Ärsyttävää ettei muka ehdi joka päivä kirjoittaa juttuja,koska tarvisin nämä muistokappaleet itselleni,että muistaisin mitä elämässä on tapahtunut.Juuri nytkin pääni on niin väsynyt,että saan oikeasti tarkentaa ajatuksia.Väsymys on ollutkin oikeen pääteemana tässä viime päivät.Se ei ole sellaista väsymystä,joka saisi mut haluamaan päiväunia,vaan sellaista joka sekaa ajattelua ja joutuu pinnistellä ihan hulluna tajutakseen mistään mitään.Kuormitusta ei lisää yhtään hyvää tarkoittavat ohjeet,joita satelee ympäriltä.Tee näin,tee noin,älä tee silleen,kyllä sun PITÄÄ,tottakai sun pitää jne jne.Tekisi mieli haistattaa pitkät toisinaan niille helvetin jutuille.On se kumma ettei mene ihmisille kaaliin,jos sanon että päässä tahmaa,en jaksa....öööööö.Mutta ei.Lisää vaan mäskiä päälle,kyllä se vielä kuolema saadaan aikaiseksi.
Eilinen oli taas oikeen huippuesitys siitä,miten väsynyt mieli toimii.
Jaksoin äkkiä käydä ostamassa housut itselleni ja uikkarit Ipanalle,koska tiesin mitä ostan,ja minkälaista- sama farkkumerkki ja malli ja oikea koko.Kauppaan tuhraantui 10 minuuttia.
Sen jälkeen alkoikin vaan kaikki kuormittua.
Olisin halunnut kuluttaa aikaa kaupassa,mutta puhelinpoika kaappasi minut siihen lätisemään netistä ja puhelinliittymistä,enkä kehdannut olla töykeä ja lähteä,ehkäpä siksi että ainakin puolet jutuista oli kiinnostavaa.No sitten minun tatskanväritysaikaani oli jo tunnilla myöhennetty ja kun menin sinne olisin saanut odottaa vieläkin,ja laskin että eih,oon ollut jo pari tuntia liikenteessä,en jaksa,ja sovittiin uusi aika.Fiilis oli vielä aika hyvä,ja ajattelin että no niin,käyn tuossa matkalla koruliikkeestä ostamassa miehelle synttärilahjan,vaikka korvikset tai jotain.Niin ketunmarjat,ajelin jo sinnesuuntaan mutta yhtäkkiä iski kauhee "inho" etten kyennyt menemäänkään sinne.Se oli vähän niinkuin "en jaksa,ei huvita,en pysty" ... mutta ajattelin että no,pysähdyn edes tuossa Lidlillä hakemassa maitoa.Joo pysähdyin.Istuin autossa 10 minuuttia enkä saanut mentyä sisään.Nyt kyllä jo vitutti.Ajelin kotiin syömään,ja kirosin tuhanteen kertaan että mikä vitun oikosulku mulle taas tuli....
Muutaman tunnin päästä jouduin lähtemään kuppaan,mutta mukaan lähti kaksi riuskaa issoo jätkää,niin mä pääsin sinne kauppaan,eikä ees pahasti ahdistanut.Voi hemmetti minä sanon tätä elämää!
Ja sitten nukuin taas huonosti vaikka otin melatoniininkin,ja aamulla ihan pökerryksissä ylös.
Kävin ravitsemusneuvojalla.En minä sille sanonut että oon jo masentunutkin,kaikki vaan painaa päälle.Stressistä sanoin,mutta sitä en tiedä millä hemmetillä pääsen tästä stressistä eroon!
Tuntuu ettei mulla ole kertakaikkiaan mitään työkaluja keventää stressiäni.Tää kaikki vaan on liikaa.Olen elämääni elänyt tässä oravanpyörässä yli 20 vuotta,on tullut lapsia,on ollut ihan liikaa tiukkoja kurveja elämässä.Minä tunsin vielä seitsemännenkin lapsen jälkeen,etä jaksan vaikka mitä,jaksan ja jaksan ja jaksan,eikä lapset yhtään rasittaneet,ihan normaalia lapsiperhe-elämää ne aiheutti ja se oli minusta ihan ok,sitä vartenhan minä olin,olin yksinomaan vain lapsiani varten ja siksi ylipäänsä tänne maailmaan syntynyt,jota voin toteuttaa ainoaa toivetta ja haavetta,saada monta lasta.
Kuittasin kaikki epäilyt sanomalla että tämä on se mitä oon halunnut ja olen onnellinen.Niinhän se olikin silloin.Silloin ennenkuin kaikki vaan pikku hiljaa on alkanut painaa.
