Tämän päivän keli on ollut todella skitsofreeninen :)
Aurinko paistaa,aurinko ei paista(valot täytyy laittaa päälle), aurinko paistaa, aurinko ei paista. Sataa,ei sada, paistaa, sataa,ei sada,ei paista,tulee rakeita....
Näin alkoi kesäkuu Suomessa vuonna 2017.
Lämpötila ollut 4-7 astetta
Kylmä hiipi tupaankin, piti taas laittaa pattereita päälle kun joutu hakee villatakkia päälle.
Ei riittänyt edes se vauhti, jolla kiisi pitkin huushollia puuhaamassa sitä tätä ja tota. Välillä kirjoittelin kaverin kanssa, taas jotain vähän hommaa eteenpäin.
Vähän rikkaharjalla sutimista- olen tykästynyt sen käyttöön, kun se on kevyt ja hiljainen työväline. Välillä tuntuu että pää hajoaa imurin äänestä...harjalla saa hiekat ihan hyvin pois. Otin eteisestä nyt maton pois, kun hermostuin sen alituiseen liikkeeseen.Tai oikeastaan käänsin sen eri asentoon, mutta ei se siinäkään pysy. Mutta juu, totesin että, siis jos tyypit jättää kengät tuuikaappiin, kuten kuuluukin, niin ei pitäisi kauheesti hiekkaa tulla, eli ne saa harjalla ja sitten päätin että alan huitoa tuolla levymopilla useammin, saa lorauttaa parketin hoito/puhdistusainetta, niin saa sekin ravintoa samalla :) Eikä minun tarvi yrittää pitää niitä saakelin mattoja paikoillaan, kun ei ne meinaa parketilla pysyä.
Keittiössä on kaksi räsymattoa, joiden alla kaksi kumimattoa,ja mitähän veetua, ne tanssii ihan liki yhtä iloisesti kuin ennenkin siinä. Saan potkia niitä oikoseen kymmeniä kertoja päivässä, melkein joka kerran kun kuljen keittiön läpi.
Tähän tupaan palautuu kohta täältä lainattu sohva. Oh my God, minnehän sen tungen :) Ei vaan, se oli makuuhuoneessa, mutta suht turhake siellä.Ostin sen silloin ennen tänne muuttoa, halvalla kun sai. Yritän sovitella sitä olkkariin, joten se tarkoittanee uutta järkkää sinnekin sitten. Ainakin on sitten tilaa istuskella ja löhöillä! Muutakin lainattua palautuu, se onkin hyvä, mikäli vanhin neito lähtee muualle opiskelemaan.
Huomenna on hänellä peruskoulun viimeinen päivä!!!!
Sitten se olisi 9 vuotta koulua takana, uusia opisntoja edessä, ja elämä vasta alussa. Sniif, hirveän surullinen tunne siitä tulee väistämättä, kun ajattelee, etää yksi muksu lähtee kotoa. Miksi minä tyhmä tyhmä tyhmä menin heittämään sen idean, että voihan hän hakea Tampereellekin. Typerä minä :(
Pienempien kevätjuhlia pitäisi mennä katsomaan huomenna, lauantaina sitten päättötodistuksien jakoa.
****************************************************************************
Sisältää raskasta luettavaa, joten jos olet pinnallisella tuulella, tyydy suosiolla mattopohdintoihini.
Jouduin vähän jännään tilanteeseen tässä taannoin, ja se jäi vaivaamaan minua ihan hirveästi. Olen tuntenut useasti elämäni aikana arvostelua, joko suoraan taikka kierrellen. Olen kokenut sen tunteen ihan liian monta kertaa, että minun on ollut pakko puolustaa elämääni, puolustaa elämänivalintoja jollekin, joka EI ELÄ minun elämää. Ei elä kuin vierellä seuraten,ja ymmärrän sen pointin, että elämääni on varmasti joskus,ehkä useastikin, raskasta seurata vierestä, koska valintani eivät ole useinkaan millään muotoa ns. järkeen käyviä ulkomaailman silmissä. Yksi kipeimmistä arvosteluista on ollut lapsimääräni. Moitteet siitä. Ok, helpommalla olisin päässyt, mutta halusin että elämäni siltä kohtaa menee juuri niin. Halusin, ja niin tein. Joten minun näkökulmasta toteutin sitä, mihin tunsin kutsumusta,vaikka usein, ihan liian usein olin kuolemanväsynyt ja maahan painettu sen takia, ettei minua ymmärretty.
