Eilisen aikana tännekin hipsutteli pieni lumipeite, ja tänä aamuna mittarissa törrötti -3.
OK, se tarkoittaa, että talvi on alkanut, vaikka en sille lupia antanutkaan.
Astetta lämpöisempiin vaatteisiin siirtyminen on toiminut yllättävän hyvin ja jouhevasti, paitsi että pipot ja hanskat on hiukan hukanteillä, mutta onko se joku ihme? Onneksi noi Me&I tuplavelourpipot on ihan "talvenkestäviä" ja Samuelille mahtui viime syksyinen/talvinen PompDeLuxin söötti hiippakypärämyssy. Jei!
Takeissa tapahtui ei nyt sukupolvenvaihdos, mutta sisarusvaihdos kumminkin, niin että Samuel sai käyttöön vielä viime vuonna Danielin pitämän takin, Ja D otti käyttöön niinikään isoveljeltä jo muutama vuosi sitten jääneen takin. Mitkään vaatteet ei näytä vielä edes huonolle, ja Samuelille ostin toppahousut eurolla kirppikseltä, ihan varun vuoksi.
Vienolle menee viimetalvinen takki, ja hänelläkin isonsiskon yksi vanha tuolla odottaa, jos pakkanen alkaa purustella jossain kohtaa enemmän.
Milolle löytyi heittämällä takki, jee, vielä toppahousut...vieläkö 12 v suostuu sellaisia pitämään, kun ei noita syksynkään ulkohousuja oikeen meinannu "muistaa" ???
Talvikengät tuli ostettua Vienolle ja Milolle tuossa jo muutama vko sitten kun oli hyvät tarjoukset Cittarissa, muille löytyikin, ainakin ensi hätä kenkuleita.
Tämä osio siis kerrankin suht helposti saatiin pyöräytettyä, siitä olen oikeasti iloinen. Ja nyt kun meillä on iso vaatehuone, joka on oikeastaan juuri tätä kausivaate ja "tulevaa vaatetta"- säilyttelyyn varattu, niin uskon, että pysyykin iisinä -kunhan siis itse muistaa hankkia ne vaatteet sinne ;)
Mitä vanhemmaksi tulen,sen vaikeampaa on talvi. Kylmyys vaan kertakaikkiaan nakertaa minun iloa, ja siksipä pysyttelen tuvassa viellä enemmän. Onneksi ne vuodet kestin jollain ihmeen ilveellä, kun suurinosa lapsista olleet pieniä ja vaatineet ulkoiluttajaa. Ei minulla ole ollut kunnon ulkoiluvaatteitakaan kuin joskus aikoinaan, silloin ekojen lasten aikana. Onhan se aikuiselle hirveää kidutusta hytistä kylmissään kun lapset halusivat laskea mäkeä. Onneksi silloin 90- luvulla, mulla oli samassa talossa ystävä, jonka kanssa hytiseminen oli paljon kivempaa, ja usein ulkoilun jälkeen menimme jomman kumman luo. Oi niitä aikoja!! Sellaisia ystävyyssuhteita ei olekaan juuri näkynyt sen koommin, jossa oleminen olisi niin spontaania, että mennään vaan toisen luo. 2000-luvun alussa oli myös ystäväksi laskemani henkilö, jonka kanssa tapailtiin paljon, riitti kun aamulla tavattiin "mesessä" ,siis jotkut muistaa MSN Messengerin, vastaava kuin nykyään vaikka Facebookin messenger, ja kun aamulla todettiin ettei kummallakaan ole mitään, niin sitten kyläiltiin puolin taikka toisin. Se oli älyttömän antoisaa. Se ystävyys sitten kaatui, varmaan omaan erinomaisuuteensa ;) (tiedän kyllä mihin se kaatui, mutta se ei ole julkista tietoa)
Sittemmin ei olekaan enää sellaista ystävyyssuhdetta tullut vastaan. Molempien muistoa vaalin mielessäni, ne oli hienoja aikoja!
