Lahdesta:
Kyllähän se niin on, että elämässä on varmaan vaikeinta tehdä sellaisia ratkaisuja, joissa lopputuloksena olisi vain hyöty. Ne kääntöpuolet tulee väistämättä mukana, koska mikään asia meidän 4D maailmassa, ei ole yksipuolinen.
Niin. Ajatus tästä kaikesta, mikä nyt jätän taakseni lähielämästä, pompsahti päähäni, kun olimme erittäin laadukkaalla isänpäivä lounaalla mies Ipana ja minä, paikallisessa Mukkula Foodissa. Ja ihan totta, olen käynyt sen verran muutamasti Mukkula Foodissa, että uskallan suositella tätä paikkaa! Tämä on siisti paikka, niin että voit huoletta mennä koko perheen voimin ruokailemaan tänne, ja palvelu on ystävällistä. Paikat ovat siistin ja puhtaat, ja miellyttävä sisustus tekevät paikasta todellisen löydön. Ja tämä on paikallinen ilo! Huh huh. Tämän me häviämme, aivan ehdottomasti.
Joudun jättämään maailman tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset jaetulla ykkössijalla lasteni kanssa: vanhempani! Heistä on ollut niin suuri ilo ja apu meille, ihan arjessakin, kun ovat voineet hakea Ipanaa päikystä, ja samalla kiepsahtaa meillä tekemässä soppaa. Se että meille tehdään kahdeksi päiväksi riittävä ruoka, on iso helpotus tässä vaiheessa elämäämme, kun molemmat aikuiset ovat vähän väsyneitä.
Tajusin ihan liian myöhään, että luottokampaajani asuu Heinolassa, ja sinne hän jääkin luottokampaajakseni. Tarkoittaa sitä, että vierailen lahdenseudulla parin kuukauden välein laitattamassa hiuksiani ja kulmiani. Instassa taisin hehkuttaakin kampaamoa, mutta mainittakoon uudelleen sen olevan Pajazo, ja sijaitsevat Heinolassa keskustassa.
Karisma! Ihana lähikauppakeskukseni, jonne kesti ajaa sen reilun 10 minuuttia. Siellä tuli monesti vietettyä aikaa ja oi voi kuinka helppoa olikaan hurauttaa sinne, ja löytää kaikki lempikaupat sieltä. Juuri nyt en edes tiedä, missä Tampereella löydän samaiset palvelut, mutta asia jonka tiedän on se, että matkaa niihin saa kulumaan kepeästi puoli tuntia, jos piisaakaan.
Liikenne. Äskeisessä kappaleessa siis jo vinkkasin asiaan, mutta Tampereellahan kaikki matkat kestäääääääää. Joukkoliikenne on erittäin hyvää, mutta silti liikkuminen kestääää. Ja autollakin se kestääää....Miinuksia siis siitä, täällä Lahdessahan olen nauttinut siitä, että matkat ovat lyhyet ja nopeat, eikä itseään tarvi väsyttää liikenteessä kovinkaan usein.
Tuossa jossain kohtaa tätä projektia palata takaisin Manseen, poksahti mieleeni hassu lause. Kävimme lepäämässä Lahdessa. Minä luulen että yksi syy vuosi sitten muuttoon pois Tampereelta, oli juuri se väsyminen siihen kaikkeen. Muistan toki, että meillä oli paljon säätöä ja menoja, kun lapsilla oli monenlaisia kerhoja,joihin heitä piti kuskailla. Autollakin vaikka kulkee, niin kyllä se alkaa väsyttämään, kun on monta lähtöä päivässä. Huomasin sen tässä nytkin, kun Ipana ollut päiväkodissa, ja häntä kuskattu ees taas. Sitten pääset kotiin, ja parin tunnin päästä on lähtö viemään treeneihin yhtä ja siitä 45 minuutin päästä haet, ja taas auto laulaa.Se on rasittavaa, ainakin minulle. Yhtä kaikki, sitä samaa on ollut toki täällä Lahdessakin, mutta tuo oli myös yksi syy miksi väsyimme Tampereeseen niin kovin.
