Siirry pääsisältöön

Painavaa asiaa

Eilen kävin minä mieleni pahoittamassa puntarilla. Melkolailla tasan 4 kuukautta keskenmenosta, ja kokolailla 3,5 kiloa painoa lisää :(
Tammikuusta elokuuhun olin saanut sen 12 kiloa pois, ja nyt nämä takaisin 4 kuukaudessa.

Se oli hyvä käynti puntarilla!! Eilen tein suunnitelman, jota noudatan. Samalla mennään, kuin silloin tammikuussakin. Karkit pois, herkut pois. En minä mitään muuta tehnyt. Ja kun tammikuussa diabeteshoitaja haastoi minut 2 viikon karkkilakkoon, otin sen haasteen vastaan. Elokuuhun saakka se pitikin. Ja alkuunhan en mitään muuta tehnyt, kuin jätin ne karkit pois.

No en minä ala sitä nyt suremaan, työstä on kumminkin reilu 8 kiloa jäljellä, josta olen iloinen ja tyytyväinen, ja tästä sitten jatketaan.

Meidän uima-allas on nyt KORJATTU! Eli viikonloppuna me UIDAAN. Ja tämähän tarkoittaa tietenkin sitä, että minun liikuntaharrastus ja elämäni elinehto tulee uudelleen käyttöön, saan tuettua ruokavaliota liikunnalla ja päinvastoin.Suunta on siis selkeästi ylöspäin, thumbs up!!!!

Tänään kävin ihanassa SHINDO- hoidossa.
Tuli pakottava tarve etsiä jotain "fyysistä", samalla todella rentouttavaa, oma keho on niin hurjassa paineessa ollut nyt, etten osaa edes kuvailla.
Hoito oli mahtava! Lisäksi sain ihania visioita hoidon aikana, vasemmalta puolelta nousi omena ja kirsikankukka, oikealta puolelta valkoinen elefantti. En tiedä vielä mitä ne kertovat minulle, mutta tiedän että niiden merkitys aukeaa minulle tässä aikojen kuluessa.

Sain myös vision meidän uimahalli-huoneesta. Näin itseni siellä tekemässä rentoutusvenytyksiä. Veden äärellä, hiljainen rauhallinen musiikki soi ,kynttilöiden valo antaa rauhaa entisestään. Tuskin maltan nyt odottaa, että saadaan siivottua allas ja ympäristö,ja että pääsen testaamaan tätä minun visiota. Torstaina tai perjantaina alkaa altaan täyttö!!!!

Klik.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...