Heipparallaa tällein keskellä viikkoa!
Tarkoitus oli sunnuntaina ehkäpä kirjoitella vilkkaasta viikonlopustamme, mutta no, se sunnuntai sitten siinä meni vielä osin niissä lennoissa, ja sitten olikin takki jo tyhjä, ja ajatelin että on turhaa alkaa tekemään mitään tämänkään vertaa aivotoimintaa vaativaa.
Me siis kävimme viikonloppuna Tampereella tapaamassa isoja muksuja. Se olikin hauska reissu kyllä, porukalla kävimme Ikeassa syömässäkin ja toteamassa, että me emme tarvinneet mitään itselle, mutta 50 euron arvoinen lahjakortti siellä kumminkin kului. Eli vähän tarpeellisia juttuja tälle viimeisimmäksi yksin muuttaneelle. Muksujen tyttö ja poikakaveritkin oli mukana, eli oli tosiaan mukava nähdä koko sakkia.
Mukava oli tulla vielä lapsettomaan kotiinkin, koskapa se ilta meni kyllä niin raatoillessa kuin olla ja voi.
Sunnuntaina lapset tulivat kotiin, ja jonkin aikaa siinä oltuamme lähdimmekin Kouvolaan, kauppakeskus Veturin 5v päiville, jossa oli tubettajia läsnä. Niiden takia siis mentiin. Draamalta ei vältytty, vaikka innokkain tubettajien fanittaja pääsikin eturiviin, mutta shittan sentäs kun meet&greet jono oli niin massiivinen, että hän ei sitten sietänyt odotella. Mutta ihan kiva reissu oli muuten. Burger King valikoitui ruokailupaikaksi, ja voi yök kun aina noissa paikoissa tulee syötyä vähän liikaa, kun ei oikein ruokaa viitsisi poiskaan heittää.
Maanantaina arki alkoi yllättävän sujuvasti, vaikka meillä kaikilla oli olut erilainen viikonloppu. Menoja on riittänyt minulla taas, tänään oli menoton päivä, ja en tiedä miten olisin pystynyt olemaan, koska kävi niin, että vein Ipanan hoitoon ja palasin kotiin vähän kahdeksan jälkeen. Jutustin kouluunmenijän kanssa tunnin, ja sitten tein sen teon, että menin pitkälleen punkkaan, ja loppupa onkin historiaa... Nukuin noin 2,5 tuntia. Tarpeeseen tuli, mitäs piti kahtena iltana valvoa puolilleöin katsomassa ohjelmia.
Perhe lähti mato-ongelle perhetyöntekijän kanssa, ja minun pitäisi sitten kai tehdä ruoka ?
Ei ole mun lempipuuhia kyllä, ei todellakaan. En tiedä miksi lähtökohtaisesti inhoan sitä. Mulla on oikeastaan kaksikin teoriaa. Lapsena kotona jouduin laittamaan perunoita kiehumaan niin että ne olivat valmiita kun äiti ja iskä tuli töistä. Emalikattila oli pieni ja ällöttävä kun sieltä roiskui kuumaa vettä käsille, aina kun jouduin nostamaan kantta, ettei vedet kiehu liedelle. Se oli oikeastaan ainoa ruuanlaittoon viittaava puuha, mitä minun piti tehdä. Toinen teorianhaara liittyy enemmän psyykkiseen traumaan siitä, että aina muut ovat tehneet sen vaan minua paremmin, josta alemmuudentunne eikä sitten edes huvita tehdä mitään. Näin taas selvisi tämäkin trauma, ja loppuja jatketaan selvittelemään tuolla psykan laitoksella.
Minulla piti siis olla tutkimusjakso, mutta ilmeisesti itkuherkkyyden takia katsottiin liian ahdistuneeksi, että pääsinkin sitten hoidolliselle puolelle hetkeksi jutustamaan. Se olikin ihan kiva juttu kyllä, sellaistahan tavallaan halusinkin sillä kontaktilla, mutta olisihan se hauska kuulla minkälaisen diagnoosin minusta saisi irti. Luen aina mielenkiinnolla mitä kirjoittavat minusta Kanta.fi palveluun. Eilen juuri luin, ja mietin, että kun asioille antaa ammatillisia nimitysiä, ne näyttävät jotenkin enemmän vakavilta. Esimerkiksi "syyllisyydentuntoinen" tuntuu kirjoitettuna vialle. Minusta se, että kokee syyllisyyttä vaikka epäonnistumisesta, on ihan ok. Vai siis, eikö se olekaan? No se selvinnee joskus. Mutta niin, on mielenkiintoista lukea itseään koskevia kirjauksia, sitä ikäänkuin voi tarkastella itseään toisen silmin. Ja minustahan on aina ollut hauska kuulla, miten toiset ihmiset näkevät minut. Siinä on silloin mahdollisuus miettiä, kohtaako se oma kokemus itsestä sen kanssa, miten muut minut näkevät ja kokevat.
