Joo, tässä hissuksiin käynyt niin, kuten ehkä hiukan kirjoitellutkin, että niin ne voimat vaan hiipuu. Yrittänyt järjellä miettii, antaa armoa itselle, mut ei, ei auta,ei tunnu normaalille. Se minä joka ennen jaksoi, nautti siitä että pääsee käymään ja ihmisten ilmoille ja kaikkea, no kun, mä en vaan jaksa enää. Jos saan valita, en mene mihinkään. Mut pakko on liikkuu, esimerkiksi Ipanan kerholle, ja niinkuin maanantaina, heillä oli kerhopäivä muualla, ja vein sitten hänet keskustaan. Se tuntui olevan kauhean rasittavaa. Aina stressaan esim saanko auton parkkiin ja mihin. Sitten jätin lapsen Galleriaan, ja menin autoon istumaan, ja miettimään, missä vietän aika seuraavat 1,5 tuntia, jonka sen päivän kerhokerta kesti.Olin alustavasti miettinyt, että menen kirjastoon, ja siihen sitten lopulta päädyinkin.
Sain auton ihan hyvin parkkiin ja menin kirjastoon. No kirjasto ei ollut vielä auki muutoin kuin itsepalvelu osioiltaan, joten kun olin ensin yrittänyt käydä vessassa, todennut ettei minulla ole vaadittavaa 20c lompakossa, päätin mennä kahvilaan. Ostosteni lisäksi pyysin nöyrästi, voisiko hän veloittaa vaikka euron enemmän ja pilkkoa sen minulle wc- rahaksi, mutta ilokseni sain kuulla, että vessan avainta saa lainata ihan vapaasti. Olisiko se sitten ollut kahvilan asiakkaille ilmainen?
Kuppasin kahvilassa puoli tuntia, niin että kirjasto oli auennut jo. Kahvilassa ei ollut ketään kun menin sinne, niimpä sain rauhassa valita pöydän, ja istua siinä sen näköisenä, että tämä on ihan normaalia minulle, minähän melkein kuulun tähän miljööseen, ja olen iiiihan rentona tässä. Not! Tunsin että loistan kuin punainen vaate valkoisten joukossa, että olen ihan epävarma tässä olostani, mutta pakkohan minun on jossain aikaani kuluttaa. Viimein lainasin avaimen vessaan ja siitä pääsin kirjaston puolelle.
Päätin sitten ihan käydä tiskillä jutustamassa kirjastokortti-asiasta, ja sainkin kortin Lastu- kirjastoihin :) Lainasin ykden kirjan, jonka olin bongannut hyllyssä sillä aikaa kun vielä pohdin kuinka etenen kirjaston puolella,ja sitten menin lukemaan sitä kirjaa kahvilan nurkkaan, sen näköisenä jälleen, että ainahan mä teen näin, ihan normijuttua. Heh heh. Sitten se aika olikin jo kulunut ja oli aika hakea Ipana taiteilemasta. Parkkipaikalta lähtö aiheutti stressiä- peruuttaessa auto ei kääntynyt toivotusti ja vastaavasti takaani yritti joku muukin ULOS ja vastaavasti edestä yritti joku sisään, ja minä olin poikittain ja hermostuin ja häpesin ja ja ja. Ja kun hain Ipanan, en saanut parkkipaikkaa, vaan jätin erikoisluvan turvin auton pysäköintikielto alueelle tienposkeen ,missä se ei ollut kenenkään tiellä. Hain ipanan, lähdettiin kotiinpäin kauppakeskuksen kautta, koska halusin haakea pakettini Lindexiltä, mutta liikennevaloissa seistessä takana ollut kuski tuli ilmoittamaan ystävällisesti, että takarenkaani on lussuna. Kiitos, tämähän auttoikin stressiäni... Oikeasti todella ärsyyntyneenä epätoivoisena ja hermostuneena ajelin kauppakeskukseen, ja päätin ajaa lussurenkaalla kotiinsaakka, koska en uskaltanut mennä huoltoasemalle, koska en tiennyt missä siellä on ilmanlaittopaikka.