Olenhan minä ollut nuorempikin silloin,ennen.Voisin tuumata muutaman pahan sanan ihmiselle,jonka mielestä vanhempi jaksaa ihan yhtä hyvin kuin nuorikin.Itsessäni tunnen kyllä ihan selkeän eron,siihen että olen ollut 28-vuotias vauvanäiti verraten siihen,että olen ollut 39-vuotias vauvanäiti.Mutta kaippa sen ihminen sitten uskoo vasta kun itse kokee.Kun minä elin 28-vuotias,minun ex.mieheni oli 40-vuotias,ja silloin jo minä ymmärsin,että ei se elämä jätä kulkematta,jättämättä merkkejä.Meidänkin vireystasoissa oli jo huomattavia eroja,eikä monilapsinen perhe-elämä innostanut häntä samoin kun minua se innosti vielä 10 vuotta tästä eteenpäinkin,ylikin.Niin että fuck you.Minä olen väsynyt tämänikäinen ihminen,ja jos sinä et ole niin good for you.Nuorempana itsekin sorruin siihen kuvitelmaan,että kaikki pysyy ennallaan kun vaan niin haluaa.HALUAA!!!! Olen kyllä halunnut että olisin vaikkapa syntynyt terveenä ilman fyysisiä vammoja,mutta varmaan sekin on vain halusta kiinni,kun en voi liikkua kuten haluisin.Allergiaakaan en haalunnut,se nyt vaan oli minussa.
Se mitä olen oppinut ihmisten määrittelemisistä tässä vuosien kuluessa,niin on se,että älä helvetissä oleta mitään toisesta ihmisestä,perustuen siihen,mikä sinä,naapurisi,äitisi,isäsi,serkkusi,kissasi tai kuka vaan muu kuin se kohde,jonka asioista puhut,on.Kaikki on yksilöitä,ja jokaista yksilöä on kuunneltava ,häntä itseään,tietääkseen mikä hän on ja miten hän toimii.Yhtä sabluunaa ei vaan ole.Ei ole!
Ärh.Kävin siis ravitsemusneuvojalla,joka totesi että ruokavalioni on ihan hyvä.Oikeesti.Jätetty karkit veks ja ruokarytmi viidesti päivässä,en käytä kahvissa sokeria,en juo limsoja ja ja ja.Ruokapäiväkirjaa pidän muutamalta päivältä.Ainoa ehkä mitä voisin tehdä,on alkaa liikkumaan.Mutta jalka,valitettavasti se ei vaan tue yhteistyötä niin,että voisin tehdä "pieniä kivoja kävelylenkkejä" mitä kaikki suuressa vitun viisaudessaan tarjoaa.Eikö ne tajua oikeesti hyvällä,että ei pygee!!!Joskus pääsen kävelemään ilman suurta tuskaa autolle,joskus en pysyt edes kotona ilman kipuhuutoa liikkumaan,kun polvi heiluu ku hullun mulkku alla,eikä armoa anna.Siinä sietää muuten kokeilla niitä kivoja pieniä lenkkejä.
Uimahalliin en kehtaa mennä.Läskikerroin on sitä luokkaa,että julkiset uimalat on ihan poissuljettuja.Ainakaan olla alasti kenenkään näkyvillä.Hyi hemmetti!
No tässäpä oli taas nämä kiukkuterveiset.
Älä tule jooko sössöttämään minulle ohjeita kun et tiedä millaista kamppailua mun koko elämä on ollut,eikä loppua näy.Stressi kulkee iholla kuten läskini kulkee lanteilla.Parhaat kaverini vissiin.
Täytyy sanoa,että olen niin hiton onnellinen,että vastoin "suosituksia",korjasin suhteeni mieheeni,en antanut periksi.Tarkistin omaa asennetta,opettelin antamaan armoa ja olemaan ihminen ihmiselle,en kuvitellut olevani joku toista parempi,sillä se joka itsensä nostaa ja pitää toista huonompana,se itsensä alentaa!Näyttäen ettei ole ihminen sielultaan,vaan susi lammasten vaatteissa.Armo! Miten voit itsellesi pyytää armoa ja ymmärrystä,jos et sitä voi muille antaa.