Toinen raskas arvostelunkohde on ollut parisuhteeni. Miksi se muuten on jotenkin julkista riistaa laukoa mielipiteitä toisen parisuhteesta, puolisovalinnasta, elämäntyylistä, niistä perkeleen arvoista, joista olen pitänyt oikeutenani pitää kiinni.Siitä, mitä minä tunnen, saanko tuntea niin, saanko elää tunteeni mukaan, saanko ymmärtää asioita, joita suurinosa ei ymmärrä,saanko nähdä tämän elämän erilailla kuin sinä????
Liian usein vastaus on ollut "en saa", mikäli jotkut muut ovat saaneet siihen vaikuttaa.
Harmi vain, että useimmiten olen kumminkin tehnyt kuten olen itse tuntenut oikeaksi, jollain asteikolla katseltuna. Olkoon se oikeus ollut sydämessä, tietoisuudessa, järjessä, tunnetilassa...
Olen toiminut niin,vaikka olenkin saanut sitten tuntea ne nuolevat liekit niskassa, jotka kuumottaa minua arvostelujen ja hyväksymättömyyden nimillä. Nämä palovammat selkäpiitäni kivistäen olen sitten taivaltani kulkenut, tuntenut olevani huono ihminen, tuntenut tehneeni kaiken väärin ja pilanneeni elämäni,lasteni elämän ja vaikka mitä muuta. Syyllisyyttä, sitä olen saanut kantaa koko elämäni.
Ihan totta
Sinä joka välität toisesta ihmisestä,haluatko ihan oikeasti lisätä syyllisyyden taakkaa?
Se on aika helvetin raskas ja vaurioittava tunne kantaa, usko pois.'
Kun nyt aikuisiällä olen yrittänyt työstää pois kaikkea syyllisyyttä, vaikkakin on sellainen proggis,varmaan loppuelän mittainen, koska olen koko elämäni ollut kumminkin herkkä vaikutteille, ja sellaisille puheille joilla puhutaan huonoilla sanankäänteillä joistain minulle tärkeistä jutuista tai minusta...
Eräs psyk.sh, ja muutama muukin sen ekan jälkeen, sanoneet että "olet hirveän taitava ottamaan syyllisyyttä itsellesi". Niimpä. Minunkaltaiselle ei tarvi paljon sitä laatua tuupata niskaan, kun saavutatte sen mitä haluatte. Pahan olon minulle, syyllisyyden, epäilyksen siitä toiminko oikein, epäilyksen omasta elämästä.
Joku voi nimetä ne puheet "järjen ääneksi", mutta tiedätkö että sinun järkesi ei muutu minun järjekseni.Se muuttuu minun syyllisyydentunteeksi.
On asioita, joista on voinut sanoa tai ajatella "no äiti tästä kyllä varoitti", niinhän ne äidit ruukaa tehdä. Niin minäkin,jaan tämänhetkistä viisauttani lapsilleni, jotka ovat minusta niin paljon kauempana elämänkokemuksellaan, ettei minun maailmani voi koskettaa heitä juuri nyt, mutta se voi koskettaa, jos hyvin käy, joskus aikuisiällä.
Joten minun viisauteni ei ole myöskään lapsieni viisautta.
Rajaus.
Se on myös asia jota olen joutunut opettelemaan. Etten antaisi kaiken satuttaa. Se on pirun vaikeaa minunlaiselle, jolla tunne-elämä lyö yli molemmista päistä. Vahva intuitio ja tietoisuus niistä kauniisti kudotuista verkoista elämissämme, joita liian moni ei kykene näkemään...Usein olen eksyksissä kaiken tämän keskellä, koska olenhan vain pieni ihminen opiskelemassa ihmisyyttä tässä hullussa maailmassamme, jossa ihan liian monella tavoitteena saada se kirkas kruunu itselle. Ja sellaiseen en osaa vieläkään varautua, uskon ihmisistä hyvää lähtökohtaisesti.
