Aika lentää siivillä, yhdestä päivästä ei kiinni saa ennenkuin se on jo mennyt. Ei ihme, että kaikki jutut jää tekemättä, asiat huomaamatta, koska yhtään ei voisi ajatella, että teen sen myöhemmin. Minun myöhemmin voi olla sitten vaikka kahden viikon päässä, jolloin useimmiten se akuutti juttu on jo liian myöhäistä.
Mahtavaa.
Siksi tästä bloginkaan kirjoittelusta ei tule mitään, silloin tällöin rääppäisy tänne ei miellytä kirjoittajaa niin paljon kuin pitäisi. Usein ajatuksia kimpoilee päässä, mutta ne eivät pysähdy edes siksi hetkeksi, että ehtisin kirjoittaa niistä edes puolivillaista analyysiä tänne. Tilanteet vain kiitää ohi.
Olen joutunut pohdiskelemaan nyt tosi paljon omaa jaksamista. Mikä minua kuluttaa, ja mikä vastaavasti voimistaa. Tasapaino on epävakaa, kuluttavia asioita löytyy ihan liikaa,ja korjaavia sitten ihan liian vähän. Tai jos ajatuksen tasolla korjaavia olisikin ihan kivasti ja ns. riittävästi, mutta niistä saatavaa iloa en jaksa enää lähteä hakemaan. Tajuaako kukaan mitä tarkoitan? Vaikkapa liikunta, haluisin mennä salille, täällä kotona istuessa kunnen oikein kun lihakseni pullistelevat innosta päästä tekemään hiukan liikeratoja avaavia juttuja, ja samalla saisi kropan kautta purkaa stressiä. Sitten mietin miten pääsen sinne, enhän voi jättää nuorinta tänne hengaamaan muiden kanssa, vaan minun pitäisi pestata vanhin huolehtimaan nuorimmasta, ja vaikka vanhin onkin varsin monipuolinen multitalent, niin lastenvahtiminen saattaa muuttua xbox peliksi, telkkariksi taikka itse vahtijan kännykän räpläämiseksi. Siihen en ole häntä kouluttanut erityisen hyvin. Joten tiedättehän sen x- factorissa kuultavan ällöttävän summeriäänen, joka kertoo että suoritusta ei jaksa kukaan enää kuunnella taikka katsoa, tässä kohtaa kuuluu se ääni. RÖÖÖÖTTTT, unohda koko juttu. Liian vaikeaa ja monimutkaista päästä mihinkään.Voi helvetti, ihan oikeasti.
En minä pääse omaan uima-altaaseenkaan!! Kerran menin sinne kun vesi oli 25 asteista,ja olin ihan kauhuissani. Sen jälkeen pelkään aina kun laidalta pulahdan veteen, että kohtaan saman hyytävän syleilyn siellä, ja minä inhoan kylmää. Yleensä altaassa on kyllä 29 astetta. Ja kun sinne altaaseenkin olisi niin kiva mennä vallankin kun sinne paistaisi aurinko. Mutta kun, on niin vaikeaa. Olen itse oman onneni tiellä, koska jotkut asiat minusssa ovat vain niin sykkyrällä, että se sykkyrä blokkaa toimintoja ja estää minua nauttimasta tarjolla olevista jutuista. Koska kuntosalille en pääse, niin lainasin kirjastosta- kyllä, kirjastosta- Selättimen. Ostin myös Kahvakuulat, kaksi viiden kilon kuulaa, että voin tehdä edes jotain.En minä niillä ole treeniä tehnyt vielä, kuhan vähän kokeillut heilutella käsissä. Pehmeä jumppamattokin minulla olisi, niitä tarvitsemiani venyttelyjä varten, mutta katin villat, monestikko olen tehnyt? NOLLA kertaa. Mahtavaa.