Jotenkin viime viikkoinen Tampereen reissu otti voimille, ja olin viime viikon lopun jo väsyksissä, eikä tämä maanantai ollut yhtään sen virkeämpi. Päinvastoin. Aloin saada ihmeellisiä uupumiskohtauksia, henki ei kulkenut hyvin vaan piti oikeen vetää henkeä lujaa, rintaan puristi, särki, pisti, kipu tuntui myös selänpuolella. Alkoi huimaamaan, sitten pahoinvoinnin tunne, sitten palelu ja uupumus. Pääsin testaamaan paikallista päivystystä ekan kerran sitten 15 vuoteen, tai siis sitten sen hetken kun aikoinaan pois täältä muutin. Ei mitään vikaa, 6 tuntia kiitos. Äiti ja iskä olivat minun kanssa reissussa, ja äiti oli mukana siellä lepopuolellakin koko ajan, pappa-parka joutui istumaan odotushuoneessa lehtiä lukien ja varmaankin tylsien tv-ohjelmien ääressä.6 tuntia!! Yhden kerran äiti suostui lähteä iskän kanssa kahvia hakemaan aulasta ja evästä ostamaan. 6 tunnin jälkeen söötti nuori lekuri tuli ihmettelemään tervettä muijaa. Minusta otettiin kaikki- thorax, verikokeita vaikka mitä, valtimo verinäyte,sydänfilmi. Ei mitään. Saturaatio hyvä,syke tasainen. Ei niin mikäänmoista vikaa. Äidin kanssa ehdittiin puhua pitkät pätkät, se olikin reissun paras anti, toki sekin, ettei minulla ole hengenhätää. Ja illaksi kotiin.
Seuraavana päivänä äiti ja iskä tulivat jo aamusta meille, veivät Ipanan kerhoon ja puuhailivat meillä kotihommia. Minä lepäilin, ja onnistuin silti saamaan rinnan puristus ja hengenahdistus kohtauksia. Illalla rintakipu yltyi ja kasvot menivät puoliksi tunnottomiksi, ja eikun päivystykseen uudelleen.
Minulle törkättiin alkoholinkäyttö testi täytettäväksi kun saavuin paikalle. Juu, olin pöllähtänyt ja olin punakka, koska illalla saunottiin, mutta että... no sain kokonaista 1 pistettä testistä, eli oireita ei voitu laittaa alkoholin liikaakäytön piikkiin. Harmi että en huomannut sitä ennenkuin poistuin siitä tulotarkistus- huoneesta, olisin ehkä kommentoinut jotain :)
Kahdelta yöllä minut herätti jälleen kaunis lääkäripoika :) Ei mitään vikaa muijassa. Ei niin mitään vikaa!!! Juteltiin. Sitten hän kyseli onko ollut stresiä, onko minun mieliala millainen...ja sanoi,että saattaa kyse olla paniikkihäiriöstä. Onneksi äiti oli päivällä aiemmin maininnut saman asian ,muuten olisin ollut ihan ulalla. Kyselin sitten että mitä ihmettä ja miksi ja kaikkea. Hänen kanssa sovittiin jatkot perusterveydenhuollon puolelle, että selvitellään vielä lisää ja poissuljetaan vakavat jutut.
Kolmelta olin kotona mieheni vieressä,joka ei edes herännyt kun tulin.Taksimatka sujui hiljaisuuden vallitessa isolla tila-autolla, sain hyvän näkymän Lahden yöhön kun aurakoneisto liikkeellä.
