Huvittuneena laitoin merkille kalenteria vilkaistessani,että viikon päästä köllötämme mahat pulleina sohvalla röhkimässä porstaita äidin oomme kaikki-jäänteitä,ja todetaan,että jopa oli taas joulu.Niin paljon hälinää yhdestä päivästä,mutta tulipa syötyä hyvin ja epäterveellisesti ja mätettyä kilo suklaata per naama.
Siitä sitten Tapaninpäivää kohden virkistymme ja viimeistään 27. päivä kukaan ei halua enää vuoteen kuullakkaan jouluruuista mitään,ja päädymme syömään pitsaa tai kebabia.
Sitä ennen kuitenkin,pompimme jonkin tahon(itsemme??) määrittämien joulunormien mukaan,ahdistumme tuttava- äidin laakeista selvityksistä,kuinka paljon lapsille on lahjoja ,ja kuinka ahkerasti on tehty siivoilua ja tietenkin kaikki jouluruuat itse.
Kuulemme tottakai vaihtehto-joulustakin esim laivalla ,kylpylässä taikka etelän lämmössä,joka kuulostaa tässä kohtaa todella houkuttelevalle.
Sähköpostilaatikko,kuin myös paperipostilaatikko,räjähtävät kiihtyvästä lahjamainonnasta ja silmissä vain vilisee toinen toistaan suuremmat alennukset ja tarjoukset,ja vain vaivoin saan tolkutettua itselleni,että ilmankin pärjää...
Siivoan hulluna kotia,koitan tehdä normaalia parempaa jälkeä,yritän edes.Rähisen lapsille siivoamisesta,niin että joulumieli on ajatuksenakin aika kaukaahaettu illuusio.Vihjailen painokkaasti miehelle esim kierrätykseen menossa olevista laseista ja metalleista,ja listaan asioita joita "hän voisi" tehdä. Lopulta joulusiivous on hätäinen imurointi ennen jouluvieraiden tuloa,ja paniikinomainen lojuvien romujen piilotus-yritys.
Ärsyynnyn lahjamainonnasta uudelleen,ja koen huonommuutta tietäen,että lapseni saavat levitellä käsiään joulun jälkeen koulussa,koska kertomuslistalla ei ole tabletteja kännyköitä konsoleita satoja euroja,tai muutakaan erityisen raflaavaa.
Jossain vaiheessa häsäämme jouluruokavalmistelut.Tottahan toki on haalittava sen sata sorttia kaikkea,ettei vaan loppumaan pääse,kun kaupatkin on kiinni pari päivää kai.Tunnetaan syyllisyyttä ostopipareista,mutta ahkeroidaan joulutortut,vaikkakin valmistaikinasta,ja koetaan tyytyväisyyttä siitä.
Koen hetkittäin tyytyväisyyttä,koska saan hermoni relaamaan,ja kynttilän loimussa hiljaisessa pirtissä istuminen tuntuu mielekkäälle.
Kuusen koristeleminen ja sen kauneuden katseleminen on aina mukavaa,ja siinä onkin varmaan joulun paras anti minulle.Mikä lie kuusifetissi :D
Tämän voimalla jaksan aattoon,jolloin toteamme,ettei meillä ole taaskaan suunnitelmaa järjestyksestä,miten etenemme aaton kanssa.Sählätään yhtä aikaa ruokia ja saunaa ja paketteja,saadaan multitaskattua ne, huokaistaan kun kämppä on täynnä revittyjä lahjapapereita,lapset hävinneet koloihinsa asettelemaan kommenttejaan niistä parista lahjasta,jotka saivat, ja viimeinkin rentoudumme.Jee,jouluaatto! Mikä ihana juhla.Mitäs sitten tehtäisi?
Nautin kalenteria katsoessani.
Viikon päästä se on jo ohi,jaksaa jaksaa,painaa painaa.....
Ja se palkintohan oli????
Lasten ilo...ko?
OK.
Vuoden päästä uudelleen sama stressi.
Kommentit
Lähetä kommentti