Muistan kun joskus nuorena stressasin kesästä, ja jo keväästäkin, koska niihin kuuluu väistämättä vaatteiden vähentäminen,ja keveisiin kesäkenkiin siirtyminen. Nimenomaan kenkäasian takia stressasin, koska minulle on ollut toki koko ikävi erittäin vaikeaa löytää kenkiä, jotka sopivat näihin todella haastavasti epämuodostuneisiin jalkateriini. Jos tervejalkainen ihminen ,ja tällä tarkoitan ihmistä jolla ei ole vakavia rakennepoikkeamia jaloissaan, tuskailee hyvien kenkien löytymisestä, niin omalla kohdalla oletusarvo on ollut, ettei minulle kertakaikkiaan löydy kenkiä tavan kaupasta.
Jossain kohtaa pääsin siihen pisteeseen, että ymmärsin hakea maksusitoumusta kenkiin, jotka tehdään ihan minun jalan mallin mukaan. Niitä myönnetään kahdet vuodessa. Monetko kengät sinä hankit vuodessa? Päädyin ihan mahtavat tyypin luo, joka suunnitteli ja tekaisi, muokkasi siis sellaisista työsandaalin oloisista minulle ihanat kipottimet, joita pidinkin sitten suuren suurella ilolla muutaman vuoden, kunnes ne hajosi. Niitä koetettiin elvyttää vielä, ja erikoissuutari Tampereella kyllä teki kaikkensa, mutta rakenne oli jo niin pahoin murskana, että oli pakko sanoa hyvästit niille kengille.
Vuosien aikana minulla on ollut erilaisia kolpottimia, osa ihan susia ja osa oikeasti hyviä. On ihan hirveän vaikeaa selittää toiselle ihmiselle jalkojeni liikkumiseen ja omaan kävelyyn liittyvät erityistarpeet, jotka tulevat fyysisen rakennevian päälle esimerkiksi jäykistettyinä nilkkoina,jotka taas blokkaavat normaalin rullaavan liikkeen jalkaterässä, ja sitten vielä vaikkapa tasapainon ylläpitäminen.
Näillä haasteilla varustetut kenkulit olivat tiettyyn pisteeseen saakka aina nilkkurimallisia, ja eihän se nyt kesällä passaa. Niiden yhtien onnistuneiden sandaalien avulla iloitsin jo kesistä erilailla. Kunnes päädyin Erikoissuutareile Tampereelle, ja olin hämmästyksestä pökertyä, kun mies sanoi että kyllä sulle saadaan vaikka tennarit jos haluat. Sieltä sainkin kivoja kenkuleita, ja haikeudella viime syksynä hain viimeiset. Puhuimme kyllä, jos mahdollista, voisin pyytää maksusitoumusta sinne heille. Toki paikka on Tampereella, mutta toisaalta, hänellä on siellä tuntemus minun kintuista, ja mikäli tilanne jatkuu näin,enkä mene isoon leikkaukseen joka muuttaisi taas jalkojen asentoa, he olisivat paras paikka tätä asiaa hoitaa.
Myös tämä ihana ikääntyminen on auttanut minua relaamaan. Voisi kai sanoa niinkin ikävästi, että ei ole enää mitään väliä näyttääkö vammaiselle vai ei, sitä ei enää voi peitellä, joten miksi edes yrittää. Nuorena halusin yrittää edes näyttää normaalille, ja se onnistuikin toki paremmin, koska jalkojen tilanne on tietenkin vuosien edetessä ja rasituksen lisääntyessä huonontunut, ja siinä missä saatoin nuorena liikkua sulavasti ja sujuvasti, ja kävelykestonikin oli ihan toista luokkaa, niin nykyään on mitoitettava liikkumiset niin että parin sadan metrin välein on oltava paikka mistä pidellä kiinni ja potkutella jalkoihin taas eloa vaikkapa lamppupylväästä kiinni pitäen. Toisesta jalasta väsyy nilkka ja jalkaterä puutuu, toisesta polvenalueen "valgus" ottaa nokkiinsa ja huudattaa kipua sillä alueella,ja saan taas hetken lisäaikaa kun rentoutan sitä hetkisen. Tästä syystä esim julkisilla liikkuminen on oikeastaan poissuljettu mahdollisuus, niin paljon ekologisempaa kuin se olisikin, ja tykkäisin olla huoleton matkaaja, joska ei tarvitse itse ajaa ja löytää parkkipaikkaa. Nykyään tosin minulla on Inva-pysäköintilupa, joka kyllä avaa "taivaat" mitä tulee pysäköintiongelmiin.