Mutta siis, ei kaveria ulkoiluun, joten en ole menossa sinne jäätymään!
Yhtenä aamuna vein Samuelia kerhoon. Taivaalta tuli kosteaa räntää, ilma oli hyytävän kolea vaikkakin vielä plussalla .Kerhon pihan leikkipuistossa oli jo klo 9 äiti lapsineen. Äiti kyykki hiekkalaatikolla kaivellen kuoppaa, huppu päässä ettei sade tuntuisi niin ilkeälle ja kastelevalle.Lapset oli puettu sadekamppeisiin. Lapsia ei varmaan haitannut keli, mutta äitiä kävi sääliksi. Voihan olla, että hän vielä nuorena äitinä ja kahden lapsen jälkeen jaksaa innostua pihailusta ja kokee olonsa ihan hyväksi siinä, kyllä minäkin, silloin nuorena, silloin 1-4 lapsen äitinä. Mutta jotenkin kummassa, kun tulee 20 vuotta täyteen hiekkalaatikon reunaa, 20 vuotta hytisemistä kylmässä, märässä, kurassa,...kuraisia kylmiä ällöttäviä kumisaappaita...eih. Ei enää. Ja onneksi nuorinkin on sen ikäinen, että pärjää isompien seurassa pihassa. Kesällä puistoilu ON nautittava kokemus, mutta minua ei ole valmistettu kylmiä olosuhteita varten.
Sanoin joskus, että kun Samuel on 10, me muutamme palmun alle asumaan. Että saan illalla nukahtaa meren ääniin. Mutta utopiaahan se on, ja haaveilua. Jollain keinoin pitää jaksaa sinnitellä siihen saakka.
Hytisemisiin!!!
Nauttikoon ken voi :)
ps. En kirjoittanut vielä autoon liittyviä kuttumaisuuksia, koskien tätä meitä suomalaisia puolet vuodesta ilahduttavaa sääilmiötä, joten jatkanen aiheesta, kun ensimäisen kerran kohtaan senlaatuista problematiikkaa :D
OK, se tarkoittaa, että talvi on alkanut, vaikka en sille lupia antanutkaan.
Astetta lämpöisempiin vaatteisiin siirtyminen on toiminut yllättävän hyvin ja jouhevasti, paitsi että pipot ja hanskat on hiukan hukanteillä, mutta onko se joku ihme? Onneksi noi Me&I tuplavelourpipot on ihan "talvenkestäviä" ja Samuelille mahtui viime syksyinen/talvinen PompDeLuxin söötti hiippakypärämyssy. Jei!
Takeissa tapahtui ei nyt sukupolvenvaihdos, mutta sisarusvaihdos kumminkin, niin että Samuel sai käyttöön vielä viime vuonna Danielin pitämän takin, Ja D otti käyttöön niinikään isoveljeltä jo muutama vuosi sitten jääneen takin. Mitkään vaatteet ei näytä vielä edes huonolle, ja Samuelille ostin toppahousut eurolla kirppikseltä, ihan varun vuoksi.
Vienolle menee viimetalvinen takki, ja hänelläkin isonsiskon yksi vanha tuolla odottaa, jos pakkanen alkaa purustella jossain kohtaa enemmän.
Milolle löytyi heittämällä takki, jee, vielä toppahousut...vieläkö 12 v suostuu sellaisia pitämään, kun ei noita syksynkään ulkohousuja oikeen meinannu "muistaa" ???
Talvikengät tuli ostettua Vienolle ja Milolle tuossa jo muutama vko sitten kun oli hyvät tarjoukset Cittarissa, muille löytyikin, ainakin ensi hätä kenkuleita.