Häviän päiväkahviseurani tässä rytinässä, ja hän on ollut todellakin suuri päivieni ilo ja vertaistuki. Ja mikä ilo, että hän on viihtynyt seurassani niin, että on nyt myrtsinä minulle, kun jätän hänet :D Se myrtsinä oli sitten sillä lailla leikkisästi ilmaistu. Mutta minulle tällainen aktiivinen ihmissuhde parisuhteen ja perheen ulkopuolelta, on ollut iso voimavara. Minulla oli joskus 14 vuotta sitten viimeksi tällainen elävä ystävyyssuhde, jossa käytiin kylillä puolin ja toisin ilman että aikaa piti varata kalenteri kourassa. Sellaista hain ja sellaisen sain. Uskon siis, että tässä maailman ajassa sekin ihme on vielä mahdollista, jos vaan elämäntilanteet ja muuten kemiat kohtaavat :)
Mitä muuta jään kaipaamaan?
Lämmöllä jään muistamaan niitä monia kivoja ihmisiä joita sain tavata erinäisissä puitteissa. Lahti on ollut meille hirveän ystävällinen, ja meitä on hoidettu kyllä hyvin. Tampere on täältä katsoen kolkko ja vieras maa, jonka syleilystä en vielä tiedä kuinka kylmä tai lämmin se tulee olemaan. Mutta aina ei vain voi valita elämäänsä ja sen kiemuroita. Kaikesta huolimatta me kuulumme Tampereelle. Lahti tuli nyt koettua uusin silmin aikana 10/16-12/17. Aiemminhan muutin kesäkuussa 2001 Tampereelle asuttuani 11 vuotta Lahdessa alkaen opiskelemaan tulemisestani v. 90. Kokemus Lahdesta oli aikuisempana jotenkin kokonaisempi kuin silloin aikoinaan, traumaattisesti jätettynä kolmen lapsen kanssa yksin... Niin, elämäänsä ei hirveästi voi valita. Nekin tapahtumat ja kohtalot mitä läpikävin ja koin, en minä niitä pyytänyt. Mutta ne piti silti elää.
Tällä kertaa Lahti oli eheyttävä kokemus. Nyt voin lähteä niin, että ei tarvi haistattaa pitkiä kaikelle mitä jälkeen jää. Ei tarvi lähteä siksi että aloittaisi puhtaalta pöydältä. Pöydät tuli putsattua täällä, niinkuin sanoin, kävimme lepäämässä täällä. Kävimme riisumassa kaiken ylimääräisen painolastin täällä, korjaamassa energioita jotka olivat vinksallaan. Vaikka jonkun mielestä lähdemme nyt rikkonaisina jatkamaan matkaa, koska olemme tietoisesti rikkoneet yleisesti hyväksytyt normit elämässä, koska se vaan käy meidän perheelle paremmin näin tehtynä. Meidän velvollisuutemme on elää niin mahdollisen sujuvaa ja harmonista elämää täällä maassa, kuin mahdollista on omien vaikutuksien kautta valita ja luoda itselleen sopivimmaksi. Tästä olen niin onnellinen, että olemme uskaltaneet tehdä niitä valintoja, jotka "Itsemme" on tunnistanut oikeiksi.
Oikeilla asenteilla ja ajatuksilla välimatkatkin lyhenee. Lopulta tuo on vain kahden tunnin matka, joka rakentuu väliimme. Ajatuksille sekunti. Puhelulle ja viestille sekunti. Kaikki on lähellä jos nii haluaa ajatella.
Tällaisin miettein siis isänpäivän iltaan, jolloin odotan kolmikkoa tulevaksi bussilla Tampereelta. He ovat maltilla reissanneet tätä väliä tämän vuoden, melkein jokatoinen viikonloppu. On ihan kivaa antaa heille lahjaksi se, että paikallisbussilla pääsee isän luo. En tiedä osaavatko he ajatella asiaa näin,vai onko se itsestään selvää että äiti tekee kaikkensa lastensa eteen. Mutta ei sen pitäisi olla itsestäänselvää. Minä joudun tosi paljon venymään ja vanumaan, jotta voisin luoda olosuhteet, joissa kaikilla olisi edes melkein miellyttävää. Se, jossen aina sitä jaksa, niin pahoittelut. Minun pitäisi opetella laittamaan itsenikin joskus ykköseksi.