Joten, anna mun olla. Jos et voi seistä mun vieressä, tukea ja kuunnella, ilman että lyöt syyllisyyden mäskiä naamalleni, niin älä seiso siinä. Ei ole pakko. Olen vihdoinkin oppinut sen kipeän asian tästä elämästä- kukaan ei voi pitää ketään ihmistä. Ei ole pakko hyväksyä,ei ole pakko jäädä. Ihmisellä on vapaa tahto, ja sitä hänen on syytä seurata.
Hypähdän taaksepäin aina kun minua viilletään. On pakko. On tarkkailtava, oliko se vain vahinko taikka ylilyönti, pohdittava miksi, ja pidettävä hiljaiseloa kunnes tilanne selkiytyy.
Joten kiitos sinulle joka luit tämän.
Tästä tekstistä tuli kymmenen kertaa pidempi kuin oli tarkoitus. Oikeastaan ulos tuli enemmänkin asiaa, mitä olin edes suunnitellut kirjoittavani, mutta se kaikki oli tarpeen tässä kohtaa,sille oli se oikea hetki juuri nyt.
Elämä on tässä ja nyt.
Elä sitä, omaa elämää.
Lapsillekin sanon aina kun he tulevat kantelemaan toinen toisestaan, tuo teki sitä, tuo tätä.
Kysyn, oletko itse virheetön jotta voit heittää ensimäisen kiven?
Raamatussakin kivitettiin ihminen hengiltä ,koska kivittäjät pitivät itseään oikeaoppisina ja kivitettävää ssyyllisenä ja vääräoppisena.
Mikä sä oot???????
Kiitos ja Amen.
Kiitos tästä tekstistä ja Iiiihanaa kesäkuuta just sulle :)
Aurinko paistaa,aurinko ei paista(valot täytyy laittaa päälle), aurinko paistaa, aurinko ei paista. Sataa,ei sada, paistaa, sataa,ei sada,ei paista,tulee rakeita....
Näin alkoi kesäkuu Suomessa vuonna 2017.
Lämpötila ollut 4-7 astetta
Kylmä hiipi tupaankin, piti taas laittaa pattereita päälle kun joutu hakee villatakkia päälle.
Ei riittänyt edes se vauhti, jolla kiisi pitkin huushollia puuhaamassa sitä tätä ja tota. Välillä kirjoittelin kaverin kanssa, taas jotain vähän hommaa eteenpäin.
Vähän rikkaharjalla sutimista- olen tykästynyt sen käyttöön, kun se on kevyt ja hiljainen työväline. Välillä tuntuu että pää hajoaa imurin äänestä...harjalla saa hiekat ihan hyvin pois. Otin eteisestä nyt maton pois, kun hermostuin sen alituiseen liikkeeseen.Tai oikeastaan käänsin sen eri asentoon, mutta ei se siinäkään pysy. Mutta juu, totesin että, siis jos tyypit jättää kengät tuuikaappiin, kuten kuuluukin, niin ei pitäisi kauheesti hiekkaa tulla, eli ne saa harjalla ja sitten päätin että alan huitoa tuolla levymopilla useammin, saa lorauttaa parketin hoito/puhdistusainetta, niin saa sekin ravintoa samalla :) Eikä minun tarvi yrittää pitää niitä saakelin mattoja paikoillaan, kun ei ne meinaa parketilla pysyä.
Keittiössä on kaksi räsymattoa, joiden alla kaksi kumimattoa,ja mitähän veetua, ne tanssii ihan liki yhtä iloisesti kuin ennenkin siinä. Saan potkia niitä oikoseen kymmeniä kertoja päivässä, melkein joka kerran kun kuljen keittiön läpi.