Viikonloppuna vähän innostuin, tapani mukaan. Ja tapani mukaan kerroin siitä muillekin Facebookissa. RÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖTTTTT. Virhe. Älä tee niin. Tuloksena oli minua paremmin kaiken osaavien joukkio, jotka kertoivat ettei minusta ole, ja haaveilemani asiat on suunnilleen aivan utopiaa ja perseestä. Koska ethän sä voi,ja ethän sä kykene,eikä sinusta ole, ja etkö nyt tätä tajua. Jep, koska minä en mistään mitään tiedä, niin vedin haaveeni pois. Ei ei, en haaveile, en mieti mitään mikä minua ilahduttaa tai tekisi iloiseksi,onnelliseksi,täyttäisi minut niiltä osin, mistä olen vajaa. Mutta enhän minä saa. En en.Ymmärsin jo. Haaveet yliviivattu.
HAAVEET
Pieni päätös korvan takana, jota ajattelin nyt kokeilla, olisi se, että käyttövaatteet voitais yrittää katsoo kirppikseltä. Ihan vain siksi, että sieltäkin löytää ihan hyvää, ja säästää rahaa samalla. Jotain kivaa sievää toki kaupoistakin ostaa, tai jos on mahdollista, potentiaalista kierrätysmahkua, niin ehkä silloinkin uutena. Ja kengät, pääsääntöisesti. Niistä olen vähän nihkeenä. Mutta katsotaan.Tämä osa projektista käynnistyy sitten vasta, kun nykyiset ryysyt ovat loppuun ajetut.
Ei blogitekstiä ilman valitusta.
Nyt valitan siitä, että tuo tokaluokkalainen ,se ei vaan millään voi hemmetti soikoon, kunnioittaa sääntöä, että koulusta tullaan suoraan kotiin. Ei hemmetti. Taas joudun laittamaan tekstaria kaverin äidille ja pyytämään lähettämään pennun kotiin. Hemmetisti suututtaa!!!!
Voisitteko nyt ehdottaa jotain malleja, joilla tuon saisi kitkettyä pois????
Kuluttaa minun hermoja nimittäin suhteellisen reippaasti tällainen.
Nelosluokkalainen taisi muutamasta kerrasta oppia, ettei kannata temputtaa tällä, ja nyt pienempi perässä.
GRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
RÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT.
Mahtavaa.
Siksi tästä bloginkaan kirjoittelusta ei tule mitään, silloin tällöin rääppäisy tänne ei miellytä kirjoittajaa niin paljon kuin pitäisi. Usein ajatuksia kimpoilee päässä, mutta ne eivät pysähdy edes siksi hetkeksi, että ehtisin kirjoittaa niistä edes puolivillaista analyysiä tänne. Tilanteet vain kiitää ohi.
Olen joutunut pohdiskelemaan nyt tosi paljon omaa jaksamista. Mikä minua kuluttaa, ja mikä vastaavasti voimistaa. Tasapaino on epävakaa, kuluttavia asioita löytyy ihan liikaa,ja korjaavia sitten ihan liian vähän. Tai jos ajatuksen tasolla korjaavia olisikin ihan kivasti ja ns. riittävästi, mutta niistä saatavaa iloa en jaksa enää lähteä hakemaan. Tajuaako kukaan mitä tarkoitan? Vaikkapa liikunta, haluisin mennä salille, täällä kotona istuessa kunnen oikein kun lihakseni pullistelevat innosta päästä tekemään hiukan liikeratoja avaavia juttuja, ja samalla saisi kropan kautta purkaa stressiä. Sitten mietin miten pääsen sinne, enhän voi jättää nuorinta tänne hengaamaan muiden kanssa, vaan minun pitäisi pestata vanhin huolehtimaan nuorimmasta, ja vaikka vanhin onkin varsin monipuolinen multitalent, niin lastenvahtiminen saattaa muuttua xbox peliksi, telkkariksi taikka itse vahtijan kännykän räpläämiseksi. Siihen en ole häntä kouluttanut erityisen hyvin. Joten tiedättehän sen x- factorissa kuultavan ällöttävän summeriäänen, joka kertoo että suoritusta ei jaksa kukaan enää kuunnella taikka katsoa, tässä kohtaa kuuluu se ääni. RÖÖÖÖTTTT, unohda koko juttu. Liian vaikeaa ja monimutkaista päästä mihinkään.Voi helvetti, ihan oikeasti.