Mutta juu.parisuhde voi paremmin kuin aikoihin,koska mä PÄÄTIN rakastaa oikeasti,en halliten,en sen mukaan,mitä mun mies tekee kotona tai tuoko hän rahaa kotiin vai tuhlaako rahansa.Kaikki on puhuttavissa,ja minä puhuin.Joskus kaksi lausetta päivässä,mutta se riitti.Hyväksyntä.Hän hyväksyy minut kaikkine virheineni,koska vain luoja tietää minun virheeni kaikkineni,eikä hän ihmisenä määrittele millainen minun pitää olla."Kunhan olet mun vierelläni,se riittää", hän vastasi kun pahoittelin huonoa vaimouttani.Mikä lempeä vastaus.Kaikki selviää.Kunhan vaan me ollaan ME
Sydän.
Eilinen oli taas oikeen huippuesitys siitä,miten väsynyt mieli toimii.
Jaksoin äkkiä käydä ostamassa housut itselleni ja uikkarit Ipanalle,koska tiesin mitä ostan,ja minkälaista- sama farkkumerkki ja malli ja oikea koko.Kauppaan tuhraantui 10 minuuttia.
Sen jälkeen alkoikin vaan kaikki kuormittua.
Olisin halunnut kuluttaa aikaa kaupassa,mutta puhelinpoika kaappasi minut siihen lätisemään netistä ja puhelinliittymistä,enkä kehdannut olla töykeä ja lähteä,ehkäpä siksi että ainakin puolet jutuista oli kiinnostavaa.No sitten minun tatskanväritysaikaani oli jo tunnilla myöhennetty ja kun menin sinne olisin saanut odottaa vieläkin,ja laskin että eih,oon ollut jo pari tuntia liikenteessä,en jaksa,ja sovittiin uusi aika.Fiilis oli vielä aika hyvä,ja ajattelin että no niin,käyn tuossa matkalla koruliikkeestä ostamassa miehelle synttärilahjan,vaikka korvikset tai jotain.Niin ketunmarjat,ajelin jo sinnesuuntaan mutta yhtäkkiä iski kauhee "inho" etten kyennyt menemäänkään sinne.Se oli vähän niinkuin "en jaksa,ei huvita,en pysty" ... mutta ajattelin että no,pysähdyn edes tuossa Lidlillä hakemassa maitoa.Joo pysähdyin.Istuin autossa 10 minuuttia enkä saanut mentyä sisään.Nyt kyllä jo vitutti.Ajelin kotiin syömään,ja kirosin tuhanteen kertaan että mikä vitun oikosulku mulle taas tuli....
Muutaman tunnin päästä jouduin lähtemään kuppaan,mutta mukaan lähti kaksi riuskaa issoo jätkää,niin mä pääsin sinne kauppaan,eikä ees pahasti ahdistanut.Voi hemmetti minä sanon tätä elämää!
Ja sitten nukuin taas huonosti vaikka otin melatoniininkin,ja aamulla ihan pökerryksissä ylös.
Kävin ravitsemusneuvojalla.En minä sille sanonut että oon jo masentunutkin,kaikki vaan painaa päälle.Stressistä sanoin,mutta sitä en tiedä millä hemmetillä pääsen tästä stressistä eroon!
Tuntuu ettei mulla ole kertakaikkiaan mitään työkaluja keventää stressiäni.Tää kaikki vaan on liikaa.Olen elämääni elänyt tässä oravanpyörässä yli 20 vuotta,on tullut lapsia,on ollut ihan liikaa tiukkoja kurveja elämässä.Minä tunsin vielä seitsemännenkin lapsen jälkeen,etä jaksan vaikka mitä,jaksan ja jaksan ja jaksan,eikä lapset yhtään rasittaneet,ihan normaalia lapsiperhe-elämää ne aiheutti ja se oli minusta ihan ok,sitä vartenhan minä olin,olin yksinomaan vain lapsiani varten ja siksi ylipäänsä tänne maailmaan syntynyt,jota voin toteuttaa ainoaa toivetta ja haavetta,saada monta lasta.
Kuittasin kaikki epäilyt sanomalla että tämä on se mitä oon halunnut ja olen onnellinen.Niinhän se olikin silloin.Silloin ennenkuin kaikki vaan pikku hiljaa on alkanut painaa.