Kenkäasia kulminoituu yleenäs pahiten, kun edessä on juhlat. Juhlakengiksi minun kolpottimeni eivät kyllä käänny, ja kun oli tulossa kummipoikamme ristiäiset kohta 3 vuotta sitten, olin aivan epätoivoinen ja ravasin kauppoja läpi löytääkseni edes jonkinlaiset sandaalit, joita mekon kanssa saattoi pitää. Kummilapsemme äiti kyllä sanoi että tule vaikka Crocseilla, ja vaikka niitä olisi kotoa löytynytkin, en todellakaan voinut ajatella etten kunnioittaisi kummipojan ristiäisiä edes kunnon kenkuleilla, joistain jutuista olen rasittavat tarkka. Onnekseni löysin Eccon sandaalit, jotka olivat jalassa pehmeät ja sirot, vaikkakin ne paljasti jalkaterieni kaamean totuuden kaikille, mutta sellaiset seikat eivät enää tuohonkaan aikaan merkinneet mitään. Olin vain onnellinen sandaaleista, ja että saatoin ne jalassa kipsutella juhliin ja toimia sylikummina.
Näin istun nyt oman kotini terassilla pöydän ääressä,istuessani olen kuin kuka vain tervejalkainen lähimmäinen. Aurinkovarjo on auki ja antaa päälleni suloista keltaista valoa, lintujen laulu on melkolailla ainoa ääni mitä kuulen. Eilisen paahteen jälkeen ilma on ihanan viileä ja tänään en kaipaisi yhtään enempää lämpöä. Eilisen päivän makoilinkin vain auringossa ja puhelimen ajastin kertoi kun olisi syytä vaihtaa kylkeä taikka olla sisätiloissa. Välillä kävin uimassa ja miltein kuulin sen sihinän,mikä iholtani lähti,sen koskiessa veteen. Vesikin on kyllä +28 asteista mutta kyllä se viilensi ihanasti sen jälkeen, kun olin käristänyt itseäni vaarallisen mutta niin ihanan auringon alla.
Kesä on ihanaa! Herään eloon valosta ja auringosta. Miehenikin sanoo että käyn lataamassa itseäni auringossa ihan kuin Superman :) ja eilen naureskeli että oletko nyt rentoutunut hyvin , ja olinhan minä, kun raskaaksi työkseni jäi tämä itsestä huolta pitäminen ja ruoka tuli nenän alle ja kotityötkin tuli suurimmaksi osaksi tehtyä miehen toimesta (ripusti pyykkejä pihalla olevalle telineelle, joka on minulle aika tuskaa koska olen lyhyt) Minulla oli todella ihana aurinkopäivä, ja olin kyllä niin kiitollinen, että sellainen rentoutuspäivä minulle osui ja oli mahdollista. Ja tänään tämä viileys on ihanaa myös!
Ja mitä tuohon kesävaatetukseen ja pukeutumiseen tulee, tämä ikä on tuonut siihenkin sen rentouden ja luopunut liiasta kriittisyydestä. Pukeutuminen ei ole enää niin nuukaa, olenhan vanha ja vammainen jokatapauksessa, ja se on ihan ok. Ja superlihavuudesta huolimatta pötkötän bikineissä omalla pihalla miten päin huvittaa, koska se on ihanaa.
