Siirry pääsisältöön

Tämä oli hidas viikko

Tällein sunnuntaina voi katsoa viikkoaan taaksepäin,ja todeta,jopa oli viikko.
Pääteemana ollut sairastelu,mutta viikkoon mahtui myös suru-uutisia keskikatraan mummon kuollessa,ja loppu viikolla organisoitu makuuhuoneen muutostyö.

Paljon erilaisia tunteita siis,ja ihmeellisen hidas viikko ylipäänsä.
Ihan helpottavalle tuntuu,että ensi viikko vaihtuu,ja ikäänkuin puhdistaa taas pöydän uuden alta.
Voi ainakin pahimmat taudit jättää jälkeensä,vaikka kotiin jääkin 3. ja 8. luokkalaiset vielä.
Itsellä on jo menoa huomiselle,joten toivoa sopii,että tämän päivän hyvä olo jatkuu huomennakin.

Niin,teimme tosiaan makkarin uudelleen järjestelyn.Viime viikonloppuna Ipanalle ostettu Ikean Kura-sänky saatettiin paremmalle paikalle,jonne se sopikin kuin nenä päähän! Alkuun laitettiin väärälle seinustalle,koska olin varma,ettei mahdu siihen,mihin se nyt sitten kumminkin mahtui :)

Oma MALM-sängynrunko purettiin pois,ja odotellaan jos sen vaikka joku ostaisi pois,ja kotiin tuotiin minun kauan himoitsemani Hemnes sohvasänky.Siitä tulee nyt meidän nukkumapaikka!!!!
Ideana on,että petaaminen tarkoittaakin nyt tyynyjen ja peittojen laittamista sängyn alle laatikkoon ,patjojen kippaamista päällekkäin,ja niiden päälle päiväpeiton sutimista.Tällä menetelmällä lattiaa jää iiiihanan paljon näkyviin,eli leikkitilaa,ja seinälle "niitattu" telkkarikin löytyy nyt tuosta huoneesta,ja sieltä näkyy tavalliset tv-kanavat,ja kun kytkee läppärin siihen,niin jo vain aukee tallenteet ym :)
Sitten voit fiksusti sohvalla istuskellen katsoa ohjelmia yksin taikka Ipanan kera.Juuh.
Oli kyllä mieluisia muutoksia,ja itsekin pysyy virkeänä,kun saa säätää kivoja juttuja,suunnitella ja nähdä tuloksia suunnitelmistaan ja visioistaan.

Tätä isoremppaa ennen (siis ennen kuin mies ja poika kävivät hakemassa sohvasänkyä ja purki vanhaa sänkyä) järkkäilin itse yläkerran.Sain oman hetkeni nauttia siististä olkkarista.Istuin melkein keskellä olohuonetta,ja katselin ulos ikkunasta.Ihana lumiverho oli siistinä takapihalla,oli valoisaa,niin sisällä kuin ulkona.Olin ihan kuin jossain lumilinnassa.Voi että.Lumi on kyllä kaunista,pakko myöntää. Tällaisista jutuista saan itse voimaa <3


Siisti koti on <3 

Tästä on nyt hyvä ponkaista kohti huomista,unohtamatta toki paria jaksoa Greyn Anatomiaa Viaplaysta ;)
Siitä on tullut mulle ihan himo,heh.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...