Tähän tupaan palautuu kohta täältä lainattu sohva. Oh my God, minnehän sen tungen :) Ei vaan, se oli makuuhuoneessa, mutta suht turhake siellä.Ostin sen silloin ennen tänne muuttoa, halvalla kun sai. Yritän sovitella sitä olkkariin, joten se tarkoittanee uutta järkkää sinnekin sitten. Ainakin on sitten tilaa istuskella ja löhöillä! Muutakin lainattua palautuu, se onkin hyvä, mikäli vanhin neito lähtee muualle opiskelemaan.
Huomenna on hänellä peruskoulun viimeinen päivä!!!!
Sitten se olisi 9 vuotta koulua takana, uusia opisntoja edessä, ja elämä vasta alussa. Sniif, hirveän surullinen tunne siitä tulee väistämättä, kun ajattelee, etää yksi muksu lähtee kotoa. Miksi minä tyhmä tyhmä tyhmä menin heittämään sen idean, että voihan hän hakea Tampereellekin. Typerä minä :(
Pienempien kevätjuhlia pitäisi mennä katsomaan huomenna, lauantaina sitten päättötodistuksien jakoa.
****************************************************************************
Sisältää raskasta luettavaa, joten jos olet pinnallisella tuulella, tyydy suosiolla mattopohdintoihini.
Jouduin vähän jännään tilanteeseen tässä taannoin, ja se jäi vaivaamaan minua ihan hirveästi. Olen tuntenut useasti elämäni aikana arvostelua, joko suoraan taikka kierrellen. Olen kokenut sen tunteen ihan liian monta kertaa, että minun on ollut pakko puolustaa elämääni, puolustaa elämänivalintoja jollekin, joka EI ELÄ minun elämää. Ei elä kuin vierellä seuraten,ja ymmärrän sen pointin, että elämääni on varmasti joskus,ehkä useastikin, raskasta seurata vierestä, koska valintani eivät ole useinkaan millään muotoa ns. järkeen käyviä ulkomaailman silmissä. Yksi kipeimmistä arvosteluista on ollut lapsimääräni. Moitteet siitä. Ok, helpommalla olisin päässyt, mutta halusin että elämäni siltä kohtaa menee juuri niin. Halusin, ja niin tein. Joten minun näkökulmasta toteutin sitä, mihin tunsin kutsumusta,vaikka usein, ihan liian usein olin kuolemanväsynyt ja maahan painettu sen takia, ettei minua ymmärretty.
Toinen raskas arvostelunkohde on ollut parisuhteeni. Miksi se muuten on jotenkin julkista riistaa laukoa mielipiteitä toisen parisuhteesta, puolisovalinnasta, elämäntyylistä, niistä perkeleen arvoista, joista olen pitänyt oikeutenani pitää kiinni.Siitä, mitä minä tunnen, saanko tuntea niin, saanko elää tunteeni mukaan, saanko ymmärtää asioita, joita suurinosa ei ymmärrä,saanko nähdä tämän elämän erilailla kuin sinä????
Liian usein vastaus on ollut "en saa", mikäli jotkut muut ovat saaneet siihen vaikuttaa.
Harmi vain, että useimmiten olen kumminkin tehnyt kuten olen itse tuntenut oikeaksi, jollain asteikolla katseltuna. Olkoon se oikeus ollut sydämessä, tietoisuudessa, järjessä, tunnetilassa...
Olen toiminut niin,vaikka olenkin saanut sitten tuntea ne nuolevat liekit niskassa, jotka kuumottaa minua arvostelujen ja hyväksymättömyyden nimillä. Nämä palovammat selkäpiitäni kivistäen olen sitten taivaltani kulkenut, tuntenut olevani huono ihminen, tuntenut tehneeni kaiken väärin ja pilanneeni elämäni,lasteni elämän ja vaikka mitä muuta. Syyllisyyttä, sitä olen saanut kantaa koko elämäni.
Ihan totta
Sinä joka välität toisesta ihmisestä,haluatko ihan oikeasti lisätä syyllisyyden taakkaa?
Se on aika helvetin raskas ja vaurioittava tunne kantaa, usko pois.'