Juu, nyt on siis keskiviikko, ja takana kolme koulupäivää. Ei ole taas ongelmitta selvitty tähän päivään. Ensin kun minun päivä meni vähän niinku ite eestään, koska nukuin, ja kun siitä sitten virkosin, ja aloin puhista ja puhkua että "miksi täällä aaaaiiiiinaaaa on näin sotkuista" ja " onko mun perheen toooodellakin aaaaiiina pakko olla niin sotkuisia", ja yritin kyllä pitää fiiliksen hyvän puolella, koska olin asiasta paapattanut jo äidille, ja miehellekin, joka pahaa aavistamatta kysyi Whatsapp viestillä, että mitenkäs se päivä on sujunut kotosalla....Yritin vielä silloinkin vakuutella että EN MINÄ ALA mitään tässä tekemään, etten vaan hermostu ja ärsyynny ja semmoista, mutta eihän se niin mennyt sitten lainkaan. Tähän päälle ynnätään Wilmasta tulleet merkinnät, ettei Herra Muurahaispeppu olltkaan kahdella ekalla tunnilla, ja se, ettei Neiti numero 6 ymmärrä, vaikka viidettä vuotta on sama ohje ja sääntö, että sieltä koulusta tullaan suoraan kotiin, eikä kysellä kaverien puhelimella että voiko sitä ja tätä ja tota. Niin että kun minä tulin hakemasta Ipanaa päiväkodista, olin jo suhteellisen mukavaan ärsytykseen päässyt. Ja hyvä että koko hiivatin perhe lähtivät mato- ongelle pois minua ärsyttämästä. Nyt olisi pakko laskea vaan ärsytys ja mennä tuonne keittiöön pöllöilemään.
Tarkoitus oli sunnuntaina ehkäpä kirjoitella vilkkaasta viikonlopustamme, mutta no, se sunnuntai sitten siinä meni vielä osin niissä lennoissa, ja sitten olikin takki jo tyhjä, ja ajatelin että on turhaa alkaa tekemään mitään tämänkään vertaa aivotoimintaa vaativaa.
Me siis kävimme viikonloppuna Tampereella tapaamassa isoja muksuja. Se olikin hauska reissu kyllä, porukalla kävimme Ikeassa syömässäkin ja toteamassa, että me emme tarvinneet mitään itselle, mutta 50 euron arvoinen lahjakortti siellä kumminkin kului. Eli vähän tarpeellisia juttuja tälle viimeisimmäksi yksin muuttaneelle. Muksujen tyttö ja poikakaveritkin oli mukana, eli oli tosiaan mukava nähdä koko sakkia.
Mukava oli tulla vielä lapsettomaan kotiinkin, koskapa se ilta meni kyllä niin raatoillessa kuin olla ja voi.
Sunnuntaina lapset tulivat kotiin, ja jonkin aikaa siinä oltuamme lähdimmekin Kouvolaan, kauppakeskus Veturin 5v päiville, jossa oli tubettajia läsnä. Niiden takia siis mentiin. Draamalta ei vältytty, vaikka innokkain tubettajien fanittaja pääsikin eturiviin, mutta shittan sentäs kun meet&greet jono oli niin massiivinen, että hän ei sitten sietänyt odotella. Mutta ihan kiva reissu oli muuten. Burger King valikoitui ruokailupaikaksi, ja voi yök kun aina noissa paikoissa tulee syötyä vähän liikaa, kun ei oikein ruokaa viitsisi poiskaan heittää.
Maanantaina arki alkoi yllättävän sujuvasti, vaikka meillä kaikilla oli olut erilainen viikonloppu. Menoja on riittänyt minulla taas, tänään oli menoton päivä, ja en tiedä miten olisin pystynyt olemaan, koska kävi niin, että vein Ipanan hoitoon ja palasin kotiin vähän kahdeksan jälkeen. Jutustin kouluunmenijän kanssa tunnin, ja sitten tein sen teon, että menin pitkälleen punkkaan, ja loppupa onkin historiaa... Nukuin noin 2,5 tuntia. Tarpeeseen tuli, mitäs piti kahtena iltana valvoa puolilleöin katsomassa ohjelmia.
Perhe lähti mato-ongelle perhetyöntekijän kanssa, ja minun pitäisi sitten kai tehdä ruoka ?