En minä pääse omaan uima-altaaseenkaan!! Kerran menin sinne kun vesi oli 25 asteista,ja olin ihan kauhuissani. Sen jälkeen pelkään aina kun laidalta pulahdan veteen, että kohtaan saman hyytävän syleilyn siellä, ja minä inhoan kylmää. Yleensä altaassa on kyllä 29 astetta. Ja kun sinne altaaseenkin olisi niin kiva mennä vallankin kun sinne paistaisi aurinko. Mutta kun, on niin vaikeaa. Olen itse oman onneni tiellä, koska jotkut asiat minusssa ovat vain niin sykkyrällä, että se sykkyrä blokkaa toimintoja ja estää minua nauttimasta tarjolla olevista jutuista. Koska kuntosalille en pääse, niin lainasin kirjastosta- kyllä, kirjastosta- Selättimen. Ostin myös Kahvakuulat, kaksi viiden kilon kuulaa, että voin tehdä edes jotain.En minä niillä ole treeniä tehnyt vielä, kuhan vähän kokeillut heilutella käsissä. Pehmeä jumppamattokin minulla olisi, niitä tarvitsemiani venyttelyjä varten, mutta katin villat, monestikko olen tehnyt? NOLLA kertaa. Mahtavaa.
Viikonloppuna vähän innostuin, tapani mukaan. Ja tapani mukaan kerroin siitä muillekin Facebookissa. RÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖTTTTT. Virhe. Älä tee niin. Tuloksena oli minua paremmin kaiken osaavien joukkio, jotka kertoivat ettei minusta ole, ja haaveilemani asiat on suunnilleen aivan utopiaa ja perseestä. Koska ethän sä voi,ja ethän sä kykene,eikä sinusta ole, ja etkö nyt tätä tajua. Jep, koska minä en mistään mitään tiedä, niin vedin haaveeni pois. Ei ei, en haaveile, en mieti mitään mikä minua ilahduttaa tai tekisi iloiseksi,onnelliseksi,täyttäisi minut niiltä osin, mistä olen vajaa. Mutta enhän minä saa. En en.Ymmärsin jo. Haaveet yliviivattu.
Pieni päätös korvan takana, jota ajattelin nyt kokeilla, olisi se, että käyttövaatteet voitais yrittää katsoo kirppikseltä. Ihan vain siksi, että sieltäkin löytää ihan hyvää, ja säästää rahaa samalla. Jotain kivaa sievää toki kaupoistakin ostaa, tai jos on mahdollista, potentiaalista kierrätysmahkua, niin ehkä silloinkin uutena. Ja kengät, pääsääntöisesti. Niistä olen vähän nihkeenä. Mutta katsotaan.Tämä osa projektista käynnistyy sitten vasta, kun nykyiset ryysyt ovat loppuun ajetut.
Ei blogitekstiä ilman valitusta.
Nyt valitan siitä, että tuo tokaluokkalainen ,se ei vaan millään voi hemmetti soikoon, kunnioittaa sääntöä, että koulusta tullaan suoraan kotiin. Ei hemmetti. Taas joudun laittamaan tekstaria kaverin äidille ja pyytämään lähettämään pennun kotiin. Hemmetisti suututtaa!!!!
Voisitteko nyt ehdottaa jotain malleja, joilla tuon saisi kitkettyä pois????
Kuluttaa minun hermoja nimittäin suhteellisen reippaasti tällainen.
Nelosluokkalainen taisi muutamasta kerrasta oppia, ettei kannata temputtaa tällä, ja nyt pienempi perässä.
GRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR
RÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT.
Kommentit
Lähetä kommentti