alkoi mun minisyysloma!!!
Kotiin jäi 1, kun 4 heipatettiin Onnibussiin ja matka kohti Mansea.
Mulla oli tärskyt pitkäaikaisen, siis 22 vuoden aikaisen, kamun kanssa, jonka kanssa ei olla kyllä tavattu sitten mun nelikymppisten (ups...) Nyt hän sit pyysi kaupunkiin kahveelle, ja tokihan menin, samalla sain syyn mennä rilliliikkeeseen.
Huvittavia huomioita omasta elämästä: ei ole mulle, entisen isomman kaupungin asukille, yhtään eikä ollenkaan tuttua tuommoinen kaupungilla kahvittelu. Minä en oikeasti koskaan käy kahvilla missään muualla kuin joko a) kaverin luona taikka b) omassa keittiössä. Miksikö? No kun se maksaa! Tänäänkin maksoin Latte- kahveesta 3,50e Manhattanilla. Sillä rahalla sais kaks toppa kahvetta kaupasta.
Mutta suurimmaksi osaksi syynä on mun sosiaalinen kömpelyys, usko tai älä, ihan totta!! Mä en osaa. En hitto osaa toimia tuollaisissa paikoissa.
En voinut pitkään aikaan edes tilata Subwayssa patonkin itselleni, koska siinä oli ihan liikaa, mitä piti valita.Mies tilasi, tai sitten kuljin hänen perässä, ja tilasin melkein samaa. Mutta tosi hankalaa se oli, piti ihan opetella. Nyt osaan mennä jo ihan rennosti Subiin ja tilata just sellaisen kun haluan. Mutta että, minä sosiaalisesti kömpelö. Totta. Ehkä se on suurimmaksi osaksi harjoituksen puutetta, koska julmettoman kauan kotona kököttäminen tekee kyllä tehtävänsä. Sitä tulee semmoiseksi hannariksi...
Kaveri sitten kävelytti mut tsekkaamaan kauppakeskuksen, joka oli aikoinaan meidän vakkaripaikka, silloin kun meidän vanhimmat lapset oli pieniä, ja ruukattiin käydä hänen kanssa siellä kiertelemässä (harvoin mitään ostettiin) Ja siellä me tapasimmekin joskus aikoinaan ekan kerran, joskus vuoden 94 kesällä :D Se oli sitä aikaa, kun kirjoitettiin Kaksplussan kirjepalstalle. Sieltä se meidänkin tarina alkaa.
Miehen soittelin sitten hakemaan, kun en ohjeista huolimatta löytänyt toimistoa, josta ostaa bussilippu. Ihme- mun suunnistustaidoilla :)
Miehelle piti antaa katuosoite numeroineen, kuten kunnon taksille konsanaan, ja navin kerahan hän sitten minut pelastamaan tulikin :D Oi tätä uutta kaupunkilaisuutta, oikeen naurattaa.
Mutta joo, tässä sitten ihan chillisti ilta ja huominen on huomenna, ja uudet kujeet sille päivää, seommoro!
Kotiin jäi 1, kun 4 heipatettiin Onnibussiin ja matka kohti Mansea.
Mulla oli tärskyt pitkäaikaisen, siis 22 vuoden aikaisen, kamun kanssa, jonka kanssa ei olla kyllä tavattu sitten mun nelikymppisten (ups...) Nyt hän sit pyysi kaupunkiin kahveelle, ja tokihan menin, samalla sain syyn mennä rilliliikkeeseen.
Huvittavia huomioita omasta elämästä: ei ole mulle, entisen isomman kaupungin asukille, yhtään eikä ollenkaan tuttua tuommoinen kaupungilla kahvittelu. Minä en oikeasti koskaan käy kahvilla missään muualla kuin joko a) kaverin luona taikka b) omassa keittiössä. Miksikö? No kun se maksaa! Tänäänkin maksoin Latte- kahveesta 3,50e Manhattanilla. Sillä rahalla sais kaks toppa kahvetta kaupasta.
Mutta suurimmaksi osaksi syynä on mun sosiaalinen kömpelyys, usko tai älä, ihan totta!! Mä en osaa. En hitto osaa toimia tuollaisissa paikoissa.
En voinut pitkään aikaan edes tilata Subwayssa patonkin itselleni, koska siinä oli ihan liikaa, mitä piti valita.Mies tilasi, tai sitten kuljin hänen perässä, ja tilasin melkein samaa. Mutta tosi hankalaa se oli, piti ihan opetella. Nyt osaan mennä jo ihan rennosti Subiin ja tilata just sellaisen kun haluan. Mutta että, minä sosiaalisesti kömpelö. Totta. Ehkä se on suurimmaksi osaksi harjoituksen puutetta, koska julmettoman kauan kotona kököttäminen tekee kyllä tehtävänsä. Sitä tulee semmoiseksi hannariksi...
Kaveri sitten kävelytti mut tsekkaamaan kauppakeskuksen, joka oli aikoinaan meidän vakkaripaikka, silloin kun meidän vanhimmat lapset oli pieniä, ja ruukattiin käydä hänen kanssa siellä kiertelemässä (harvoin mitään ostettiin) Ja siellä me tapasimmekin joskus aikoinaan ekan kerran, joskus vuoden 94 kesällä :D Se oli sitä aikaa, kun kirjoitettiin Kaksplussan kirjepalstalle. Sieltä se meidänkin tarina alkaa.
Miehen soittelin sitten hakemaan, kun en ohjeista huolimatta löytänyt toimistoa, josta ostaa bussilippu. Ihme- mun suunnistustaidoilla :)
Miehelle piti antaa katuosoite numeroineen, kuten kunnon taksille konsanaan, ja navin kerahan hän sitten minut pelastamaan tulikin :D Oi tätä uutta kaupunkilaisuutta, oikeen naurattaa.
Mutta joo, tässä sitten ihan chillisti ilta ja huominen on huomenna, ja uudet kujeet sille päivää, seommoro!
Kommentit
Lähetä kommentti