Kyllähän se niin on, että elämässä on varmaan vaikeinta tehdä sellaisia ratkaisuja, joissa lopputuloksena olisi vain hyöty. Ne kääntöpuolet tulee väistämättä mukana, koska mikään asia meidän 4D maailmassa, ei ole yksipuolinen.
Niin. Ajatus tästä kaikesta, mikä nyt jätän taakseni lähielämästä, pompsahti päähäni, kun olimme erittäin laadukkaalla isänpäivä lounaalla mies Ipana ja minä, paikallisessa Mukkula Foodissa. Ja ihan totta, olen käynyt sen verran muutamasti Mukkula Foodissa, että uskallan suositella tätä paikkaa! Tämä on siisti paikka, niin että voit huoletta mennä koko perheen voimin ruokailemaan tänne, ja palvelu on ystävällistä. Paikat ovat siistin ja puhtaat, ja miellyttävä sisustus tekevät paikasta todellisen löydön. Ja tämä on paikallinen ilo! Huh huh. Tämän me häviämme, aivan ehdottomasti.
Joudun jättämään maailman tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset jaetulla ykkössijalla lasteni kanssa: vanhempani! Heistä on ollut niin suuri ilo ja apu meille, ihan arjessakin, kun ovat voineet hakea Ipanaa päikystä, ja samalla kiepsahtaa meillä tekemässä soppaa. Se että meille tehdään kahdeksi päiväksi riittävä ruoka, on iso helpotus tässä vaiheessa elämäämme, kun molemmat aikuiset ovat vähän väsyneitä.
Tajusin ihan liian myöhään, että luottokampaajani asuu Heinolassa, ja sinne hän jääkin luottokampaajakseni. Tarkoittaa sitä, että vierailen lahdenseudulla parin kuukauden välein laitattamassa hiuksiani ja kulmiani. Instassa taisin hehkuttaakin kampaamoa, mutta mainittakoon uudelleen sen olevan Pajazo, ja sijaitsevat Heinolassa keskustassa.
Karisma! Ihana lähikauppakeskukseni, jonne kesti ajaa sen reilun 10 minuuttia. Siellä tuli monesti vietettyä aikaa ja oi voi kuinka helppoa olikaan hurauttaa sinne, ja löytää kaikki lempikaupat sieltä. Juuri nyt en edes tiedä, missä Tampereella löydän samaiset palvelut, mutta asia jonka tiedän on se, että matkaa niihin saa kulumaan kepeästi puoli tuntia, jos piisaakaan.
Liikenne. Äskeisessä kappaleessa siis jo vinkkasin asiaan, mutta Tampereellahan kaikki matkat kestäääääääää. Joukkoliikenne on erittäin hyvää, mutta silti liikkuminen kestääää. Ja autollakin se kestääää....Miinuksia siis siitä, täällä Lahdessahan olen nauttinut siitä, että matkat ovat lyhyet ja nopeat, eikä itseään tarvi väsyttää liikenteessä kovinkaan usein.
Tuossa jossain kohtaa tätä projektia palata takaisin Manseen, poksahti mieleeni hassu lause. Kävimme lepäämässä Lahdessa. Minä luulen että yksi syy vuosi sitten muuttoon pois Tampereelta, oli juuri se väsyminen siihen kaikkeen. Muistan toki, että meillä oli paljon säätöä ja menoja, kun lapsilla oli monenlaisia kerhoja,joihin heitä piti kuskailla. Autollakin vaikka kulkee, niin kyllä se alkaa väsyttämään, kun on monta lähtöä päivässä. Huomasin sen tässä nytkin, kun Ipana ollut päiväkodissa, ja häntä kuskattu ees taas. Sitten pääset kotiin, ja parin tunnin päästä on lähtö viemään treeneihin yhtä ja siitä 45 minuutin päästä haet, ja taas auto laulaa.Se on rasittavaa, ainakin minulle. Yhtä kaikki, sitä samaa on ollut toki täällä Lahdessakin, mutta tuo oli myös yksi syy miksi väsyimme Tampereeseen niin kovin.
