Eilen tuli eteen minun kammoama tilanne: päätöksen teko.
Lapsen opiskeluasumisen tuottaman paniikin vallassa hain asuntoa entiseltä kotipaikkakunnaltamme ja yllätyksekseni sitä sitten tarjottiinkin. Aamulla tipahtanut viesti mullisti koko päiväni, ja vei tiukkoihin ajatusvääntöihin. Koko tapahtuma sai alkunsa siitä valitettavasta realistisesta arviosta, että talous saattanee kokea ahdinkotilan,mikäli maksamme kahta vuokraa, siis omaa ja tyttären asunnosta , josta vielä epäselvää saisiko asumistukea, sekä omaa elämistä ja tyttären elämistä, joka on liian nuori saamaan edes opintotukea. Joten minä tarkkana rahaihmisenä koin jonkinsortin hätääntymisen ja ajattelin olla nokkela ja korjata tilanteen ennenkuin katastrofi ilmenee.
Tietenkin voisin mennä syvemmälle katastrofin anatomiaan, ja ruotia asiaa, miksi lapsi ylipäänsä lähtee toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, miksi en rajannut hänen mahdollisuuksia niihin, mitkä ovat tässä käden ulottuvilla. Ja miksi emme käyttäneetkään sitä mahdollisuutta, että opiskelupaikkakunnalla asuva isä ottaisi lapsensa siipien suojaan, hoitaisi ja ruokkisi jälkikasvuaan....
Jossittelu on turhaa tässä kohtaa, olen toiminut parhaan ymmärrykseni valossa (joka ei kuulema aina loista kyllä kuin kirkkain tähti, oi järkeni valo)
Tarjottu asunto oli
+ samalla hyvällä alueella josta viimeksi pois muutimme
+sama koulu ja kaveripiiri olisi ollut siellä valmiina
+asunto oli käytännössä samanlainen kuin edellinen asuntomme, mutta eri kadulla
+asunnon vuokra on halpa, no siis edullinen ottaen huomioon koon
+matkakustannukset niinikään olisi jääneet
+lapsen ei tarvisi alkaa itsenäiseen elämään ihan vielä
+vanhemmat lapsetkin asuisi samassa kaupungissa
mutta myös
- asunnon takapiha on minimaalinen
- asunnon takapihalla ei ole yksityisyyttä vastapäätä olevien muiden talojen vuoksi
- asunto sijaitsee "epärauhallisessa" kohdassa keskellä kerros ja luhtitaloja sekä parkkipaikkoja
- mies joutuisi jättämään työpaikkansa,taas
- häviäisimme asunnossa huimasti, nyt 6h asunnossa melkein kaikille on omat huoneet, 5h asunnossa joutuisi taas jakotilanteeseen, joka aiheuttaisi taas omia ongelmiaan
-meillä on nyt upea suojaisa iso piha, jonne mahtuu tramppa, iso kuivausteline, hämähäkkikeinu, sulkapalloverkko, kaksi settiä terassikalusteita, riippukeinu....
- meillä on uima-allas
- meillä on autotalli
- pakkaaminen/muuttaminen erityisesti henkisesti raskasta ja kuluttavaa
- lasten elinympäristön muutos, vaikkakin olisi tuttu paikka, joutuisi jättämään tänne kaikki luodut kuviot ja ystävät
- minulla on täällä sosiaalista elämää
- meillä on harrastuksia täällä
- en halua palata Tampereelle. Kerran siihen tarpeeksi saaneena saattaa mennä hetki että sietäisin sitä uudelleen
- varmaan jotain muutakin...
Eilen kävin venyttelytunnilla kolmannen kerran. Se on ehdottomasti minun epämukavuusalueella, koska vallankin jalat on jäykät taipumattomat, ja liikerajoitukset esim polvissa tekee asennoista vähemmän rentouttavia, mutta aion sitkeästi jatkaa, koska jollain pimeällä tavalla tykkään siitä kumminkin.Tiedän että se on hyväksi minulle pitkässä juoksussa.
Ystävä kävi hakemassa minut ja paapatin hänelle koko matkan, paapatin myös tulomatkan, venyttelytunnilla varmaan prosessoin sitäkin asiaa, ja kun olimme kotimatkalla, asia valkeni minulle.
Näytetään nyt piut paut taloudellisille uhkille,katsotaan miten käy! Ei hötkyillä ennakkoon! Yritetään haarukoida mahdollisia tukia jo hyvissä ajoin!
Kaikkihan voi mennä ihan hyvin, ja lapsi elää omalla lapsilisällä ja elatusmaksuillaan ihan hyvin.
Pidetään sille peukkuja!
Kotiin saapuessani vähän ennen yhdeksää illalla, kun olin saatellut toiseksi nuorimman nukkumaan, oli viimein päivän ensimäinen hetki, kun ehdimme kasvotusten puhua asiasta. Molempien listalla miinukset voittivat,ja yhteistuumin totesimme ,että katsellaan. Ja jos hätätilanne tulee, luulen että täältä Lahdestakin löytyy halvempia asuntoja kuin tämä ;)
Olen kyllä niin tyytyväinen,että asia selkesi nyt näin kivuttomasti. Ei mennyt kuin yksi päivä, ja vain jonkinverran hermoja.
Life Goes On!
Kommentit
Lähetä kommentti