Nyt mä avaudun sekalaisista, nuorisokielellä randomeista, jutuista. Semmoisista mitä taas mietin ja mitkä ärsyttää sun muuta...
No. Avauduin tuossa jokunen päivä sitten tärkeäksi tulleeseen suurperheellisten ryhmään Facessa, jossa lähtökohtaisesti on 4+ lapsisia mammeleita. Siellä on kokemusta ja näkemystä, ja jotkut jopa osaa ja haluaa sen muotoilla niin, ettei tunnu että saa märkää rättiä naamaan kun kehtaa tunnustaa että
MÄ EN EHKÄ OSAA KASVATTAA lapsia.
Onhan se kiva huomata tässä vaiheessa, toisaalta positiivinen asia tässä on se, että mun lapset on todellakin tässä. Ne kahdeksan maailman tullutta, muutama keskenmennyttä taikka menehtynyttä ja nyt nämä viisi, jotka asuvat kotosalla vielä.Näiden kanssa pitäisi nyt löytää sellainen harmonia, että kenenkään pää ei olisi poksahhdusvaarassa ihan koko aikaa.
Harmonia taitaa olla kyllä pahasti liioiteltu toive, mutta sanottakoon se nyt ääneen, jotta maailmankaikkeudelle ei jää epäselväksi, että se on se juttu mitä mä niinku haluisin. Kiitos!!
No, sieltä ryhmästä siis tosiaan sain voimistusta ja tukea ajatuksilleni, ja ajatuksentasollahan minä olen aivan mahtava kasvattaja. Jopa Helsingin Sanomien testikin sen tiesi. Tiedän kyllä miten pitäisi toimia, miten sanoa, miten muotoilla. Ja sitten tulee se mutta, joka vesittää kaiken. Syitä siihen, miksi se mutta tulee, on varmaan paljonkin. Ehkä tuommonen kepeä uupumus olisi aika hyväksyttäväkin mutta? Ehkä.
Jokatapauksessa tämä mutta sitten tuhoaa minun hyvät aikeeni, päästämällä kireää äänensävyä ja kimitystä ulos suustani, toisinaan jopa karjumiseksi yltyvää mylvintää, jonka aikana tiedän joka hetki, että peli on menetetty ja minua ei todellakaan kuunnella, mutta se helvetin mutta- tunnetila purkautuu ulos sillä lailla. Uupuneesti. Turhautuneesti. Toivonsa menettäneesti.
Kukaan ei usko minua. Ei ne usko miestäkään. Ja sitten kun me pidämme päämme, emme jatka heidän ruokailua sen jälkeen kun ovat poistuneet pöydästä jonkun turhanpäiväisen temppuilun vuoksi, saammekin sitten sen huudon ja itkupotkukilarin kestää. Helpompaa olisi ollut siis päästää se mukula takaisin pöytään, vaikka ollaan sovittu, että ruokapöydästä ei lähdetä, ja jos lähdetään >(muutakuin ehkä vessaan) niin se on sitten The End ruokailulla. Simppeliä, vaan voi hemmetti kuinka hermoja riipivää. Minä en jaksaisi sitä möykkää kuunnella,eikä kyllä mieskään. Kummankaan hyveisiin ei lukeudu lehmän hermot, jotka kestäis ja kestäis ja kestäis vaan. Lapset vaan ei kerta toisensa jälkeen tilanteeseen jouduttuaankaan usko sitä.
Eli ne ei usko mitä sanon, ne ei usko että mun hermot loppuu sen kolmen huomautuksen jälkeen, ne ei usko, että voisin todella viedä loppuun jonkun uhkaamani asian, ja toteuttaa seuraamusta. Ja sitten kun se toteutuukin, voi hyvä jumala mikä huuto-poru-raivo- ja liki kuolemantuottamuksen vastuu siitä päälle kaatuukaan. Ja tätä meidän pitää kestää päivästä toiseen, ja päivänkin sisällä useita kertoja, mikäli siis pidämme pintamme, pidämme rajamme, pidämme kiinni säännöistä, ja vaadimme läksyjentekoa!!!! Viimeisin on onnistunut kovin huonosti, sillä vain reilun kuukauden aikana jonka uudessa koulussa ovat olleet, Daniel on kerännyt 10 läksy"unohdusta" jotka summataan tänään 30 minuutin jälki- istuntona.... Voisin kyllä kirjoittaa sanasen tästä jälki- istunnon syystä, mutta muotoilen asian näin: Jos jälki-istunto olisi keino saada ne läksyt tehtyä, asia olisi ok. Kysympä vain, että miten meni noin niinku omasta mielestä? Joo.
