Sekä hyvälle tuntuvaa,että hankalalle ja ahdistavalle tuntuvaa kuplintaa.
Ahdistavaa fiilistä luo se,että onnistun jälleen tuntemaan tunnontuskia tilanteesta,ja siitä "petturuudesta" johon aion "syyllistyä".Minulle sanottiinkin erään asiantuntijan toimesta,että "olen hyvä ottamaan syyllisyydentuntoja itseeni".Totta,valitettavasti.Syyllisyyttä koen sellaisistakin jutuista,mitkä eivät oikeasti ole minun syitäni,vaikkapa nyt toisen käytös...
Minuun tiukasti sisäänrakennettu skanneri tekee työtään jatkuvasti.En ole havainnut vaaraa taikka pahemmin muutakaan hirveän pahaa/hankalaa,niin sepäs laittaa tämän skannerin entistäkin sekaisempaan tilaan..Mitäs NYT??????
Se positiivinen kulpinta on sitten sellaista keveää energiaa,joka kuplii sisälläni,ja odottaa pääsyään vapauteen,tehdäkseen niin paljon iloa ja hyvää.Näen niiden kuplien energiassa puhdasta valkoista energiaa,siis ihan hirvittävästi valoa,iloa,harmoniaa,tyyneyttä...Siellä se kaikki odottaa,oman uskallukseni takana. Hurja ja muutoksenhaluinen luontoni haluisi viedä minut vaikka minne maan ääriin- käskee vain karata,jättää kaikki taakseen- mutta totta puhuakseni olisin täysi ääliö,jos jättäisin juuri valmiiksi saadut tukitoimet itselleni ja lapsille, koska mä tulen niitä tarvitsemaan todella!!!!
Minä odotan uutta elämää.Odotan niin että pää sekoaa ja sydän särkyy.
-silti mietin kuumeisesti ja lievästi paniikinomaisestikin,miten kerron toiselle, että meidän aikamme todellakin on nyt kulutettu loppuun.
Olen siitä puhunut hänelle VUODEN. Tiedättehän nämä minun tunteet, intuitiot???
No "tieto" vain,päähäni annettu, aika kuluu loppuun...
Olen tarjonnut monta kertaa hänelle tilaisuutta poistua tyylikkäästi,ilman draamaa.Minä olen hänet halunnut päästää menemään jo aikaa sitten.Se aika,jolloin vielä pidin kynsin ja hampain kiinni siitä toiveesta saada normaalia elämää hänen kanssa, se aika on jäänyt taakse jo aikaa sitten.
Terapiassa käyminen on avannut muistini lokeroita,päästänyt sieltä pintaan paljon tavaraa,jota on sitten ollut hetkittäin ihan hirveää käsitellä.Mutta ne asiat on myös tuonut muistiin tunteita,ja ne muistista nousseet tunteet salpasivat lopulta alleen kaiken toivon, myös sen aiemmin rakkaudeksi kirjaamani tunteen.
Minun maailmassa ei ole rakkautta ilman kunnioitusta ja luottamusta.
Tämä kuva pompsahti FB uutisvirrasta eteeni.Niin paljon todella vahvistavia tekstejä,juuti minulle "lähetettyjä" ,on viime aikoina tullut eteeni. Kiitos jokaisesta niistä oivalluksesta ja voimistumisesta,jonka niistä saanut.
Omassa elämässä niin moni asia on hämärtynyt viimeisten vuosien aikana.Se mikä on totta,se mikä on normaalia,mikä sallittua.
Kauanko pitää kestää?
Monestikko antaa anteeksi?
Niin...
Tässä tekstissä sanotaan hyvin napakasti se asia,jota olen muotoillut omilla sanoilla niin paljon monimutkaisemmin.
Vähän kuin sekin että "kerta on virhe, toinen kerta on jo tahallista"
Älä koskaan luota johonkuhun ,joka on pettänyt sinut useammin kuin kahdesti.
Kerta on varoitus
Kahdesti on oppitunti
ja kaikki sen jälkeen on vain
hyväksikäyttöä!
Ja nyt minun oppiläksyni olisi ymmärtää lopullisesti, että minun ei tarvi jaksaa tätä.
Ei tarvi haluta tällaista
Ei tarvi jäädä, jos en itse halua.
VAU!! Ihanko totta..."onks pakko jos ei haluu?"
Harmi että kaikki meni näin pitkälle.Olisin halunnut passini vapauteen jo aiemmin.
Nyt en enää edes haluaisi mitään "yritetään vielä" tai mitään turhia toiveita,joita olen elätellyt vuosia.
Ehkä 3vuotta..
Aika rankkaa hommaa ollut tuo toivominen ja pettyminen.
C´mon life
Olen tulossa!!!!!!!!!!
Kommentit
Lähetä kommentti