Tänään oli viides kerta Setlementissä.
Tää paikka on yhtä ihana,kuin mulla oli se psykiatrinen sairaanhoitaja-keskustelu Kangasalla.Sitä jäin kauheasti kaipaamaan,koska tilalle Tampere tarjosi neuvolapsykaa.Se oli lähinnä omaa kertomista,mutta tarvin myös peiliä ja kommentteja. Joten olen tosi iloinen että pääsin Setlementtiin purkamaan tätä,sillä olen oikeasti,vain kuukaudessa,päässyt jyvälle monesta jutusta.Se on minusta ihan huikea VAU!!!!
Nepsy-saikkarikin kävi tänään juttelemassa,kun oli käynyt koululla katsomassa Mustia.Mutta samoin kuin perheneuvolankin kanssa,todettiin ettei aleta metsästää nepsy dignoosia,vaan tutkaillaan koko tilannetta ja tunne-elämää, huomioiden stressaava ympäristö :/
Oli hyvä jutella ja saada palautettua mieleen muutama perus "kikka".
Perhetyöntekijät oli täällä kun nepsy-sh kävi,saivat ensikäden tietoa Mustin suunnitelmista,ja osaavat sitten ottaa sen huomioon omissa suunnitelmissa.
Hyvät tapaamiset oli,kaikki kolme!!
Sitten hain Ipanan ja tulin kotiin tsekkaamaan hommia,kun meillä oli vaihteeksi vähän kavereita lapsilla.Useinhan he ovat jossain kavereilla notkumassa,joten kivaa että välillä täälläkin.Että meidänkin koti kelpaa heille :)
Tytöt meni takapihalle terassille leikkimään PetShopeilla,ja Musti kavereineen olivat siellä kanssa hetken,kävivät tyyppaamassa kylmän trampoliinin.Leikit meni heilläkin hyvin,eli olen tosi iloinen siitäkin.
Ruualla olikin pari ylimääräistä perussettiin verraten,esikko tuli ruokailemaan ja tytön kaverille myös tarjottiin.Mukavaa vaihtelua sekin,koska yleensä minun muksut notkuu muiden ruokapöytien äärellä :D
Tosi kiva päivä ollut siis.
Mun fiilikset ja energiat ovat olleet tänään hyvät,vaikka yö oli taas semi-horroria.
Voisin vaihteeksi kyllä nukkua kunnon yöunet,voisi alkaa paremmin tervehtyä myös mieleltään,mutta eiköhän sekin onnistu,kunhan....tral lal lala laa.
Muuten mietin vaan, mitä mä tunnen????
Tunnen kieltämättä sääliä vähäsen,ja koska olen hyvä ottamaan syyllisyyttä,niin tunnen syyllisyyttä siitä,että vedän kohta maton hänen jalkojen alta.
Mutta en minä ole vastuussa hänestä,taikka hänelle.
Hänellä olisi ollut viljalti tilaisuuksia "muuttua",sikäli mikäli tuollaisesta raivotaudista voi muuttua eli parantua. Joten,koitan tyynnyttää iteäni,että en minä ole tämän tarinan roisto.
Mutta mitään "tunteita" ei ole.Hän on ollut jo hyvän aikaa "ärsyttävä kämppis" :/
Mitä tästä kaikesta siis opin?
Minä varmasti vahvistuessani tämän jälkeen,olen oppinut jotain omien rajojen vedosta.
Uskon että en enää lanka tähän.
Ennen kaikkea olen oppinut: minun ei tarvitse pelastaa ihmisiä.Ei ketään muita kuin lapsiani,ja heitäkin tiettyyn pisteeseen saakka vain.
Minun ei pidä kokea syyllisyyttä tai velvollisuutta- en ole velkaa kenellekään,en edes auttajille.Olen kiitollinen avusta jota tulen saamaan vielä, mutta en jää kiitollisuuden velkaan,joka voisi aiheuttaa minulle syyllisyyttä.
Ja monta muuta juttua,joita pitää vielä hieman hioa :)
Omastakin mielestä olen hyvällä tiellä oikeaan suuntaan!
