Tämä tässä on materiaan kohdistuvaa väkivaltaa,joka on tehty vahvistaakseen ja alleviivatakseen mielipidettään,koska sanoin taikka toimin eri lailla kuin hän olisi halunnut.
Tälle näyttää väkivallan uhka.
Eikä tämä ole ensimäinen kerta,mutta tämä voisi olla viimeinen,jos vain jaksaisin tehdä jotain.
Jos vain väsyneet aivoni jaksaisivat toimia,tai edes tajuisivat,että tämä ei tule loppumaan.
Apua on tarjottu vuosien varrella runsaasti,mutta siihen ei olla tartuttu
-onhan syy näihin purkauksiin aina joku muu kuin tekijä itse.
Milloin se on joku lapsi,milloin minä,joka en mukaile hänen vallanhimoista käytöstään,vaan uskallan sanoa omaa mielipidettä.
Monen ihmisen mielestä ei ole sopivaa julkaista tällaista,saan siitä liki haukkuja päälleni,ja ainakin arvosteluja.
Mutta minä ajattelen tämän näin:
Jos ihmisellä on vika ja vaikeus omassa persoonassaan,joka saa hänen käyttäytymään vaikkapä näin,taikka sillä lailla kuin vanhassa kodissa kävi,että sähköliesi nuijittiin paistinpannun voimalla ruttuun,niin minä voin kyllä kirjoittaa tällaisesta häiriötilasta,aivan vaikka "lääketieteelliseltä" näkökannalta.
Aivan kuin kirjoittaisin ihottumasta vauvan pepussa.
Se on haitta,se on ongelma.Eri mittakaavassa vain.
Joten en häpeä sitä mitä minusta sanotaan.
Tämä ei ole mustamaalausta,koska valitettavasti asia on totta.
Ratkaisuja miettiessä sitä tulee ensin ajatelleeksi sitä,miten voisi omalla olemisella välttää tällaiset.
Mutta kun ei ole hyvä jos en sano,siitäkin voidaan suuttua silmittömästi.Itse en kärsi vierestä hiljaa katsoa rumaa ja epäsopivaa ja epäkunnioittavaa käytöstä lapsia kohtaan,vaan puutun asiaan.
Siitä voidaan raivostua ja ilmoittaa että noi sun paska lapset saa tehdä ihan mitä vain jne.
Lapsia voidaan haukkua silmittömästi ja heille voidaan kiroilla,niin että uskon lapsen vapisevan sisäisesti yhtä paljon kuin minä vapisen joka helvetin kerta.
Minä pelkään.
Miksi siis lapset ei pelkäisi?
Mutta meidän kuuluisi olla hiljaa,ja suojella tekijää,joka tuhoaa joka raivonpuuskan aikaan jotakin.
Muutama viikko sitten hän raivostui,kun lapselta roiskahti jugurttia pöydälle.Sen olisi voinut pyyhkiä hyvin helposti,mutta hän päätti raivostua,karjua että vai että täällä saa tahallaan sotkea,kaatoi kupillisen teetä ruokapöydälle ja heitti mukin kohti tiskiallasta,josta se vielä ponnahti työpöydälle,mutta jätti kaksi syvää klommoa tiskipöydän reunaan.Niitä on mukava selvittää sitten aikoinaan ,että mikähän siihenkin on käynyt....
Kaikki tämä siksi,että lapselta roiskahti jugurtti pöydälle.
Tuo ovikuva on tältä päivältä.
Raivon aiheutti se,että meinasimme lähteä Ikeaan,ja tuumin jos ostaisin joustinpatjan omaksi patjakseni,kun jotenkin nykyinen ei sovi kropalleni.Siitä nousi ihan käsittämätön haloo sen takia,että herra ajatteli patjojen olevan eri korkeuksilla,ja sitten olisi pilannut sängyn...
Huokaus. Asiaan perehtyminen olisi voinut selvittää tämänkin,mutta toki on kehittävämpää rikkoa -jälleen yksi- väliovi.
Keittiössä oli minä ja 3 lasta.Kaikki pelästyimme tosi paljon.Itse meinasin menettää pelon takia tajunnan,huippasi niin että melkein tuolilta putosin.
Omaa tyhmyyttähän tämä on,elää tässä.Toivoa että muutosta tulisi,että hän ymmärtäisi mitä tekee muille ihmisille.Hakisi apua,ottaisi vastaan apua,työskentelisi itsensä kanssa.
Toivominen on paha ansa,sano minun sanoneen.
Toiveikkuuden avulla olen jaksanut aina nousta,antaa anteeksi,uskoa,toivoa...mutta luottamusta en ole osannut rakentaa takaisin.
Siitäkin saan haukut päälleni,koska en luota.Minä kysyn,ymmärrätkö miksi en voi luottaa.
En tiedä ymmärtääkö.
Jos menee vaikkapa 2 viikkoa hyvin,niin että saan luovittua uhkaavat kiukkutilanteet ilman tällaisia räjähdyksiä,sitä saa itselleen sellaisen valheellisen turvallisuudn tunteen,ja kuvitelman " kyllä tämä tästä" ,kunnes sitten taas rytisee,ja pettymys on todella kova.
Ehdonalaisesta tuomiostaan huolimatta tekijä jatkaa tätä käytöstään.
Agressionhallinnan heikkous näkyy joka päivä esim liian kireinä käskyttämisinä/uhkailuina,sekä otteina lapsista.
Kaikesta huomautan,yritän kauniisti ohjata,jotta hän oppisi huomaamaan oman mädät toimintamallinsa,ja että hänellä olisi mahdllisuus muuttaa tapahtumien kulkua.
On kai vain todettava,että hän haluaa hallita ,hinnalla millä hyvänsä.Ja kun joku "uhkaa" häntä,on hänen vastareaktio tällaista.
Yhtä kaikki.Vaikka minä ymmärtäisin,en todellakaan voi hyvin tällaisessa ympäristössä,lapsista puhumattakaan.
Jos hänen mielipide on että "sun lapset on paskoja" ja heitä voi haukkua kusipäiksi ja moneksi muuksi,sekä kiroilla heille,ottaa tiukasti kiinni kun ei mene mielen mukaan lapsen toiminta,niin ei tämä ole tehve alusta lapsille kasvaa ja kehittyä.
Vaikka hukuttaisin heidät rakkauteen ja hyväksyntään,uskon että sekään ei riitä,jos heidän elämän toinen puoli on liian usein ahdistava ja väkivaltainen.
Tämä on minun suunvuoroni.
En kirjoita tätä saadakseni kenenkään hyväksyntää,minä en kaipaa keneltäkään lupaa sanoa näin,tuntea näin.Enkä myöskään pyydä anteeksi,että avaudun.Enkä myöskään ole enää hiljaa,vaikka niinkin voidan toivoa.
Olen tottunut siihen,ettei minusta pidetä,joten se on ihan sama minulle.
Tämä on minun elämääni,minun tarinani siitä,mille tuntuu elää liki jatkuvan väkivallan uhan alla.
Kommentit
Lähetä kommentti