Nyt on vaihteeksi saavutettu taas piste,etten jaksa enää puhua tälle perheeksi kutsutulle kaaokselle.
En.
Eipä ole hyödyttänyt kovinkaan paljoa,vaikka olen puhunut ja perustellut,selittänyt miksi olisi jokaisen syytä osallistua kodin hommiin.
En ole kaikkivoipa,en kaiken jaksava,en palvelija,olen vaan yksi paska mutsi maan päällä.
En jaksa yksin kaikkea.Töitä olisi niin helvetisti jos suoraan sanotaan.Sotku siellä sotku täällä,äiti siivoo,laittaa,puunaa,järkkää.
Kävelen päivät ympäri kämppää ja teen tätä näkymätöntä työtä.
Ja sitten kun meinaan että kouluikäiset lapset voisivat vaikkapa järkätä omat tumppu ja pipolaatikkonsa,niin siihen kohtaan lakoaa mun voimat.Koska vastassa taas ne nyrpeät naamat ja vinkuna(enkö voi mennä ulos),joka on toki tuttu näky.
Itku tulee.En jaksa.
Tyttö kysyy,mikä sulla on äiti?
No mulla on sellanen ku "elämä",tarkemmin sanottuna "hiton kuormittava elämä" Ihan liian kuormittava....
Olen lueskellut nyt paljon stressi-aiheisia juttuja,ja aika toivottomalle se vaikuttaa sen suhteen,että mitä mä oikesti voin tehdä,koska stressini tulee tästä perheestä.Tästä koko setistä,jota joudun ohjailla,ja jonka vastarintaa,laiskottelua,kitinää,tyytymättömyyttä,tappelua joudun vastaaottaa liki joka hetki.
Koita siinä sitten tehdä jotai positiivista lasten kanssa ja heidän iloksi.
Ja silti me koitetaan...keksiä asioita joista muksutkin ilahtuisi.No vaikka eilen se uiminen.
Anteeks että oon sulle kerhoja haalinut,harrastuksia.No ei sekään hyvä kun ei voi olla kavereiden kanssa.Isälle ei en haluu mennä kun en saa koskaan olla kavereiden kanssa.Nirpu nirpu valivali.
Kiitti tästäkin hei!
Ja samaistuaksesi efektiin,kuvittele että makaat tajukankaalla sängyssä,toiveena saada se vartti varastettuu lepoa,niin ei kun saan stressitasoni pilviin nostattavan ininän ilokseni.
En jaksanut.Tunti aamulla keittiön siivoamista,muksun kanssa oloa,eväitä kerhoon,vie kerhoon,käy kaupassa...voimat sanoi bling.
Nyt kuulokkeet korvilla tässä kirjoitan.Olen väsynyt,surullinen,maahan lyöty.
Aiemmin iltapäivällä juttelin koulun kuraattorin kanssa,sanoin sillekkin että muisti pätkii niin että katson asian ja ellen heti kirjaa ylös,se on pois mun aivojeni vuoristosta.Koska tottahan minun pitäisi vielä muistaa huolehtia kaikkien lasten muistettavat jutut.Eli ei,en pysty,ei vaan kykene.Tulee unohduksia,paniikkitilanteita koska mä en ole back uppina,vaan minä feilaan etunenässä.
Huoh.
Mitkään kliseet ei nyt juuri auta,kyllä se siit helpottaa,ajan kanssa,niin.
Kaikki on vaan niin liikaa mulle juuri nyt .
Siksipä en aio nousta tästä ennenkuin on ihan pakko.
Hajotkoon maa ympärillä,nyt se saa hajota.
Mies on varmaan yhtä väsynyt,oletan.
Kuraattorille sanoin että jos voit niin kiirehdi sitä perhetyötä meille.
Hyvät ideat olis enemmän kuin tervetulleita.
Meidän hyvätkään aikeet ei vaan kovin pitkälle kanna.
Ollaan ajettu tyhjällä tankilla jo liian pitkään,ja me ihmisinä hiivuttu.