Vielä keskiviikkonakin vanhemmat tuli aamusta, nyt oli ohjelmana minun labrat ja Ipanan kerho. Pappa kuskina surffailimme pitkin Lahtea,ja hommat sujuivat aikataulussa. Kotiin tultua pääsin syömään, takana oli varmaan 25 tunnin paasto ja olo sen mukainen. Söin ja menin nukkumaan. Kun heräsin, kuulin Ipanan äänen- mummoja pappa olivat hakeneet jo hänet kerhosta :) Minun ihan parhaat Varamieheni, vaikka täytyy sanoa, että hirveän surullista, että yli 20v vanhemmat vanhempani ovat ne, jotka minua auttaa.
Tänään soitettiin minulle laajat verikokeiden tulokset. EI NIIN MITÄÄN VIKAA!!!!
Toisaalta hyvä, toisaalta, että mitähän **ttua?????
Minun piti oikeastaan kirjoittaa naureskellen itsestäni, siitä miten ulkopuoliseksi koen itseni jokapakassa. Monesti ajattelen naureskellen, että on se hyvä, ettei kukaan tiedä, miten ufoksi tunnen itseni usein, mennessäni mihin vain, koska kömpelö uusissa paikoissa, ja usein en edes uskalla mennä yksin. Viimeisin riemuvoittoni on ollut se, että olen uskaltanut mennä Subwayhin niin että tilaan itse. Kyllä,sellainenkin voi olla tosi "hermostuttavaa" Viime aikoina olenkin Ipanan kanssa harjoittanut ja ylläpitänyt tätä saavutettua taitoa :D
Yritän kuulua johonkin, olla osa jotain muutakin kuin vain tätä perhettä.
Olisi kiva käydä jossain, pois kotoa, mutta jos minun pitäisi mennä jonnekin yksin, valitsen mieluummin kotona olon. Olenhan tehnyt ja teen koko ajan, kodistani niin miellyttävää paikkaa itsellenikin, että viihdyn täällä hyvin. Muuten ei tarvisi mennä minnekään, paitsi että tekisi hyvää tälle kuupalle saada tuuletusta. Joka kerran kun pääsen lähtemään jonnekin, olen nauttinut, virkistynyt, ilostunut. Harmi vain että en meinaa jaksaa.
Sehän se on kun jaksaisi, elää edes tätä omaa elämää, niin että saisi siitä iloa ja voimaantumista irti.
Tämä omassa kopissa kirjoittelu on hiukan omaa aikaa ja semmoista maisemaa mistä tykkään.Täällähän se elo sujuu, omassa kodissa, omassa kopissa.
Taivas ja helvetti.
Elämä on.
Väsyttää.
Sain auton ihan hyvin parkkiin ja menin kirjastoon. No kirjasto ei ollut vielä auki muutoin kuin itsepalvelu osioiltaan, joten kun olin ensin yrittänyt käydä vessassa, todennut ettei minulla ole vaadittavaa 20c lompakossa, päätin mennä kahvilaan. Ostosteni lisäksi pyysin nöyrästi, voisiko hän veloittaa vaikka euron enemmän ja pilkkoa sen minulle wc- rahaksi, mutta ilokseni sain kuulla, että vessan avainta saa lainata ihan vapaasti. Olisiko se sitten ollut kahvilan asiakkaille ilmainen?
Kuppasin kahvilassa puoli tuntia, niin että kirjasto oli auennut jo. Kahvilassa ei ollut ketään kun menin sinne, niimpä sain rauhassa valita pöydän, ja istua siinä sen näköisenä, että tämä on ihan normaalia minulle, minähän melkein kuulun tähän miljööseen, ja olen iiiihan rentona tässä. Not! Tunsin että loistan kuin punainen vaate valkoisten joukossa, että olen ihan epävarma tässä olostani, mutta pakkohan minun on jossain aikaani kuluttaa. Viimein lainasin avaimen vessaan ja siitä pääsin kirjaston puolelle.