Tää paikka on yhtä ihana,kuin mulla oli se psykiatrinen sairaanhoitaja-keskustelu Kangasalla.Sitä jäin kauheasti kaipaamaan,koska tilalle Tampere tarjosi neuvolapsykaa.Se oli lähinnä omaa kertomista,mutta tarvin myös peiliä ja kommentteja. Joten olen tosi iloinen että pääsin Setlementtiin purkamaan tätä,sillä olen oikeasti,vain kuukaudessa,päässyt jyvälle monesta jutusta.Se on minusta ihan huikea VAU!!!!
Nepsy-saikkarikin kävi tänään juttelemassa,kun oli käynyt koululla katsomassa Mustia.Mutta samoin kuin perheneuvolankin kanssa,todettiin ettei aleta metsästää nepsy dignoosia,vaan tutkaillaan koko tilannetta ja tunne-elämää, huomioiden stressaava ympäristö :/
Oli hyvä jutella ja saada palautettua mieleen muutama perus "kikka".
Perhetyöntekijät oli täällä kun nepsy-sh kävi,saivat ensikäden tietoa Mustin suunnitelmista,ja osaavat sitten ottaa sen huomioon omissa suunnitelmissa.
Hyvät tapaamiset oli,kaikki kolme!!
Sitten hain Ipanan ja tulin kotiin tsekkaamaan hommia,kun meillä oli vaihteeksi vähän kavereita lapsilla.Useinhan he ovat jossain kavereilla notkumassa,joten kivaa että välillä täälläkin.Että meidänkin koti kelpaa heille :)
Tytöt meni takapihalle terassille leikkimään PetShopeilla,ja Musti kavereineen olivat siellä kanssa hetken,kävivät tyyppaamassa kylmän trampoliinin.Leikit meni heilläkin hyvin,eli olen tosi iloinen siitäkin.
Ruualla olikin pari ylimääräistä perussettiin verraten,esikko tuli ruokailemaan ja tytön kaverille myös tarjottiin.Mukavaa vaihtelua sekin,koska yleensä minun muksut notkuu muiden ruokapöytien äärellä :D
Tosi kiva päivä ollut siis.
Mun fiilikset ja energiat ovat olleet tänään hyvät,vaikka yö oli taas semi-horroria.
Voisin vaihteeksi kyllä nukkua kunnon yöunet,voisi alkaa paremmin tervehtyä myös mieleltään,mutta eiköhän sekin onnistu,kunhan....tral lal lala laa.
Muuten mietin vaan, mitä mä tunnen????
Tunnen kieltämättä sääliä vähäsen,ja koska olen hyvä ottamaan syyllisyyttä,niin tunnen syyllisyyttä siitä,että vedän kohta maton hänen jalkojen alta.
Mutta en minä ole vastuussa hänestä,taikka hänelle.
Hänellä olisi ollut viljalti tilaisuuksia "muuttua",sikäli mikäli tuollaisesta raivotaudista voi muuttua eli parantua. Joten,koitan tyynnyttää iteäni,että en minä ole tämän tarinan roisto.
Mutta mitään "tunteita" ei ole.Hän on ollut jo hyvän aikaa "ärsyttävä kämppis" :/
Mitä tästä kaikesta siis opin?
Minä varmasti vahvistuessani tämän jälkeen,olen oppinut jotain omien rajojen vedosta.
Uskon että en enää lanka tähän.
Ennen kaikkea olen oppinut: minun ei tarvitse pelastaa ihmisiä.Ei ketään muita kuin lapsiani,ja heitäkin tiettyyn pisteeseen saakka vain.
Minun ei pidä kokea syyllisyyttä tai velvollisuutta- en ole velkaa kenellekään,en edes auttajille.Olen kiitollinen avusta jota tulen saamaan vielä, mutta en jää kiitollisuuden velkaan,joka voisi aiheuttaa minulle syyllisyyttä.
Ja monta muuta juttua,joita pitää vielä hieman hioa :)
Omastakin mielestä olen hyvällä tiellä oikeaan suuntaan!
Kommentit
Lähetä kommentti