Onko minusta kohta mitään järjellä?
En.
Eipä ole hyödyttänyt kovinkaan paljoa,vaikka olen puhunut ja perustellut,selittänyt miksi olisi jokaisen syytä osallistua kodin hommiin.
En ole kaikkivoipa,en kaiken jaksava,en palvelija,olen vaan yksi paska mutsi maan päällä.
En jaksa yksin kaikkea.Töitä olisi niin helvetisti jos suoraan sanotaan.Sotku siellä sotku täällä,äiti siivoo,laittaa,puunaa,järkkää.
Kävelen päivät ympäri kämppää ja teen tätä näkymätöntä työtä.
Ja sitten kun meinaan että kouluikäiset lapset voisivat vaikkapa järkätä omat tumppu ja pipolaatikkonsa,niin siihen kohtaan lakoaa mun voimat.Koska vastassa taas ne nyrpeät naamat ja vinkuna(enkö voi mennä ulos),joka on toki tuttu näky.
Itku tulee.En jaksa.
Tyttö kysyy,mikä sulla on äiti?
No mulla on sellanen ku "elämä",tarkemmin sanottuna "hiton kuormittava elämä" Ihan liian kuormittava....
Olen lueskellut nyt paljon stressi-aiheisia juttuja,ja aika toivottomalle se vaikuttaa sen suhteen,että mitä mä oikesti voin tehdä,koska stressini tulee tästä perheestä.Tästä koko setistä,jota joudun ohjailla,ja jonka vastarintaa,laiskottelua,kitinää,tyytymättömyyttä,tappelua joudun vastaaottaa liki joka hetki.
Koita siinä sitten tehdä jotai positiivista lasten kanssa ja heidän iloksi.
Ja silti me koitetaan...keksiä asioita joista muksutkin ilahtuisi.No vaikka eilen se uiminen.
Anteeks että oon sulle kerhoja haalinut,harrastuksia.No ei sekään hyvä kun ei voi olla kavereiden kanssa.Isälle ei en haluu mennä kun en saa koskaan olla kavereiden kanssa.Nirpu nirpu valivali.
Kiitti tästäkin hei!
Ja samaistuaksesi efektiin,kuvittele että makaat tajukankaalla sängyssä,toiveena saada se vartti varastettuu lepoa,niin ei kun saan stressitasoni pilviin nostattavan ininän ilokseni.
En jaksanut.Tunti aamulla keittiön siivoamista,muksun kanssa oloa,eväitä kerhoon,vie kerhoon,käy kaupassa...voimat sanoi bling.
Nyt kuulokkeet korvilla tässä kirjoitan.Olen väsynyt,surullinen,maahan lyöty.
Aiemmin iltapäivällä juttelin koulun kuraattorin kanssa,sanoin sillekkin että muisti pätkii niin että katson asian ja ellen heti kirjaa ylös,se on pois mun aivojeni vuoristosta.Koska tottahan minun pitäisi vielä muistaa huolehtia kaikkien lasten muistettavat jutut.Eli ei,en pysty,ei vaan kykene.Tulee unohduksia,paniikkitilanteita koska mä en ole back uppina,vaan minä feilaan etunenässä.
Huoh.
Mitkään kliseet ei nyt juuri auta,kyllä se siit helpottaa,ajan kanssa,niin.
Kaikki on vaan niin liikaa mulle juuri nyt .
Siksipä en aio nousta tästä ennenkuin on ihan pakko.
Hajotkoon maa ympärillä,nyt se saa hajota.
Mies on varmaan yhtä väsynyt,oletan.
Kuraattorille sanoin että jos voit niin kiirehdi sitä perhetyötä meille.
Hyvät ideat olis enemmän kuin tervetulleita.
Meidän hyvätkään aikeet ei vaan kovin pitkälle kanna.
Ollaan ajettu tyhjällä tankilla jo liian pitkään,ja me ihmisinä hiivuttu.
Onko minusta kohta mitään järjellä?
Kommentit
Lähetä kommentti