Päätin sitten ihan käydä tiskillä jutustamassa kirjastokortti-asiasta, ja sainkin kortin Lastu- kirjastoihin :) Lainasin ykden kirjan, jonka olin bongannut hyllyssä sillä aikaa kun vielä pohdin kuinka etenen kirjaston puolella,ja sitten menin lukemaan sitä kirjaa kahvilan nurkkaan, sen näköisenä jälleen, että ainahan mä teen näin, ihan normijuttua. Heh heh. Sitten se aika olikin jo kulunut ja oli aika hakea Ipana taiteilemasta. Parkkipaikalta lähtö aiheutti stressiä- peruuttaessa auto ei kääntynyt toivotusti ja vastaavasti takaani yritti joku muukin ULOS ja vastaavasti edestä yritti joku sisään, ja minä olin poikittain ja hermostuin ja häpesin ja ja ja. Ja kun hain Ipanan, en saanut parkkipaikkaa, vaan jätin erikoisluvan turvin auton pysäköintikielto alueelle tienposkeen ,missä se ei ollut kenenkään tiellä. Hain ipanan, lähdettiin kotiinpäin kauppakeskuksen kautta, koska halusin haakea pakettini Lindexiltä, mutta liikennevaloissa seistessä takana ollut kuski tuli ilmoittamaan ystävällisesti, että takarenkaani on lussuna. Kiitos, tämähän auttoikin stressiäni... Oikeasti todella ärsyyntyneenä epätoivoisena ja hermostuneena ajelin kauppakeskukseen, ja päätin ajaa lussurenkaalla kotiinsaakka, koska en uskaltanut mennä huoltoasemalle, koska en tiennyt missä siellä on ilmanlaittopaikka.
Jotenkin viime viikkoinen Tampereen reissu otti voimille, ja olin viime viikon lopun jo väsyksissä, eikä tämä maanantai ollut yhtään sen virkeämpi. Päinvastoin. Aloin saada ihmeellisiä uupumiskohtauksia, henki ei kulkenut hyvin vaan piti oikeen vetää henkeä lujaa, rintaan puristi, särki, pisti, kipu tuntui myös selänpuolella. Alkoi huimaamaan, sitten pahoinvoinnin tunne, sitten palelu ja uupumus. Pääsin testaamaan paikallista päivystystä ekan kerran sitten 15 vuoteen, tai siis sitten sen hetken kun aikoinaan pois täältä muutin. Ei mitään vikaa, 6 tuntia kiitos. Äiti ja iskä olivat minun kanssa reissussa, ja äiti oli mukana siellä lepopuolellakin koko ajan, pappa-parka joutui istumaan odotushuoneessa lehtiä lukien ja varmaankin tylsien tv-ohjelmien ääressä.6 tuntia!! Yhden kerran äiti suostui lähteä iskän kanssa kahvia hakemaan aulasta ja evästä ostamaan. 6 tunnin jälkeen söötti nuori lekuri tuli ihmettelemään tervettä muijaa. Minusta otettiin kaikki- thorax, verikokeita vaikka mitä, valtimo verinäyte,sydänfilmi. Ei mitään. Saturaatio hyvä,syke tasainen. Ei niin mikäänmoista vikaa. Äidin kanssa ehdittiin puhua pitkät pätkät, se olikin reissun paras anti, toki sekin, ettei minulla ole hengenhätää. Ja illaksi kotiin.
Seuraavana päivänä äiti ja iskä tulivat jo aamusta meille, veivät Ipanan kerhoon ja puuhailivat meillä kotihommia. Minä lepäilin, ja onnistuin silti saamaan rinnan puristus ja hengenahdistus kohtauksia. Illalla rintakipu yltyi ja kasvot menivät puoliksi tunnottomiksi, ja eikun päivystykseen uudelleen.