Palatakseni tähän kasvatusjuttuun, ja siihen ,että perheemme villivarsan ,muurahaispepun joka kaahaa 100- lasissa liki koko ajan ,kanssa on pakko käyttää jäähyä suhteellisen paljon. Vähintään kerran päivässä. Ja tottahan toki joku kasvatusguru on senkin rankannut lasta vahingoittavaksi kurinpidolliseksi toimeksi. Suurperheiden äitien kokemusraati kyllä lynkkasi tämän kasvatusgurun väitteen, ja koska niin moni kanssasisarkin sitä käyttää, käytän minäkin, jatkossakin. Mutta tosiaan, Daniel päätyi jäähylle jo heti aamulla. Olisi niin kiva kun hän välittäisi varoituksista, siitä että kerron jäähyn tulevan, ellei nyt heti paikalla hidasta menoa. Aamun saldoon kun kuului päätöntä kaahaamista, huutoa, riehuntaa, pikkuveljen kiusaamista ja siinä sivussa satuttamista jne. Aamupalalla hän ei tarvinnut kuin ehkä kaksi huomaautusta, ja kun aamupalan jälkkäri piirakkakin oli uponnut nassuun, ja hän alkoi poistua pöydästä, näin kuinka samalla sekunnilla vapautui taas se rallattava ja riekkuva olento, joka oli odottanut melkein hillitysti koko omenapiirakanpalasen ajan pääsyä ulos. Katsoin oikeasti hämmentyneenä, että miten voi olla mahdollista. Ja jotenkin minua taas alkoi niin siepata juttu, kuinka Danielia ei testattu adhd- mielessä penessä, vaan kaikkea muuta.
Tilanne on tietenkin nyt vieläkin lapsille uusi, ja se provosoi näitä malleja esiin ihan niinkuin tuleen puhaltaisi, tiedän. Ymmärränkin jopa. Mutta kun ei se auta minua jaksamaan!!! Kun tämä tilanne on ollut päällä jo niin kauan, että olen ihan tööt. Lisäksi tosiaan ,herra D. on nyt keksinyt alkaa kiukkuamaan läksyistä. Se alkoi hissukseen tokaluokan alussa, siis jo vanhassa kodissa. Eilen saunassa puhuttiin miehen kanssa, kuinka siihen nyt kannattaisi suhtautua.Periksi ei voi antaa, mutta pitää myös välttää toimimasta niin, että lapsi alkaa vihata läksyjä niin paljon ettei todellakaan tee mitään, ja tämä läksyinho voi sitten jäädä päälle ja se oli sitten siinä.
Helppoo on, eiks niin!!??
Ois se vaan kamalaa jos ois yhtään vaikeaa tää elo.
Ja sitten päivän muihin uutisiin:
minun piti hakea maitoa aamulla sen jälkeen kun olin vienyt Ipanan kerhoon. Kärsimme jo eilen illalla maitopulasta, mutta kukaan ei halunnut lähteä hakemaan maitoa, joten pidätimme kahvimaidot aamuksi, lopuille sovellettiin muuta maidon tilalle. Rasittavaa. Joten aamulla ajelin tietenkin ostarin ohi omissa ajatuksissani, muistan kyllä että mietin jotain, ja sitten huomaan että voi juma, olen jo liikennevaloissa kääntymässä, eli en käynyt ostarilla kaupassa. Onneksi on lähikauppa. Sinnekin meinasin unohtaa kääntyä, koska olin jälleen uponnut ajatuksiini. Sain kumminkin maitoa haettua. Kotipihassa maitoja takapenkiltä nostellessa totesin: niin just, ois voinu sitä rasvaakin ostaa. Nice. No uusi yritys sitten Ipanan kerhon jälkeen.
Uutiskevennys:
Onko sinullakin Torissa ilmoituksia, myytkö jotain?
Ole hyvä ihminen kiltti, ja VASTAA niihin viesteihin, joita sun myytävästä tuotteesta laitetaan, tai ota romusi pois myynnistä!! Arvatkaa kuinka kivaa on odottaa vastausta kysymykseen: Onko tämä xxxx vielä vapaana? vaikkapa 3-4 pv, jolloin myyjä vastaa : myyty jo. Voi oikeesti PIIP, eikö ne osaa????
Vastata. Poistaa ilmoituksia. En jaksa.
Etsin tuolia, ja etsin pikku pöytää kirkasvalolampun alle, mutta ei.
