Ihmeellinen elämä,en minä muuta voi sanoa.Tuntuu että 10 päivää sitten kun viimeksi kirjoitin,oli niin erilaista,tai vielä kahdeksankin päivää sitten.Sitten taas tapahtui.
Noh,minähän olen tottunut,valitettavasti,mutta nyt jotenkin nousi aiempaa voimakkaammin kysymys,että mitä hittoa.Oikeastikko tämä on mun normaalia elämää?Tämä tapahtuma loukkasi minua enemmän,kuin muistan minkään vähään aikaan loukanneen,todellakin henkinen luottamuksen totaalituho,ja arvostuksen alasajo.
Tyylilleni uskollisena koitin taas keräillä itseni siihen kuntoon,että pystyn jatkaa.
Silloin viikko sitten,näihin aikoihin,alkoi tapahtumasarja,joka söi suuren palan pois mun luottamuksesta.Siitä luottamuksesta,joka ei varsin vahva ole ollutkaan aikoihin,kiitos erinäisten muiden tapahatumasarjojen tässä vuosien varrella.
Viikko sitten selviytymiseni alkoi siitä,että napsautin naamani peruslukemille,ilmeettömäksi,tunteettomaksi kytkin sisimpäni,ja toimin kuin robotti.Näennäisen rauhallisesti laitoin itseäni lähtökuntoon,enkä antanut takaraivossa pamppaavan hätähuudon "Pakene!" saada minua suunniltani.
Siitä alkoi minun selviytymiseni,jälleen kerran.
Minut asetettiin jäätävään kriisiin taas ilman omaa syytäni.
-Olisi jotenkin helpompi hyväksyä nämä tilanteet,kun olisi konkreettisesti itse sössinyt ja aiheuttanut itselleen ahdinkotilan,mutta näin,ei ei.Todella epäreilua.
Tilannehan meni kuten aina ennenkin,päivä hiljaisuutta,ollaan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.Minussa oli tapahtunut paljonkin,olin laittanut itseni tosiaan lukkoon,enkä juuri puhunut kahteen pv mitään.Parin pv päästä päätin ex.tempore,että nyt minä lähden,otin muksut mukaan ja päätin että tänään me emme kotiin tule.Oli pakko päästä relaamaan ja tuulettamaan ajatuksia jonnekkin.Tämä reissu olikin kyllä menestyksekäs,todellakin,ja palasin sunnuntaina kotiin vahvistuneena,että kestän taas eteenpäin.
Perjantaina jo valvoin yli kolmeen,ja harjoitin holtittomuutta netissä surffaillen niin pitkään.
Lauantaina sain nukkua 11 saakka,ja sitenhän minä lähdinkin.
Lauantaiyökin meni yli yhteen,kun kaverin kanssa turistiin,sunnuntaiaamu alkoi kuitenkin jo kuudelta ;)
Maanantaina oli psykan käynti,mikä tuli kyllä todella tarpeeseen.Aikani psykalle,jossa tarkoituksena on hoitaa minun mieltäni,meni tämän tapahtuman,parisuhteen ja miehen vihanhallinnan toimimattomuudesta puhumiseen.Hyvä käynti se oli siltikin,sain edes toivoa,ja sillälailla huojennusta,ettei tämä minun tilanteeni ole ehkä niin ennenkuulumaton,taikka mahdotonta hoitaa,kunhan vaan...saisi oikeanlaista apua.
Keskiviikkona olisi ollut parikäynti penessä,jossa olisimme voineet puhua siitä avun hakemisesta,mutta minun sisäinen olotila on edelleen niin raakile,etten olisi kyennyt mennä puhumaan tästä viimeisimmästä.Maanantaina psykan käynnillä alkukommentit oli että "viimeksi kerroit että miehesi on ollut nyt kannustava ja ymmärtävä,ja että suhteenne on paremmalla tolalla", johon piti vain vastata että juu ei ole enää.Ja siitä se juttu sitten alkoi.Mutta keskiviikkona en enää kyennyt ajatellakkaan että olisin jaksanut alkaa purkamaan asioita,vallankaan kun mies ilmaisi kiinnostamattomuutensa raahautua paikalle.Minustakin se tuntui kiusalliselle ensimmäistä kertaa ikinä.Minä taidan viimeinkin hävetä omaa osaani tässä,siis sitä että minä olen tässä,vaikka minun ei järjen mukaan pitäisi olla tässä,mutta periksiantamaton puoleni vaan tahtoo nököttää ja olla,kunnes näkee,että se saa asiat kuntoon.Voi helvetti,en minä nyt muuta sano!
Mutta se Elämäntehtävä,se se on.Mun juttu.