Minulle törkättiin alkoholinkäyttö testi täytettäväksi kun saavuin paikalle. Juu, olin pöllähtänyt ja olin punakka, koska illalla saunottiin, mutta että... no sain kokonaista 1 pistettä testistä, eli oireita ei voitu laittaa alkoholin liikaakäytön piikkiin. Harmi että en huomannut sitä ennenkuin poistuin siitä tulotarkistus- huoneesta, olisin ehkä kommentoinut jotain :)
Kahdelta yöllä minut herätti jälleen kaunis lääkäripoika :) Ei mitään vikaa muijassa. Ei niin mitään vikaa!!! Juteltiin. Sitten hän kyseli onko ollut stresiä, onko minun mieliala millainen...ja sanoi,että saattaa kyse olla paniikkihäiriöstä. Onneksi äiti oli päivällä aiemmin maininnut saman asian ,muuten olisin ollut ihan ulalla. Kyselin sitten että mitä ihmettä ja miksi ja kaikkea. Hänen kanssa sovittiin jatkot perusterveydenhuollon puolelle, että selvitellään vielä lisää ja poissuljetaan vakavat jutut.
Kolmelta olin kotona mieheni vieressä,joka ei edes herännyt kun tulin.Taksimatka sujui hiljaisuuden vallitessa isolla tila-autolla, sain hyvän näkymän Lahden yöhön kun aurakoneisto liikkeellä.
Vielä keskiviikkonakin vanhemmat tuli aamusta, nyt oli ohjelmana minun labrat ja Ipanan kerho. Pappa kuskina surffailimme pitkin Lahtea,ja hommat sujuivat aikataulussa. Kotiin tultua pääsin syömään, takana oli varmaan 25 tunnin paasto ja olo sen mukainen. Söin ja menin nukkumaan. Kun heräsin, kuulin Ipanan äänen- mummoja pappa olivat hakeneet jo hänet kerhosta :) Minun ihan parhaat Varamieheni, vaikka täytyy sanoa, että hirveän surullista, että yli 20v vanhemmat vanhempani ovat ne, jotka minua auttaa.
Tänään soitettiin minulle laajat verikokeiden tulokset. EI NIIN MITÄÄN VIKAA!!!!
Toisaalta hyvä, toisaalta, että mitähän **ttua?????
Minun piti oikeastaan kirjoittaa naureskellen itsestäni, siitä miten ulkopuoliseksi koen itseni jokapakassa. Monesti ajattelen naureskellen, että on se hyvä, ettei kukaan tiedä, miten ufoksi tunnen itseni usein, mennessäni mihin vain, koska kömpelö uusissa paikoissa, ja usein en edes uskalla mennä yksin. Viimeisin riemuvoittoni on ollut se, että olen uskaltanut mennä Subwayhin niin että tilaan itse. Kyllä,sellainenkin voi olla tosi "hermostuttavaa" Viime aikoina olenkin Ipanan kanssa harjoittanut ja ylläpitänyt tätä saavutettua taitoa :D
Yritän kuulua johonkin, olla osa jotain muutakin kuin vain tätä perhettä.
Olisi kiva käydä jossain, pois kotoa, mutta jos minun pitäisi mennä jonnekin yksin, valitsen mieluummin kotona olon. Olenhan tehnyt ja teen koko ajan, kodistani niin miellyttävää paikkaa itsellenikin, että viihdyn täällä hyvin. Muuten ei tarvisi mennä minnekään, paitsi että tekisi hyvää tälle kuupalle saada tuuletusta. Joka kerran kun pääsen lähtemään jonnekin, olen nauttinut, virkistynyt, ilostunut. Harmi vain että en meinaa jaksaa.
Sehän se on kun jaksaisi, elää edes tätä omaa elämää, niin että saisi siitä iloa ja voimaantumista irti.
Tämä omassa kopissa kirjoittelu on hiukan omaa aikaa ja semmoista maisemaa mistä tykkään.Täällähän se elo sujuu, omassa kodissa, omassa kopissa.
Taivas ja helvetti.
Elämä on.
Väsyttää.
Kommentit
Lähetä kommentti