...mulle paljon suopeampaa on se,että lähden täältä mökistä ulos.Ihmisten ilmoille,eikä mihin vain ilmoille,vaan tarkoitukselliseen paikkaan ,jossa tavata ihmisiä.Olen kuin uusi ihminen,kun saan käydä jossain tarkoituksellisesti,enkä vain hengaa kotosalla.Aivot alkavat toimia ihan eri tavalla,uusia juttuja ja ideoita alkaa syntymään,sanat löytävät tiensä ajatuksista ääneksi,ja asiat alkaa ratketa.
Minun kohdalla tällainen muutos on riittävä,kaikkien kohdalla näin ei ole.
Kotona lojuminen on syrjäytymisen yksi "perusaskel"
Ihminen menettää kykynsä tarttua uusiin juttuihin,ja kyvyn mennä eteenpäin.
Puhuimme näistäkin ryhmässä,ja itse pidin pienoisen puheenvuoron tästä aiheesta,mukaan lukien ajatuksia siitä,miten masentuneita voi auttaa lääkkeettömästi.
TOKI kaiken pohjalla on autettavan oma tahto.
Itse sain näistä ajatuksista paljon uutta ideaa mieleen,sellaista ideaa,joka johtaa prosessinsa läpi käytyään siihen,mitä haluan isona tehdä.
*************************
No niin pääsimme viikonloppuun.
Eilen väsähdin sohvalle nukkumaan,onneksi olin valjastanut muksuja siivoukseen sitä ennen,sillä olin ihan täysin super lopullisesti kyllästynyt ja ahdistunut jatkuvaan kamojen paikilleen laittoon.Tuumin että9-11-14 veet saavat kyllä juosta terveillä jaloillaan viemään kaikenmaailman romuja paikoilleen.
MIKSI AINA MINÄ, nääs.Olin koipeni jo saanut kipeäksi kävellessäni ilman kenkuleita päiväkodin kivisillä lattioilla.
- kävimme siis tutustumassa päikkyyn Ipanan kanssa.
Vasta illalla kun puhuin tästä miehen kanssa,siitä että kävimme,niin sain aivojeni pintaan sen tunteen mikä siitä tuli.En jotenkaan tykännyt siitä päiväkodista,tai siitä ryhmästä...siellä oli jotenkin ankea/apaattinen/väsynyt/hermostunut tunnelma.Ehkä en pitänyt siitä hoitajasta,jonka kanssa juttelin.Sinällään kiva,mukava,mutta se fiilis jonka sain hänestä.Hän miltei hypähti tuolilla,kun mainitsin että olen alanvaihtaja ja että kyllästyin-ahdistuin edes ajatukseen lasten kanssa toimimisesta,muutoin kuin kotona,koska siellä mun on vaan pakko.
Tälle päivälle sain korkeammalta taholta (äidiltä) käskyn lepäillä.
Muksut menevät päiväksi isän luo,joten mahdollisuus siihen on nyt melko hyvä.
Lupasin.En minä paljon mitään aio tehdä.Pikasiistiminen alakerrassa kun Mustin (ekaluokkalaisen) kummit tulivat joulua edeltävälle käynnilleen,ja sitten hiukan vain pesukoneen täyttöä.Mutta muuten,yritän vaan olla.Koska tarvin sitäkin.
Muuten täällä kotona on hirmun kiva fiilis.Keveä.Sujuva.Uskomatonta.Tänne on kuin leijaillut kukkaistuoksun lailla mukavaa energiaa, jolla on leppoinen ja ymmärtävä värähde.
Tykkään!!
Jos aloittaisi oman aivoriihensä jossain kohtaa,siis silloin kun se tuntuu sujuvalle.Toisaalta...aina ei voi odottaa sitä hetkeä,että asiat itsestään ja omalla painollaan tuntuvat sujuville,vaan on tartuttava toimeen,aloitettava vaikka hiukan takkuaisi,eikä olisi niin valmiita ajatuksiakaan,mutta uskoakseni ne ideat alkavat kumminkin lentämään,kun vaan puhaltaa ilmaa siipien alle :)
Ihanaa viikonloppua ystäväni,tuttavani,kylänmiäheni!