Ei ole mun lempipuuhia kyllä, ei todellakaan. En tiedä miksi lähtökohtaisesti inhoan sitä. Mulla on oikeastaan kaksikin teoriaa. Lapsena kotona jouduin laittamaan perunoita kiehumaan niin että ne olivat valmiita kun äiti ja iskä tuli töistä. Emalikattila oli pieni ja ällöttävä kun sieltä roiskui kuumaa vettä käsille, aina kun jouduin nostamaan kantta, ettei vedet kiehu liedelle. Se oli oikeastaan ainoa ruuanlaittoon viittaava puuha, mitä minun piti tehdä. Toinen teorianhaara liittyy enemmän psyykkiseen traumaan siitä, että aina muut ovat tehneet sen vaan minua paremmin, josta alemmuudentunne eikä sitten edes huvita tehdä mitään. Näin taas selvisi tämäkin trauma, ja loppuja jatketaan selvittelemään tuolla psykan laitoksella.
Minulla piti siis olla tutkimusjakso, mutta ilmeisesti itkuherkkyyden takia katsottiin liian ahdistuneeksi, että pääsinkin sitten hoidolliselle puolelle hetkeksi jutustamaan. Se olikin ihan kiva juttu kyllä, sellaistahan tavallaan halusinkin sillä kontaktilla, mutta olisihan se hauska kuulla minkälaisen diagnoosin minusta saisi irti. Luen aina mielenkiinnolla mitä kirjoittavat minusta Kanta.fi palveluun. Eilen juuri luin, ja mietin, että kun asioille antaa ammatillisia nimitysiä, ne näyttävät jotenkin enemmän vakavilta. Esimerkiksi "syyllisyydentuntoinen" tuntuu kirjoitettuna vialle. Minusta se, että kokee syyllisyyttä vaikka epäonnistumisesta, on ihan ok. Vai siis, eikö se olekaan? No se selvinnee joskus. Mutta niin, on mielenkiintoista lukea itseään koskevia kirjauksia, sitä ikäänkuin voi tarkastella itseään toisen silmin. Ja minustahan on aina ollut hauska kuulla, miten toiset ihmiset näkevät minut. Siinä on silloin mahdollisuus miettiä, kohtaako se oma kokemus itsestä sen kanssa, miten muut minut näkevät ja kokevat.
Juu, nyt on siis keskiviikko, ja takana kolme koulupäivää. Ei ole taas ongelmitta selvitty tähän päivään. Ensin kun minun päivä meni vähän niinku ite eestään, koska nukuin, ja kun siitä sitten virkosin, ja aloin puhista ja puhkua että "miksi täällä aaaaiiiiinaaaa on näin sotkuista" ja " onko mun perheen toooodellakin aaaaiiina pakko olla niin sotkuisia", ja yritin kyllä pitää fiiliksen hyvän puolella, koska olin asiasta paapattanut jo äidille, ja miehellekin, joka pahaa aavistamatta kysyi Whatsapp viestillä, että mitenkäs se päivä on sujunut kotosalla....Yritin vielä silloinkin vakuutella että EN MINÄ ALA mitään tässä tekemään, etten vaan hermostu ja ärsyynny ja semmoista, mutta eihän se niin mennyt sitten lainkaan. Tähän päälle ynnätään Wilmasta tulleet merkinnät, ettei Herra Muurahaispeppu olltkaan kahdella ekalla tunnilla, ja se, ettei Neiti numero 6 ymmärrä, vaikka viidettä vuotta on sama ohje ja sääntö, että sieltä koulusta tullaan suoraan kotiin, eikä kysellä kaverien puhelimella että voiko sitä ja tätä ja tota. Niin että kun minä tulin hakemasta Ipanaa päiväkodista, olin jo suhteellisen mukavaan ärsytykseen päässyt. Ja hyvä että koko hiivatin perhe lähtivät mato- ongelle pois minua ärsyttämästä. Nyt olisi pakko laskea vaan ärsytys ja mennä tuonne keittiöön pöllöilemään.
KALAMIES!!!!!!
Ja kuvia eiliseltä:
Hain tuolit...nähän olkkaria laitettu uuteen kuosiin
RIP Tupperware Mikrokannu. Voin sanoa että nyt on TW tuotteiden maine minun silmissä lopullisesti mennyttä kalua. Hiton kalliita ja sitten putoaa ja näin meni, ei tee tällä enää yhtään mitään!
Eilen olin niin pirteä, että kävin jopa kaupassa.OHO,sitä ei nimittäin ihan viime aikoina olekaan tapahtunut
Parin viikon takaa minisyklaami, on sielä kunnossa, ja tämä kuva sai lähteä vuorostaan mummon synttäritervehdykseen mukaan.
Onneksi kohta on taas viikonloppu ja opiskelijaneito tulee kotiin!!! Sitä kyllä kaikki ilolla odottavatkin :)
Kommentit
Lähetä kommentti