Olenhan minä ollut nuorempikin silloin,ennen.Voisin tuumata muutaman pahan sanan ihmiselle,jonka mielestä vanhempi jaksaa ihan yhtä hyvin kuin nuorikin.Itsessäni tunnen kyllä ihan selkeän eron,siihen että olen ollut 28-vuotias vauvanäiti verraten siihen,että olen ollut 39-vuotias vauvanäiti.Mutta kaippa sen ihminen sitten uskoo vasta kun itse kokee.Kun minä elin 28-vuotias,minun ex.mieheni oli 40-vuotias,ja silloin jo minä ymmärsin,että ei se elämä jätä kulkematta,jättämättä merkkejä.Meidänkin vireystasoissa oli jo huomattavia eroja,eikä monilapsinen perhe-elämä innostanut häntä samoin kun minua se innosti vielä 10 vuotta tästä eteenpäinkin,ylikin.Niin että fuck you.Minä olen väsynyt tämänikäinen ihminen,ja jos sinä et ole niin good for you.Nuorempana itsekin sorruin siihen kuvitelmaan,että kaikki pysyy ennallaan kun vaan niin haluaa.HALUAA!!!! Olen kyllä halunnut että olisin vaikkapa syntynyt terveenä ilman fyysisiä vammoja,mutta varmaan sekin on vain halusta kiinni,kun en voi liikkua kuten haluisin.Allergiaakaan en haalunnut,se nyt vaan oli minussa.
Se mitä olen oppinut ihmisten määrittelemisistä tässä vuosien kuluessa,niin on se,että älä helvetissä oleta mitään toisesta ihmisestä,perustuen siihen,mikä sinä,naapurisi,äitisi,isäsi,serkkusi,kissasi tai kuka vaan muu kuin se kohde,jonka asioista puhut,on.Kaikki on yksilöitä,ja jokaista yksilöä on kuunneltava ,häntä itseään,tietääkseen mikä hän on ja miten hän toimii.Yhtä sabluunaa ei vaan ole.Ei ole!
Ärh.Kävin siis ravitsemusneuvojalla,joka totesi että ruokavalioni on ihan hyvä.Oikeesti.Jätetty karkit veks ja ruokarytmi viidesti päivässä,en käytä kahvissa sokeria,en juo limsoja ja ja ja.Ruokapäiväkirjaa pidän muutamalta päivältä.Ainoa ehkä mitä voisin tehdä,on alkaa liikkumaan.Mutta jalka,valitettavasti se ei vaan tue yhteistyötä niin,että voisin tehdä "pieniä kivoja kävelylenkkejä" mitä kaikki suuressa vitun viisaudessaan tarjoaa.Eikö ne tajua oikeesti hyvällä,että ei pygee!!!Joskus pääsen kävelemään ilman suurta tuskaa autolle,joskus en pysyt edes kotona ilman kipuhuutoa liikkumaan,kun polvi heiluu ku hullun mulkku alla,eikä armoa anna.Siinä sietää muuten kokeilla niitä kivoja pieniä lenkkejä.
Uimahalliin en kehtaa mennä.Läskikerroin on sitä luokkaa,että julkiset uimalat on ihan poissuljettuja.Ainakaan olla alasti kenenkään näkyvillä.Hyi hemmetti!
No tässäpä oli taas nämä kiukkuterveiset.
Älä tule jooko sössöttämään minulle ohjeita kun et tiedä millaista kamppailua mun koko elämä on ollut,eikä loppua näy.Stressi kulkee iholla kuten läskini kulkee lanteilla.Parhaat kaverini vissiin.
Täytyy sanoa,että olen niin hiton onnellinen,että vastoin "suosituksia",korjasin suhteeni mieheeni,en antanut periksi.Tarkistin omaa asennetta,opettelin antamaan armoa ja olemaan ihminen ihmiselle,en kuvitellut olevani joku toista parempi,sillä se joka itsensä nostaa ja pitää toista huonompana,se itsensä alentaa!Näyttäen ettei ole ihminen sielultaan,vaan susi lammasten vaatteissa.Armo! Miten voit itsellesi pyytää armoa ja ymmärrystä,jos et sitä voi muille antaa.
Mutta juu.parisuhde voi paremmin kuin aikoihin,koska mä PÄÄTIN rakastaa oikeasti,en halliten,en sen mukaan,mitä mun mies tekee kotona tai tuoko hän rahaa kotiin vai tuhlaako rahansa.Kaikki on puhuttavissa,ja minä puhuin.Joskus kaksi lausetta päivässä,mutta se riitti.Hyväksyntä.Hän hyväksyy minut kaikkine virheineni,koska vain luoja tietää minun virheeni kaikkineni,eikä hän ihmisenä määrittele millainen minun pitää olla."Kunhan olet mun vierelläni,se riittää", hän vastasi kun pahoittelin huonoa vaimouttani.Mikä lempeä vastaus.Kaikki selviää.Kunhan vaan me ollaan ME
Sydän.
Kommentit
Lähetä kommentti