2 viikkoa siitä, kun The Arki alkoi!!??
Heräsin tänä(kin) aamuna hemmetin väsyneenä, voisi jopa kuvailla että tuskallisen uupuneena. Päiväkodissa 2 viikkoa sitten muksu saanut syksyn ekan nuhan noin 3pv sitten, ja nyt vaan toivotaan että astma ei ota itseensä siitä.
Koululaiset ovat aivan poikki. Voin miltei nähdä silmilläni, kuinka heidän liikkeensä hidastuu, ollen liki pysähdystilassa näin toisen viikon päätteeksi.
Minä itse ajelen siis himmeillä valoilla. Tuntuu että päässä vain humisee ja keikkuu. Kuitenkin nämä kaikki diagnoosit tänä aamuna tehneenä tuumin automatkalla kotiin, että kyllähän tähän taas tottuu.
Kesäloma on törkeän pitkä aika lomailla, siinä ehtii niin mennää siihen slow motioniin, on lämmintä ja kaikkee (siis jos ei sada, voi olla lämmintä, ja olihan sitä aurinkokeliäkin paljon) ,voi aamulla heräillä rauhassa ja hinata luunsa aluksi sohville loikomaan ja vetää vilttiä päälle ja katsella rauhassa lastenohjelmia. Siis äitikin. Kyllä siinä kotiäitikin lomailee kun lapset lomailee, ainakin sen aamukiireen suhteen.
Onhan tähän arkeen siirtyminen ihan oikeasti valtava muutos!!!
ja muutokset tarvii aina aikaa.
Niimpä päättelin, että kyllä me varmaan kuukaudessa ollaan jo totuttu .Olisko se sopivan optimistinen, jopa realistinen arvio?
Olen saanut tehtyä yhdistelmä lukujärjestyksen jääkaapin oveen, josta näen yhdellä silmäyksellä kaikkien kolmen koululaisen arkirytmin.
Kuukausikalenterin sivulle pitää muistaa merkitä kaikki menot ja muut, jotta ne on kaikille näkyviä.
Toiveenahan olisi, että koko perhe katselisi niitä merkintöjä, ja ottaisi vastuun vallankin itseään koskevista merkinnöistä. Tämä on kyllä vielä pienoista utopiaa, ehkä joskus tottaakin.
Elokuun sivu on aivan hemmetin sotkuinen ja epäasiallisen näköinen, ja sekin hermostuttaa minua. Ensi kuun kalenteri saa luvan olla siisti, on edes paperilla illuusio, että hommat voi hoitua siististi ja smoothisti vaikka tiedän toki että saman ponnistelun ne vaatii kumminkin. Mutta että ne on muka kepeästi siihen kirjoitettu sievällä käsialalla, voi vähän auttaa. On oikeasti ihan eri juttu lähteä tapaamiseen, joka on kirjoitettu pinkillä geelikynällä ja kauniilla käsialalla, kuin sinisellä kuularilla ja silleen sotkuisesti, millaista tekstistä tulee kun kirjoitat kalenterin ollessa seinällä...
Tänään lapset lähtevät Tampereelle pitkästä aikaa. Jännittää vain, millaista soopaa heidän päähänsä siellä taas ajetaan, eli kuinka ***tumaisia muksuja sieltä takaisin tulee. Jos ohjaus on samaa luokkaa kuin viimeksi, niin että tuota toista lähivanhempaa, vaikka puolikas onkin, ei tarvitse uskoa, niin en takaa millaiseen sotaan ryhdyn.
On se nyt jumalauta jossei tästä maailmasta löydy enää siivoa käytöstä!
Kotiin jäävillä onkin tiedossa juhlailua, ja toivon vaan että saan fiilikseni edes johonkin kuosiin mennäkseni sinne, tällä hetkellä mun fiilistä kuvaa lähinnä lapseni taannoin omistama jääkaappimagneetti, jossa vihaisen näköinen lehmä osoitteli kiväärillä. Niin, se kyllä kuvaa olotilaa aika hyvin,valitettavasti.
Mutta ennen sitä taikka edes lasten lähtöä, on vielä monta tuntia ja pari asiaakin, tärkein niistä lie neuvottelut koululla erityisentuen tarpeesta ja mahdollisuudesta.
Harmi että kuulin myös, että Lahden koulujen tulee leikata 4 miljoonaa budjetista, joka tulee näkymään myös erityisentuen tarvitsijoiden saamassa tuessa. Tietenkin.