UU,kesän lapsi mä oon, enkä enää häpeä nauttia siitä ihan mitenpäin vain minua itseäni huvittaa, myöskään kengistä stressaamatta, sillä Crocsit ovat ihan ok vaikka hameen kanssa :)
Jossain kohtaa pääsin siihen pisteeseen, että ymmärsin hakea maksusitoumusta kenkiin, jotka tehdään ihan minun jalan mallin mukaan. Niitä myönnetään kahdet vuodessa. Monetko kengät sinä hankit vuodessa? Päädyin ihan mahtavat tyypin luo, joka suunnitteli ja tekaisi, muokkasi siis sellaisista työsandaalin oloisista minulle ihanat kipottimet, joita pidinkin sitten suuren suurella ilolla muutaman vuoden, kunnes ne hajosi. Niitä koetettiin elvyttää vielä, ja erikoissuutari Tampereella kyllä teki kaikkensa, mutta rakenne oli jo niin pahoin murskana, että oli pakko sanoa hyvästit niille kengille.
Vuosien aikana minulla on ollut erilaisia kolpottimia, osa ihan susia ja osa oikeasti hyviä. On ihan hirveän vaikeaa selittää toiselle ihmiselle jalkojeni liikkumiseen ja omaan kävelyyn liittyvät erityistarpeet, jotka tulevat fyysisen rakennevian päälle esimerkiksi jäykistettyinä nilkkoina,jotka taas blokkaavat normaalin rullaavan liikkeen jalkaterässä, ja sitten vielä vaikkapa tasapainon ylläpitäminen.
Näillä haasteilla varustetut kenkulit olivat tiettyyn pisteeseen saakka aina nilkkurimallisia, ja eihän se nyt kesällä passaa. Niiden yhtien onnistuneiden sandaalien avulla iloitsin jo kesistä erilailla. Kunnes päädyin Erikoissuutareile Tampereelle, ja olin hämmästyksestä pökertyä, kun mies sanoi että kyllä sulle saadaan vaikka tennarit jos haluat. Sieltä sainkin kivoja kenkuleita, ja haikeudella viime syksynä hain viimeiset. Puhuimme kyllä, jos mahdollista, voisin pyytää maksusitoumusta sinne heille. Toki paikka on Tampereella, mutta toisaalta, hänellä on siellä tuntemus minun kintuista, ja mikäli tilanne jatkuu näin,enkä mene isoon leikkaukseen joka muuttaisi taas jalkojen asentoa, he olisivat paras paikka tätä asiaa hoitaa.
Myös tämä ihana ikääntyminen on auttanut minua relaamaan. Voisi kai sanoa niinkin ikävästi, että ei ole enää mitään väliä näyttääkö vammaiselle vai ei, sitä ei enää voi peitellä, joten miksi edes yrittää. Nuorena halusin yrittää edes näyttää normaalille, ja se onnistuikin toki paremmin, koska jalkojen tilanne on tietenkin vuosien edetessä ja rasituksen lisääntyessä huonontunut, ja siinä missä saatoin nuorena liikkua sulavasti ja sujuvasti, ja kävelykestonikin oli ihan toista luokkaa, niin nykyään on mitoitettava liikkumiset niin että parin sadan metrin välein on oltava paikka mistä pidellä kiinni ja potkutella jalkoihin taas eloa vaikkapa lamppupylväästä kiinni pitäen. Toisesta jalasta väsyy nilkka ja jalkaterä puutuu, toisesta polvenalueen "valgus" ottaa nokkiinsa ja huudattaa kipua sillä alueella,ja saan taas hetken lisäaikaa kun rentoutan sitä hetkisen. Tästä syystä esim julkisilla liikkuminen on oikeastaan poissuljettu mahdollisuus, niin paljon ekologisempaa kuin se olisikin, ja tykkäisin olla huoleton matkaaja, joska ei tarvitse itse ajaa ja löytää parkkipaikkaa. Nykyään tosin minulla on Inva-pysäköintilupa, joka kyllä avaa "taivaat" mitä tulee pysäköintiongelmiin.
