Meidän kotiviikko on sujunut aika kivasti. Olemme lekotelleet kotona, ja on ajoittain ollut toki menojakin,mutta pääasiassa chillailtu kotosalla ,pelattu ihan liikaa, katsottu telkkarii liikaa ja kökötety koneella liikaa. Syötiin ensin jääkaappi tyhjäksi ruuista, joita oli sinne jäänyt. Sitten loppui inspiraatio,ja eilen tilattiin vaan pitsaa. Eilen myös uitiin ja saunottiin, oli siis kiva päivä meillä.
Tänään sitten tuli kaksi muksua kotiin, ehtivät vielä lomailla pikku porukalla kotosalla. Ja minullekin pehmeä lasku, koska niinhän siinä kävi,että en osannut relata ja nauttia kahdelleen olostamme,vasta kuin eilen. Miten se voikaan olla niin vaikeaa, irrottautua totutusta ja relata?
Yhtenä päivänä käytiin mummolassa katsomassa mummoa, joka oli pahaksi onnekseen saanut sen saman helevetin ruton, mikä minua kiusasi melkein 2 kuukautta. Huonossa hapessa oli mummo ,mutta onneksi tänään meni uudelleen lääkäriin ja kotiintuomisina lisää lääkettä. Me pääsimme käymään papan työpaikalla sekä ihailemaan hienoja jääpatsaita,ennen kuin ne alkoivat sulaa. Rantapuisto oli surullisen sulanut ja rapainen,voi olispa päässyt käymään siellä silloin kun oli lunta,pakkasta vähän ja ilta- pimeässä patsaisiin suunnatut valotkin olisi näkyneet ihanasti. Mutta kuten elämässä muutenkin, kaikkea ei vaan aina voi saada.
Elämä on haastanut minua muutenkin tässä viime aikoina. Ensin on hyvä paeta ilmeettömään tunteettomuuteen- antaa itkun tulla vain jonkun toisen surun äärellä. Olla kova ja tunteeton, että pääsisi hiukan eteenpäin, ja ehtisi aika kulua ja tottua erilaiseen tunteeseen itsessä ja ympäristössä. Vaikka tietääkin koko ajan huijaavansa itseäänkin, mutta niin kauan on hyvä, kun edes muut uskovat asioita, joita suustasi päästät. Osaat puhua vakuuttavasti ja valaistuneesti, ja uskot siihen itsekin. Ja onhan se tottakin, ei pelkkää huuhaata, muttei myöskään täysi totuus. Elämä on niin monitahoista,että meinaan itsekin, vieläkin, pökertyä sen tosiasian edessä.
-Ja paljonko merkitsee tunteet koko paletissa? Onko se sivuseikka, jolla voi pyyhkiä persettään?
Elämme kovia aikoja, ihan muutenkin kuin alati huojuvassa henkilökohtaisessa elämässäni. Se mikä hetki sitten oli totta, ei välttämättä päde seuraavassa hetkessä, ja taas hetken kuluttua tiedät ja ymmärrät hieman lisää,eikä jälleen mikään ole kuin ennen.
Aikoinaan minut tunnettii allekirjoituksesta; MIkään ei ole sitä mille näyttää.
Palaan tähän väittämään.
Rakkautta ja valoa,sydämeni lämmöllä
ps.
Tänään sitten tuli kaksi muksua kotiin, ehtivät vielä lomailla pikku porukalla kotosalla. Ja minullekin pehmeä lasku, koska niinhän siinä kävi,että en osannut relata ja nauttia kahdelleen olostamme,vasta kuin eilen. Miten se voikaan olla niin vaikeaa, irrottautua totutusta ja relata?
Yhtenä päivänä käytiin mummolassa katsomassa mummoa, joka oli pahaksi onnekseen saanut sen saman helevetin ruton, mikä minua kiusasi melkein 2 kuukautta. Huonossa hapessa oli mummo ,mutta onneksi tänään meni uudelleen lääkäriin ja kotiintuomisina lisää lääkettä. Me pääsimme käymään papan työpaikalla sekä ihailemaan hienoja jääpatsaita,ennen kuin ne alkoivat sulaa. Rantapuisto oli surullisen sulanut ja rapainen,voi olispa päässyt käymään siellä silloin kun oli lunta,pakkasta vähän ja ilta- pimeässä patsaisiin suunnatut valotkin olisi näkyneet ihanasti. Mutta kuten elämässä muutenkin, kaikkea ei vaan aina voi saada.
Elämä on haastanut minua muutenkin tässä viime aikoina. Ensin on hyvä paeta ilmeettömään tunteettomuuteen- antaa itkun tulla vain jonkun toisen surun äärellä. Olla kova ja tunteeton, että pääsisi hiukan eteenpäin, ja ehtisi aika kulua ja tottua erilaiseen tunteeseen itsessä ja ympäristössä. Vaikka tietääkin koko ajan huijaavansa itseäänkin, mutta niin kauan on hyvä, kun edes muut uskovat asioita, joita suustasi päästät. Osaat puhua vakuuttavasti ja valaistuneesti, ja uskot siihen itsekin. Ja onhan se tottakin, ei pelkkää huuhaata, muttei myöskään täysi totuus. Elämä on niin monitahoista,että meinaan itsekin, vieläkin, pökertyä sen tosiasian edessä.
-Ja paljonko merkitsee tunteet koko paletissa? Onko se sivuseikka, jolla voi pyyhkiä persettään?
Elämme kovia aikoja, ihan muutenkin kuin alati huojuvassa henkilökohtaisessa elämässäni. Se mikä hetki sitten oli totta, ei välttämättä päde seuraavassa hetkessä, ja taas hetken kuluttua tiedät ja ymmärrät hieman lisää,eikä jälleen mikään ole kuin ennen.
Aikoinaan minut tunnettii allekirjoituksesta; MIkään ei ole sitä mille näyttää.
Palaan tähän väittämään.
Rakkautta ja valoa,sydämeni lämmöllä
ps.
Kommentit
Lähetä kommentti