Siirry pääsisältöön

Suuri suru

Päivä oli mennyt kivasti jos ei lasketa minun kinttukipuja.Meinattiin alkaa katsomaan telkkaria kun odotellessani sarjan alkua selailin kännykällä facea,ja kuntaryhmää,johon oli tullut viesti.
Kirjava kissa jäänyt auton alle.Tiesin heti,että se on meidän kissa,joka oli edellisenä päivänä lähtenyt yläkerran ikkunasta karkuun.Pyysin kuitenkin tietoja ja mies lähti katsomaan paikkaa,joka oli todellakin tässä ihan lähellä.
Sain kuvalla varmistuksen jo ennenkuin hän tuli takaisin,ja odotin kotioven rapuilla ja katselin kun hän tulee kantaen muovipussia,jossa rakas kissamme oli.Elottomana,hengettömänä,mutta vielä lämpimänä.Onnettomuus oli sattunut vain hetkeä aiemmin.Varmaan olin juuri siinä sohvalla istuessani ja ohjelman alkua odotellessani ajatellut,että kohta tuosta ikkunasta kurkkaa pöllähtäneen näköinen huiskuhäntä,karvakasa.Että ihan kohta on aika jonka se kissa yleensä on poissa,jos pääsee karkuun.
Ei tullut kissa ikkunalaudalle.

Siliteltiin ja katsottiin rakasta siinä illalla vielä,laitettiin laatikkoon ja peiteltiin pyyhkeellä.Itkettiin.Itkettiin niin että päähän koski.Ilmoitin lapsille,ja kaikki saivat katsoa kissaa,ketkä hereillä ja kotona oli.
Ei ollut enää turkki samantuntuinen kun sydän oli lakannut lyömästä.Lämmin oli kaulan alta vielä.Haluan muistaa miten pehmeältä Mimma tuntui kun sitä silitti.Pitkät karvat ei ikinä pöllynneet.


Me lähdetään kohta viemään rakasta lemmikkiä lemmikkien hautauspaikkaan,saatellaan hänet arvokkaasti viimeiselle matkalleen. 

Ei tässä ole enää sanoja mitä sanoa,vain suuri suru koko perheelle.

Lepää rauhassa Mimma!
29.6.2011- 14.7.2015 
Syntyi kotona Tampereella eteisen laatikkoon kolmen sisaruksen kera, kuoli Kangasalan tiellä Kangasalla


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...