Kenkäasia kulminoituu yleenäs pahiten, kun edessä on juhlat. Juhlakengiksi minun kolpottimeni eivät kyllä käänny, ja kun oli tulossa kummipoikamme ristiäiset kohta 3 vuotta sitten, olin aivan epätoivoinen ja ravasin kauppoja läpi löytääkseni edes jonkinlaiset sandaalit, joita mekon kanssa saattoi pitää. Kummilapsemme äiti kyllä sanoi että tule vaikka Crocseilla, ja vaikka niitä olisi kotoa löytynytkin, en todellakaan voinut ajatella etten kunnioittaisi kummipojan ristiäisiä edes kunnon kenkuleilla, joistain jutuista olen rasittavat tarkka. Onnekseni löysin Eccon sandaalit, jotka olivat jalassa pehmeät ja sirot, vaikkakin ne paljasti jalkaterieni kaamean totuuden kaikille, mutta sellaiset seikat eivät enää tuohonkaan aikaan merkinneet mitään. Olin vain onnellinen sandaaleista, ja että saatoin ne jalassa kipsutella juhliin ja toimia sylikummina.
Näin istun nyt oman kotini terassilla pöydän ääressä,istuessani olen kuin kuka vain tervejalkainen lähimmäinen. Aurinkovarjo on auki ja antaa päälleni suloista keltaista valoa, lintujen laulu on melkolailla ainoa ääni mitä kuulen. Eilisen paahteen jälkeen ilma on ihanan viileä ja tänään en kaipaisi yhtään enempää lämpöä. Eilisen päivän makoilinkin vain auringossa ja puhelimen ajastin kertoi kun olisi syytä vaihtaa kylkeä taikka olla sisätiloissa. Välillä kävin uimassa ja miltein kuulin sen sihinän,mikä iholtani lähti,sen koskiessa veteen. Vesikin on kyllä +28 asteista mutta kyllä se viilensi ihanasti sen jälkeen, kun olin käristänyt itseäni vaarallisen mutta niin ihanan auringon alla.
Kesä on ihanaa! Herään eloon valosta ja auringosta. Miehenikin sanoo että käyn lataamassa itseäni auringossa ihan kuin Superman :) ja eilen naureskeli että oletko nyt rentoutunut hyvin , ja olinhan minä, kun raskaaksi työkseni jäi tämä itsestä huolta pitäminen ja ruoka tuli nenän alle ja kotityötkin tuli suurimmaksi osaksi tehtyä miehen toimesta (ripusti pyykkejä pihalla olevalle telineelle, joka on minulle aika tuskaa koska olen lyhyt) Minulla oli todella ihana aurinkopäivä, ja olin kyllä niin kiitollinen, että sellainen rentoutuspäivä minulle osui ja oli mahdollista. Ja tänään tämä viileys on ihanaa myös!
Ja mitä tuohon kesävaatetukseen ja pukeutumiseen tulee, tämä ikä on tuonut siihenkin sen rentouden ja luopunut liiasta kriittisyydestä. Pukeutuminen ei ole enää niin nuukaa, olenhan vanha ja vammainen jokatapauksessa, ja se on ihan ok. Ja superlihavuudesta huolimatta pötkötän bikineissä omalla pihalla miten päin huvittaa, koska se on ihanaa.
UU,kesän lapsi mä oon, enkä enää häpeä nauttia siitä ihan mitenpäin vain minua itseäni huvittaa, myöskään kengistä stressaamatta, sillä Crocsit ovat ihan ok vaikka hameen kanssa :)
Kommentit
Lähetä kommentti