Tämä osio siis kerrankin suht helposti saatiin pyöräytettyä, siitä olen oikeasti iloinen. Ja nyt kun meillä on iso vaatehuone, joka on oikeastaan juuri tätä kausivaate ja "tulevaa vaatetta"- säilyttelyyn varattu, niin uskon, että pysyykin iisinä -kunhan siis itse muistaa hankkia ne vaatteet sinne ;)
Mitä vanhemmaksi tulen,sen vaikeampaa on talvi. Kylmyys vaan kertakaikkiaan nakertaa minun iloa, ja siksipä pysyttelen tuvassa viellä enemmän. Onneksi ne vuodet kestin jollain ihmeen ilveellä, kun suurinosa lapsista olleet pieniä ja vaatineet ulkoiluttajaa. Ei minulla ole ollut kunnon ulkoiluvaatteitakaan kuin joskus aikoinaan, silloin ekojen lasten aikana. Onhan se aikuiselle hirveää kidutusta hytistä kylmissään kun lapset halusivat laskea mäkeä. Onneksi silloin 90- luvulla, mulla oli samassa talossa ystävä, jonka kanssa hytiseminen oli paljon kivempaa, ja usein ulkoilun jälkeen menimme jomman kumman luo. Oi niitä aikoja!! Sellaisia ystävyyssuhteita ei olekaan juuri näkynyt sen koommin, jossa oleminen olisi niin spontaania, että mennään vaan toisen luo. 2000-luvun alussa oli myös ystäväksi laskemani henkilö, jonka kanssa tapailtiin paljon, riitti kun aamulla tavattiin "mesessä" ,siis jotkut muistaa MSN Messengerin, vastaava kuin nykyään vaikka Facebookin messenger, ja kun aamulla todettiin ettei kummallakaan ole mitään, niin sitten kyläiltiin puolin taikka toisin. Se oli älyttömän antoisaa. Se ystävyys sitten kaatui, varmaan omaan erinomaisuuteensa ;) (tiedän kyllä mihin se kaatui, mutta se ei ole julkista tietoa)
Sittemmin ei olekaan enää sellaista ystävyyssuhdetta tullut vastaan. Molempien muistoa vaalin mielessäni, ne oli hienoja aikoja!
Mutta siis, ei kaveria ulkoiluun, joten en ole menossa sinne jäätymään!
Yhtenä aamuna vein Samuelia kerhoon. Taivaalta tuli kosteaa räntää, ilma oli hyytävän kolea vaikkakin vielä plussalla .Kerhon pihan leikkipuistossa oli jo klo 9 äiti lapsineen. Äiti kyykki hiekkalaatikolla kaivellen kuoppaa, huppu päässä ettei sade tuntuisi niin ilkeälle ja kastelevalle.Lapset oli puettu sadekamppeisiin. Lapsia ei varmaan haitannut keli, mutta äitiä kävi sääliksi. Voihan olla, että hän vielä nuorena äitinä ja kahden lapsen jälkeen jaksaa innostua pihailusta ja kokee olonsa ihan hyväksi siinä, kyllä minäkin, silloin nuorena, silloin 1-4 lapsen äitinä. Mutta jotenkin kummassa, kun tulee 20 vuotta täyteen hiekkalaatikon reunaa, 20 vuotta hytisemistä kylmässä, märässä, kurassa,...kuraisia kylmiä ällöttäviä kumisaappaita...eih. Ei enää. Ja onneksi nuorinkin on sen ikäinen, että pärjää isompien seurassa pihassa. Kesällä puistoilu ON nautittava kokemus, mutta minua ei ole valmistettu kylmiä olosuhteita varten.
Sanoin joskus, että kun Samuel on 10, me muutamme palmun alle asumaan. Että saan illalla nukahtaa meren ääniin. Mutta utopiaahan se on, ja haaveilua. Jollain keinoin pitää jaksaa sinnitellä siihen saakka.
Hytisemisiin!!!
Nauttikoon ken voi :)
ps. En kirjoittanut vielä autoon liittyviä kuttumaisuuksia, koskien tätä meitä suomalaisia puolet vuodesta ilahduttavaa sääilmiötä, joten jatkanen aiheesta, kun ensimäisen kerran kohtaan senlaatuista problematiikkaa :D
Kommentit
Lähetä kommentti