Mut ehkä se sit kumminkin, joskus.Kai?
ps. Missä mun rillit kuppaa??? Lauantaina tuli 2 viikkoa niiden tilaamisesta, ja ne luvattiin 2 viikossa. Tänään soitan sinne kiukkupuhelun, kun olen valmiiksi jo näin ärhäkkä :)
No. Avauduin tuossa jokunen päivä sitten tärkeäksi tulleeseen suurperheellisten ryhmään Facessa, jossa lähtökohtaisesti on 4+ lapsisia mammeleita. Siellä on kokemusta ja näkemystä, ja jotkut jopa osaa ja haluaa sen muotoilla niin, ettei tunnu että saa märkää rättiä naamaan kun kehtaa tunnustaa että
MÄ EN EHKÄ OSAA KASVATTAA lapsia.
Onhan se kiva huomata tässä vaiheessa, toisaalta positiivinen asia tässä on se, että mun lapset on todellakin tässä. Ne kahdeksan maailman tullutta, muutama keskenmennyttä taikka menehtynyttä ja nyt nämä viisi, jotka asuvat kotosalla vielä.Näiden kanssa pitäisi nyt löytää sellainen harmonia, että kenenkään pää ei olisi poksahhdusvaarassa ihan koko aikaa.
Harmonia taitaa olla kyllä pahasti liioiteltu toive, mutta sanottakoon se nyt ääneen, jotta maailmankaikkeudelle ei jää epäselväksi, että se on se juttu mitä mä niinku haluisin. Kiitos!!
No, sieltä ryhmästä siis tosiaan sain voimistusta ja tukea ajatuksilleni, ja ajatuksentasollahan minä olen aivan mahtava kasvattaja. Jopa Helsingin Sanomien testikin sen tiesi. Tiedän kyllä miten pitäisi toimia, miten sanoa, miten muotoilla. Ja sitten tulee se mutta, joka vesittää kaiken. Syitä siihen, miksi se mutta tulee, on varmaan paljonkin. Ehkä tuommonen kepeä uupumus olisi aika hyväksyttäväkin mutta? Ehkä.
Jokatapauksessa tämä mutta sitten tuhoaa minun hyvät aikeeni, päästämällä kireää äänensävyä ja kimitystä ulos suustani, toisinaan jopa karjumiseksi yltyvää mylvintää, jonka aikana tiedän joka hetki, että peli on menetetty ja minua ei todellakaan kuunnella, mutta se helvetin mutta- tunnetila purkautuu ulos sillä lailla. Uupuneesti. Turhautuneesti. Toivonsa menettäneesti.
Kukaan ei usko minua. Ei ne usko miestäkään. Ja sitten kun me pidämme päämme, emme jatka heidän ruokailua sen jälkeen kun ovat poistuneet pöydästä jonkun turhanpäiväisen temppuilun vuoksi, saammekin sitten sen huudon ja itkupotkukilarin kestää. Helpompaa olisi ollut siis päästää se mukula takaisin pöytään, vaikka ollaan sovittu, että ruokapöydästä ei lähdetä, ja jos lähdetään >(muutakuin ehkä vessaan) niin se on sitten The End ruokailulla. Simppeliä, vaan voi hemmetti kuinka hermoja riipivää. Minä en jaksaisi sitä möykkää kuunnella,eikä kyllä mieskään. Kummankaan hyveisiin ei lukeudu lehmän hermot, jotka kestäis ja kestäis ja kestäis vaan. Lapset vaan ei kerta toisensa jälkeen tilanteeseen jouduttuaankaan usko sitä.
Eli ne ei usko mitä sanon, ne ei usko että mun hermot loppuu sen kolmen huomautuksen jälkeen, ne ei usko, että voisin todella viedä loppuun jonkun uhkaamani asian, ja toteuttaa seuraamusta. Ja sitten kun se toteutuukin, voi hyvä jumala mikä huuto-poru-raivo- ja liki kuolemantuottamuksen vastuu siitä päälle kaatuukaan. Ja tätä meidän pitää kestää päivästä toiseen, ja päivänkin sisällä useita kertoja, mikäli siis pidämme pintamme, pidämme rajamme, pidämme kiinni säännöistä, ja vaadimme läksyjentekoa!!!! Viimeisin on onnistunut kovin huonosti, sillä vain reilun kuukauden aikana jonka uudessa koulussa ovat olleet, Daniel on kerännyt 10 läksy"unohdusta" jotka summataan tänään 30 minuutin jälki- istuntona.... Voisin kyllä kirjoittaa sanasen tästä jälki- istunnon syystä, mutta muotoilen asian näin: Jos jälki-istunto olisi keino saada ne läksyt tehtyä, asia olisi ok. Kysympä vain, että miten meni noin niinku omasta mielestä? Joo.