Minun kohdalla tällainen muutos on riittävä,kaikkien kohdalla näin ei ole.
Kotona lojuminen on syrjäytymisen yksi "perusaskel"
Ihminen menettää kykynsä tarttua uusiin juttuihin,ja kyvyn mennä eteenpäin.
Puhuimme näistäkin ryhmässä,ja itse pidin pienoisen puheenvuoron tästä aiheesta,mukaan lukien ajatuksia siitä,miten masentuneita voi auttaa lääkkeettömästi.
TOKI kaiken pohjalla on autettavan oma tahto.
Itse sain näistä ajatuksista paljon uutta ideaa mieleen,sellaista ideaa,joka johtaa prosessinsa läpi käytyään siihen,mitä haluan isona tehdä.
*************************
No niin pääsimme viikonloppuun.
Eilen väsähdin sohvalle nukkumaan,onneksi olin valjastanut muksuja siivoukseen sitä ennen,sillä olin ihan täysin super lopullisesti kyllästynyt ja ahdistunut jatkuvaan kamojen paikilleen laittoon.Tuumin että9-11-14 veet saavat kyllä juosta terveillä jaloillaan viemään kaikenmaailman romuja paikoilleen.
MIKSI AINA MINÄ, nääs.Olin koipeni jo saanut kipeäksi kävellessäni ilman kenkuleita päiväkodin kivisillä lattioilla.
- kävimme siis tutustumassa päikkyyn Ipanan kanssa.
Vasta illalla kun puhuin tästä miehen kanssa,siitä että kävimme,niin sain aivojeni pintaan sen tunteen mikä siitä tuli.En jotenkaan tykännyt siitä päiväkodista,tai siitä ryhmästä...siellä oli jotenkin ankea/apaattinen/väsynyt/hermostunut tunnelma.Ehkä en pitänyt siitä hoitajasta,jonka kanssa juttelin.Sinällään kiva,mukava,mutta se fiilis jonka sain hänestä.Hän miltei hypähti tuolilla,kun mainitsin että olen alanvaihtaja ja että kyllästyin-ahdistuin edes ajatukseen lasten kanssa toimimisesta,muutoin kuin kotona,koska siellä mun on vaan pakko.
Tälle päivälle sain korkeammalta taholta (äidiltä) käskyn lepäillä.
Muksut menevät päiväksi isän luo,joten mahdollisuus siihen on nyt melko hyvä.
Lupasin.En minä paljon mitään aio tehdä.Pikasiistiminen alakerrassa kun Mustin (ekaluokkalaisen) kummit tulivat joulua edeltävälle käynnilleen,ja sitten hiukan vain pesukoneen täyttöä.Mutta muuten,yritän vaan olla.Koska tarvin sitäkin.
Muuten täällä kotona on hirmun kiva fiilis.Keveä.Sujuva.Uskomatonta.Tänne on kuin leijaillut kukkaistuoksun lailla mukavaa energiaa, jolla on leppoinen ja ymmärtävä värähde.
Tykkään!!
Jos aloittaisi oman aivoriihensä jossain kohtaa,siis silloin kun se tuntuu sujuvalle.Toisaalta...aina ei voi odottaa sitä hetkeä,että asiat itsestään ja omalla painollaan tuntuvat sujuville,vaan on tartuttava toimeen,aloitettava vaikka hiukan takkuaisi,eikä olisi niin valmiita ajatuksiakaan,mutta uskoakseni ne ideat alkavat kumminkin lentämään,kun vaan puhaltaa ilmaa siipien alle :)
Ihanaa viikonloppua ystäväni,tuttavani,kylänmiäheni!
Kommentit
Lähetä kommentti