Häviän päiväkahviseurani tässä rytinässä, ja hän on ollut todellakin suuri päivieni ilo ja vertaistuki. Ja mikä ilo, että hän on viihtynyt seurassani niin, että on nyt myrtsinä minulle, kun jätän hänet :D Se myrtsinä oli sitten sillä lailla leikkisästi ilmaistu. Mutta minulle tällainen aktiivinen ihmissuhde parisuhteen ja perheen ulkopuolelta, on ollut iso voimavara. Minulla oli joskus 14 vuotta sitten viimeksi tällainen elävä ystävyyssuhde, jossa käytiin kylillä puolin ja toisin ilman että aikaa piti varata kalenteri kourassa. Sellaista hain ja sellaisen sain. Uskon siis, että tässä maailman ajassa sekin ihme on vielä mahdollista, jos vaan elämäntilanteet ja muuten kemiat kohtaavat :)
Mitä muuta jään kaipaamaan?
Lämmöllä jään muistamaan niitä monia kivoja ihmisiä joita sain tavata erinäisissä puitteissa. Lahti on ollut meille hirveän ystävällinen, ja meitä on hoidettu kyllä hyvin. Tampere on täältä katsoen kolkko ja vieras maa, jonka syleilystä en vielä tiedä kuinka kylmä tai lämmin se tulee olemaan. Mutta aina ei vain voi valita elämäänsä ja sen kiemuroita. Kaikesta huolimatta me kuulumme Tampereelle. Lahti tuli nyt koettua uusin silmin aikana 10/16-12/17. Aiemminhan muutin kesäkuussa 2001 Tampereelle asuttuani 11 vuotta Lahdessa alkaen opiskelemaan tulemisestani v. 90. Kokemus Lahdesta oli aikuisempana jotenkin kokonaisempi kuin silloin aikoinaan, traumaattisesti jätettynä kolmen lapsen kanssa yksin... Niin, elämäänsä ei hirveästi voi valita. Nekin tapahtumat ja kohtalot mitä läpikävin ja koin, en minä niitä pyytänyt. Mutta ne piti silti elää.
Tällä kertaa Lahti oli eheyttävä kokemus. Nyt voin lähteä niin, että ei tarvi haistattaa pitkiä kaikelle mitä jälkeen jää. Ei tarvi lähteä siksi että aloittaisi puhtaalta pöydältä. Pöydät tuli putsattua täällä, niinkuin sanoin, kävimme lepäämässä täällä. Kävimme riisumassa kaiken ylimääräisen painolastin täällä, korjaamassa energioita jotka olivat vinksallaan. Vaikka jonkun mielestä lähdemme nyt rikkonaisina jatkamaan matkaa, koska olemme tietoisesti rikkoneet yleisesti hyväksytyt normit elämässä, koska se vaan käy meidän perheelle paremmin näin tehtynä. Meidän velvollisuutemme on elää niin mahdollisen sujuvaa ja harmonista elämää täällä maassa, kuin mahdollista on omien vaikutuksien kautta valita ja luoda itselleen sopivimmaksi. Tästä olen niin onnellinen, että olemme uskaltaneet tehdä niitä valintoja, jotka "Itsemme" on tunnistanut oikeiksi.
Oikeilla asenteilla ja ajatuksilla välimatkatkin lyhenee. Lopulta tuo on vain kahden tunnin matka, joka rakentuu väliimme. Ajatuksille sekunti. Puhelulle ja viestille sekunti. Kaikki on lähellä jos nii haluaa ajatella.
Tällaisin miettein siis isänpäivän iltaan, jolloin odotan kolmikkoa tulevaksi bussilla Tampereelta. He ovat maltilla reissanneet tätä väliä tämän vuoden, melkein jokatoinen viikonloppu. On ihan kivaa antaa heille lahjaksi se, että paikallisbussilla pääsee isän luo. En tiedä osaavatko he ajatella asiaa näin,vai onko se itsestään selvää että äiti tekee kaikkensa lastensa eteen. Mutta ei sen pitäisi olla itsestäänselvää. Minä joudun tosi paljon venymään ja vanumaan, jotta voisin luoda olosuhteet, joissa kaikilla olisi edes melkein miellyttävää. Se, jossen aina sitä jaksa, niin pahoittelut. Minun pitäisi opetella laittamaan itsenikin joskus ykköseksi.
Erittäin hyvää ensi viikkoa kaikille, valkoisin lepattavin energioin tuuletan sitä kirkkautta teille muillekin, jokaisen elämään tarpeenne mukaan!
Kommentit
Lähetä kommentti