olivat istuneet ja katsoneet showta.Minua nolotti vain,kuinka nololta se onkaan näyttänyt.Toisaalta mä muistan etten ole ollut koskaan vihainen niille kiusaajille,joska- joko äidin valmennus tai joku muu minussa- osasi ajatella asian niin että "he eivät tiedä mitä he tekevät",eli ihminen on mikä on,ei ainakaan kehittynyt silloin kun tekee toiselle noin.Tuo lause on varmaan raamatussakin,jeesuksen sanomana,kun hänet on vangittu ja piesty jne.En kylläkään siteeraa raamattua koska en ole lukenut itsenäisesti sitä,mutta tuo ajatus nyt vain putkahti silloin siitä tilanteesta päähäni.
Mutta juu,tulihan siinä kelattua siis kaikki kolme pääasiallisinta parisuhdettakin samaan hintaan.Niin joo tosiaan,miksi minä siellä käyn,niin taisin saada myös keskivaikea masennus diagnoosin,noin 1-2vko ennen diabetes diagnoosia.Elämä on nousukiidossa siis,ilmiselvästi!
Viikonloppuna osallistuin tyttären muuttoon lähinnä sillä lailla,että kuskasin kahta velipoikaa sinne muuttoavuksi.Miehenikin tuli sinne apuun suoraan duunista.Tämä kyllä auttoi hurjasti sitä touhua.Vietimme siinä samassa sitten "normaaleja hetkiä" kun kävimme yhdessä syömässä ja pieni lapsemme nautti iskän seurasta.Hän tuli sitten yöksikin meille,josta pääsi heti sunnuntaina aamulla lähtemään duuniin,ja niiltä menoiltaan menikin taas sinne omaan "lomapaikkaansa".Niin minä oon asiasta puhunut,että hän on nyt lomalla.Sitä en sano ääneen,että lomalla perheestä.Mutta se riittää lapsille.Ollaan pärjätty ihan hyvin näinkin,kiitos vanhimpien lasten avun esim ruuanlaitossa,koska minä olen surkea kokki.Koska tämä on niin hupaisaa,niin kerrottakoon että suurustin jauhelihakastikkeen perunajauholla.Joo.Koska mä teen ruokaa niin harvoin (koska mies kokkaa) niin pääsi unohtumaan,että vehnäjauhostahan mä sen suuruksen lihakastikkeeseen oon ennen väsännyt.Lapset sanoi kastiketta mm. kissanruuaksi,lihahyytelöksi ja mitähän vielä.Voi nolous.
No niin ensi viikkoon sitten uusin ohjein.
Joo mulla tosiaan se diabetes todettiin ja sen myötä saanut nyt juoksennella siellä sun täällä,mutta se on tuttua juttua raskausajoilta.
Psyk.sh:n luona kelasin noin 20 vuotta elämää,piipahtaen alussa tai jossain vaiheessa kumminkin,siellä kouluajoissakin,joista kerrottavaa löytyi sen verran,että olin hyvä oppilas mutta minua rääkättiin.Henkisesti ja fyysisesti.Tässä kohtaa mun äiti opetti minua olemaan kovempi kuin kukaan turvan aukoja,olemaan piittaamatta.Joten kun mua yläasteella vedettiin pitkin käytäviä,ja kun siitä pääsin,menin istumaan ja hymyilin vain muille oppilaille jotka olivat istuneet ja katsoneet showta.Minua nolotti vain,kuinka nololta se onkaan näyttänyt.Toisaalta mä muistan etten ole ollut koskaan vihainen niille kiusaajille,joska- joko äidin valmennus tai joku muu minussa- osasi ajatella asian niin että "he eivät tiedä mitä he tekevät",eli ihminen on mikä on,ei ainakaan kehittynyt silloin kun tekee toiselle noin.Tuo lause on varmaan raamatussakin,jeesuksen sanomana,kun hänet on vangittu ja piesty jne.En kylläkään siteeraa raamattua koska en ole lukenut itsenäisesti sitä,mutta tuo ajatus nyt vain putkahti silloin siitä tilanteesta päähäni.
Mutta juu,tulihan siinä kelattua siis kaikki kolme pääasiallisinta parisuhdettakin samaan hintaan.Niin joo tosiaan,miksi minä siellä käyn,niin taisin saada myös keskivaikea masennus diagnoosin,noin 1-2vko ennen diabetes diagnoosia.Elämä on nousukiidossa siis,ilmiselvästi!
Viikonloppuna osallistuin tyttären muuttoon lähinnä sillä lailla,että kuskasin kahta velipoikaa sinne muuttoavuksi.Miehenikin tuli sinne apuun suoraan duunista.Tämä kyllä auttoi hurjasti sitä touhua.Vietimme siinä samassa sitten "normaaleja hetkiä" kun kävimme yhdessä syömässä ja pieni lapsemme nautti iskän seurasta.Hän tuli sitten yöksikin meille,josta pääsi heti sunnuntaina aamulla lähtemään duuniin,ja niiltä menoiltaan menikin taas sinne omaan "lomapaikkaansa".Niin minä oon asiasta puhunut,että hän on nyt lomalla.Sitä en sano ääneen,että lomalla perheestä.Mutta se riittää lapsille.Ollaan pärjätty ihan hyvin näinkin,kiitos vanhimpien lasten avun esim ruuanlaitossa,koska minä olen surkea kokki.Koska tämä on niin hupaisaa,niin kerrottakoon että suurustin jauhelihakastikkeen perunajauholla.Joo.Koska mä teen ruokaa niin harvoin (koska mies kokkaa) niin pääsi unohtumaan,että vehnäjauhostahan mä sen suuruksen lihakastikkeeseen oon ennen väsännyt.Lapset sanoi kastiketta mm. kissanruuaksi,lihahyytelöksi ja mitähän vielä.Voi nolous.
No niin ensi viikkoon sitten uusin ohjein.
Kommentit
Lähetä kommentti