Kun nyt aikuisiällä olen yrittänyt työstää pois kaikkea syyllisyyttä, vaikkakin on sellainen proggis,varmaan loppuelän mittainen, koska olen koko elämäni ollut kumminkin herkkä vaikutteille, ja sellaisille puheille joilla puhutaan huonoilla sanankäänteillä joistain minulle tärkeistä jutuista tai minusta...
Eräs psyk.sh, ja muutama muukin sen ekan jälkeen, sanoneet että "olet hirveän taitava ottamaan syyllisyyttä itsellesi". Niimpä. Minunkaltaiselle ei tarvi paljon sitä laatua tuupata niskaan, kun saavutatte sen mitä haluatte. Pahan olon minulle, syyllisyyden, epäilyksen siitä toiminko oikein, epäilyksen omasta elämästä.
Joku voi nimetä ne puheet "järjen ääneksi", mutta tiedätkö että sinun järkesi ei muutu minun järjekseni.Se muuttuu minun syyllisyydentunteeksi.
On asioita, joista on voinut sanoa tai ajatella "no äiti tästä kyllä varoitti", niinhän ne äidit ruukaa tehdä. Niin minäkin,jaan tämänhetkistä viisauttani lapsilleni, jotka ovat minusta niin paljon kauempana elämänkokemuksellaan, ettei minun maailmani voi koskettaa heitä juuri nyt, mutta se voi koskettaa, jos hyvin käy, joskus aikuisiällä.
Joten minun viisauteni ei ole myöskään lapsieni viisautta.
Rajaus.
Se on myös asia jota olen joutunut opettelemaan. Etten antaisi kaiken satuttaa. Se on pirun vaikeaa minunlaiselle, jolla tunne-elämä lyö yli molemmista päistä. Vahva intuitio ja tietoisuus niistä kauniisti kudotuista verkoista elämissämme, joita liian moni ei kykene näkemään...Usein olen eksyksissä kaiken tämän keskellä, koska olenhan vain pieni ihminen opiskelemassa ihmisyyttä tässä hullussa maailmassamme, jossa ihan liian monella tavoitteena saada se kirkas kruunu itselle. Ja sellaiseen en osaa vieläkään varautua, uskon ihmisistä hyvää lähtökohtaisesti.
Joten, anna mun olla. Jos et voi seistä mun vieressä, tukea ja kuunnella, ilman että lyöt syyllisyyden mäskiä naamalleni, niin älä seiso siinä. Ei ole pakko. Olen vihdoinkin oppinut sen kipeän asian tästä elämästä- kukaan ei voi pitää ketään ihmistä. Ei ole pakko hyväksyä,ei ole pakko jäädä. Ihmisellä on vapaa tahto, ja sitä hänen on syytä seurata.
Hypähdän taaksepäin aina kun minua viilletään. On pakko. On tarkkailtava, oliko se vain vahinko taikka ylilyönti, pohdittava miksi, ja pidettävä hiljaiseloa kunnes tilanne selkiytyy.
Joten kiitos sinulle joka luit tämän.
Tästä tekstistä tuli kymmenen kertaa pidempi kuin oli tarkoitus. Oikeastaan ulos tuli enemmänkin asiaa, mitä olin edes suunnitellut kirjoittavani, mutta se kaikki oli tarpeen tässä kohtaa,sille oli se oikea hetki juuri nyt.
Elämä on tässä ja nyt.
Elä sitä, omaa elämää.
Lapsillekin sanon aina kun he tulevat kantelemaan toinen toisestaan, tuo teki sitä, tuo tätä.
Kysyn, oletko itse virheetön jotta voit heittää ensimäisen kiven?
Raamatussakin kivitettiin ihminen hengiltä ,koska kivittäjät pitivät itseään oikeaoppisina ja kivitettävää ssyyllisenä ja vääräoppisena.
Mikä sä oot???????
Kiitos ja Amen.
Kiitos tästä tekstistä ja Iiiihanaa kesäkuuta just sulle :)
Minä ja vähintään neljä puolta minusta
Kommentit
Lähetä kommentti