Palatakseni tähän kasvatusjuttuun, ja siihen ,että perheemme villivarsan ,muurahaispepun joka kaahaa 100- lasissa liki koko ajan ,kanssa on pakko käyttää jäähyä suhteellisen paljon. Vähintään kerran päivässä. Ja tottahan toki joku kasvatusguru on senkin rankannut lasta vahingoittavaksi kurinpidolliseksi toimeksi. Suurperheiden äitien kokemusraati kyllä lynkkasi tämän kasvatusgurun väitteen, ja koska niin moni kanssasisarkin sitä käyttää, käytän minäkin, jatkossakin. Mutta tosiaan, Daniel päätyi jäähylle jo heti aamulla. Olisi niin kiva kun hän välittäisi varoituksista, siitä että kerron jäähyn tulevan, ellei nyt heti paikalla hidasta menoa. Aamun saldoon kun kuului päätöntä kaahaamista, huutoa, riehuntaa, pikkuveljen kiusaamista ja siinä sivussa satuttamista jne. Aamupalalla hän ei tarvinnut kuin ehkä kaksi huomaautusta, ja kun aamupalan jälkkäri piirakkakin oli uponnut nassuun, ja hän alkoi poistua pöydästä, näin kuinka samalla sekunnilla vapautui taas se rallattava ja riekkuva olento, joka oli odottanut melkein hillitysti koko omenapiirakanpalasen ajan pääsyä ulos. Katsoin oikeasti hämmentyneenä, että miten voi olla mahdollista. Ja jotenkin minua taas alkoi niin siepata juttu, kuinka Danielia ei testattu adhd- mielessä penessä, vaan kaikkea muuta.
Tilanne on tietenkin nyt vieläkin lapsille uusi, ja se provosoi näitä malleja esiin ihan niinkuin tuleen puhaltaisi, tiedän. Ymmärränkin jopa. Mutta kun ei se auta minua jaksamaan!!! Kun tämä tilanne on ollut päällä jo niin kauan, että olen ihan tööt. Lisäksi tosiaan ,herra D. on nyt keksinyt alkaa kiukkuamaan läksyistä. Se alkoi hissukseen tokaluokan alussa, siis jo vanhassa kodissa. Eilen saunassa puhuttiin miehen kanssa, kuinka siihen nyt kannattaisi suhtautua.Periksi ei voi antaa, mutta pitää myös välttää toimimasta niin, että lapsi alkaa vihata läksyjä niin paljon ettei todellakaan tee mitään, ja tämä läksyinho voi sitten jäädä päälle ja se oli sitten siinä.
Helppoo on, eiks niin!!??
Ois se vaan kamalaa jos ois yhtään vaikeaa tää elo.
Ja sitten päivän muihin uutisiin:
minun piti hakea maitoa aamulla sen jälkeen kun olin vienyt Ipanan kerhoon. Kärsimme jo eilen illalla maitopulasta, mutta kukaan ei halunnut lähteä hakemaan maitoa, joten pidätimme kahvimaidot aamuksi, lopuille sovellettiin muuta maidon tilalle. Rasittavaa. Joten aamulla ajelin tietenkin ostarin ohi omissa ajatuksissani, muistan kyllä että mietin jotain, ja sitten huomaan että voi juma, olen jo liikennevaloissa kääntymässä, eli en käynyt ostarilla kaupassa. Onneksi on lähikauppa. Sinnekin meinasin unohtaa kääntyä, koska olin jälleen uponnut ajatuksiini. Sain kumminkin maitoa haettua. Kotipihassa maitoja takapenkiltä nostellessa totesin: niin just, ois voinu sitä rasvaakin ostaa. Nice. No uusi yritys sitten Ipanan kerhon jälkeen.
Uutiskevennys:
Onko sinullakin Torissa ilmoituksia, myytkö jotain?
Ole hyvä ihminen kiltti, ja VASTAA niihin viesteihin, joita sun myytävästä tuotteesta laitetaan, tai ota romusi pois myynnistä!! Arvatkaa kuinka kivaa on odottaa vastausta kysymykseen: Onko tämä xxxx vielä vapaana? vaikkapa 3-4 pv, jolloin myyjä vastaa : myyty jo. Voi oikeesti PIIP, eikö ne osaa????
Vastata. Poistaa ilmoituksia. En jaksa.
Etsin tuolia, ja etsin pikku pöytää kirkasvalolampun alle, mutta ei.
Mut ehkä se sit kumminkin, joskus.Kai?
ps. Missä mun rillit kuppaa??? Lauantaina tuli 2 viikkoa niiden tilaamisesta, ja ne luvattiin 2 viikossa. Tänään soitan sinne kiukkupuhelun, kun olen valmiiksi jo näin ärhäkkä :)
Hei!
Anna VALO eteenpäin, minä sain tämän Pauliinalta. Kiitos!!!!
Kommentit
Lähetä kommentti