Heräsin tänä(kin) aamuna hemmetin väsyneenä, voisi jopa kuvailla että tuskallisen uupuneena. Päiväkodissa 2 viikkoa sitten muksu saanut syksyn ekan nuhan noin 3pv sitten, ja nyt vaan toivotaan että astma ei ota itseensä siitä.
Koululaiset ovat aivan poikki. Voin miltei nähdä silmilläni, kuinka heidän liikkeensä hidastuu, ollen liki pysähdystilassa näin toisen viikon päätteeksi.
Minä itse ajelen siis himmeillä valoilla. Tuntuu että päässä vain humisee ja keikkuu. Kuitenkin nämä kaikki diagnoosit tänä aamuna tehneenä tuumin automatkalla kotiin, että kyllähän tähän taas tottuu.
Kesäloma on törkeän pitkä aika lomailla, siinä ehtii niin mennää siihen slow motioniin, on lämmintä ja kaikkee (siis jos ei sada, voi olla lämmintä, ja olihan sitä aurinkokeliäkin paljon) ,voi aamulla heräillä rauhassa ja hinata luunsa aluksi sohville loikomaan ja vetää vilttiä päälle ja katsella rauhassa lastenohjelmia. Siis äitikin. Kyllä siinä kotiäitikin lomailee kun lapset lomailee, ainakin sen aamukiireen suhteen.
Onhan tähän arkeen siirtyminen ihan oikeasti valtava muutos!!!
ja muutokset tarvii aina aikaa.
Niimpä päättelin, että kyllä me varmaan kuukaudessa ollaan jo totuttu .Olisko se sopivan optimistinen, jopa realistinen arvio?
Olen saanut tehtyä yhdistelmä lukujärjestyksen jääkaapin oveen, josta näen yhdellä silmäyksellä kaikkien kolmen koululaisen arkirytmin.
Kuukausikalenterin sivulle pitää muistaa merkitä kaikki menot ja muut, jotta ne on kaikille näkyviä.
Toiveenahan olisi, että koko perhe katselisi niitä merkintöjä, ja ottaisi vastuun vallankin itseään koskevista merkinnöistä. Tämä on kyllä vielä pienoista utopiaa, ehkä joskus tottaakin.
Elokuun sivu on aivan hemmetin sotkuinen ja epäasiallisen näköinen, ja sekin hermostuttaa minua. Ensi kuun kalenteri saa luvan olla siisti, on edes paperilla illuusio, että hommat voi hoitua siististi ja smoothisti vaikka tiedän toki että saman ponnistelun ne vaatii kumminkin. Mutta että ne on muka kepeästi siihen kirjoitettu sievällä käsialalla, voi vähän auttaa. On oikeasti ihan eri juttu lähteä tapaamiseen, joka on kirjoitettu pinkillä geelikynällä ja kauniilla käsialalla, kuin sinisellä kuularilla ja silleen sotkuisesti, millaista tekstistä tulee kun kirjoitat kalenterin ollessa seinällä...
Tänään lapset lähtevät Tampereelle pitkästä aikaa. Jännittää vain, millaista soopaa heidän päähänsä siellä taas ajetaan, eli kuinka ***tumaisia muksuja sieltä takaisin tulee. Jos ohjaus on samaa luokkaa kuin viimeksi, niin että tuota toista lähivanhempaa, vaikka puolikas onkin, ei tarvitse uskoa, niin en takaa millaiseen sotaan ryhdyn.
On se nyt jumalauta jossei tästä maailmasta löydy enää siivoa käytöstä!
Kotiin jäävillä onkin tiedossa juhlailua, ja toivon vaan että saan fiilikseni edes johonkin kuosiin mennäkseni sinne, tällä hetkellä mun fiilistä kuvaa lähinnä lapseni taannoin omistama jääkaappimagneetti, jossa vihaisen näköinen lehmä osoitteli kiväärillä. Niin, se kyllä kuvaa olotilaa aika hyvin,valitettavasti.
Mutta ennen sitä taikka edes lasten lähtöä, on vielä monta tuntia ja pari asiaakin, tärkein niistä lie neuvottelut koululla erityisentuen tarpeesta ja mahdollisuudesta.
Harmi että kuulin myös, että Lahden koulujen tulee leikata 4 miljoonaa budjetista, joka tulee näkymään myös erityisentuen tarvitsijoiden saamassa tuessa. Tietenkin.
Toivottelen kumminkin hyvää viikonloppua juuri Sinulle !!
Kommentit
Lähetä kommentti