Mutta nyt ollaan taas torstaissa,mulla on taas tänään vesijumppaa,mikä onkin oikeesti ihan sikahyvää liikuntaa mulle,ja kiitän kyllä fyssaria joka liki pakotti minut sinne :) Sitä on vielä 3 krt,ja oon niin iloinen siitä.Mä oikeesti tunnen,että lihakset kiittää,ja ovat vahvistuneet siitä,että niitä käytetään monipuolisesti.En ehkä sittenkään rampaudu,jos vaan jaksaisin käydä siellä uimahallissa vielä tämän jumpan jälkeenkin,alkaisin taas sen vesijuoksun vaikka.Mutta suuri kynnys se oli tuonne alkujaan mennä,voi hitto miten jotenkin nolotti ja ahdisti,ja se,että lyllerrät siitä kahvion ikkunan edestä terapia-altaalle,voi sitä hävetyksen määrää! Mutta no,lopputulos on sen arvoista :)
Jos päättäisi tämän tekstin edes hiukan positiivisiin tunnelmiin.
Jatkan siis elämääni,haaveiluani,kodin rakentamista jne,sellaisia asioita joista tulee hyvä mieli ja hyvä fiilis.
Nyt on ideoitu makkaria olkkariin,ja Stage 1 on nyt valmis,eli "demo"
vanha sänky mallikappaleena siirretty paikalle,johon se hieman hienosäädettynä jää.
Verhokisko (vasta yksi) asennettu kattoon tilanjakajaksi,loput tulee myöhemmin.
Vaikuttaa hyvälle.
Karhunpennuille rakennetaan yhteinen huone meidän ex.makkariin.
Noh,minähän olen tottunut,valitettavasti,mutta nyt jotenkin nousi aiempaa voimakkaammin kysymys,että mitä hittoa.Oikeastikko tämä on mun normaalia elämää?Tämä tapahtuma loukkasi minua enemmän,kuin muistan minkään vähään aikaan loukanneen,todellakin henkinen luottamuksen totaalituho,ja arvostuksen alasajo.
Tyylilleni uskollisena koitin taas keräillä itseni siihen kuntoon,että pystyn jatkaa.
Silloin viikko sitten,näihin aikoihin,alkoi tapahtumasarja,joka söi suuren palan pois mun luottamuksesta.Siitä luottamuksesta,joka ei varsin vahva ole ollutkaan aikoihin,kiitos erinäisten muiden tapahatumasarjojen tässä vuosien varrella.
Viikko sitten selviytymiseni alkoi siitä,että napsautin naamani peruslukemille,ilmeettömäksi,tunteettomaksi kytkin sisimpäni,ja toimin kuin robotti.Näennäisen rauhallisesti laitoin itseäni lähtökuntoon,enkä antanut takaraivossa pamppaavan hätähuudon "Pakene!" saada minua suunniltani.
Siitä alkoi minun selviytymiseni,jälleen kerran.
Minut asetettiin jäätävään kriisiin taas ilman omaa syytäni.
-Olisi jotenkin helpompi hyväksyä nämä tilanteet,kun olisi konkreettisesti itse sössinyt ja aiheuttanut itselleen ahdinkotilan,mutta näin,ei ei.Todella epäreilua.
Tilannehan meni kuten aina ennenkin,päivä hiljaisuutta,ollaan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.Minussa oli tapahtunut paljonkin,olin laittanut itseni tosiaan lukkoon,enkä juuri puhunut kahteen pv mitään.Parin pv päästä päätin ex.tempore,että nyt minä lähden,otin muksut mukaan ja päätin että tänään me emme kotiin tule.Oli pakko päästä relaamaan ja tuulettamaan ajatuksia jonnekkin.Tämä reissu olikin kyllä menestyksekäs,todellakin,ja palasin sunnuntaina kotiin vahvistuneena,että kestän taas eteenpäin.
Perjantaina jo valvoin yli kolmeen,ja harjoitin holtittomuutta netissä surffaillen niin pitkään.
Lauantaina sain nukkua 11 saakka,ja sitenhän minä lähdinkin.
Lauantaiyökin meni yli yhteen,kun kaverin kanssa turistiin,sunnuntaiaamu alkoi kuitenkin jo kuudelta ;)
Maanantaina oli psykan käynti,mikä tuli kyllä todella tarpeeseen.Aikani psykalle,jossa tarkoituksena on hoitaa minun mieltäni,meni tämän tapahtuman,parisuhteen ja miehen vihanhallinnan toimimattomuudesta puhumiseen.Hyvä käynti se oli siltikin,sain edes toivoa,ja sillälailla huojennusta,ettei tämä minun tilanteeni ole ehkä niin ennenkuulumaton,taikka mahdotonta hoitaa,kunhan vaan...saisi oikeanlaista apua.
Keskiviikkona olisi ollut parikäynti penessä,jossa olisimme voineet puhua siitä avun hakemisesta,mutta minun sisäinen olotila on edelleen niin raakile,etten olisi kyennyt mennä puhumaan tästä viimeisimmästä.Maanantaina psykan käynnillä alkukommentit oli että "viimeksi kerroit että miehesi on ollut nyt kannustava ja ymmärtävä,ja että suhteenne on paremmalla tolalla", johon piti vain vastata että juu ei ole enää.Ja siitä se juttu sitten alkoi.Mutta keskiviikkona en enää kyennyt ajatellakkaan että olisin jaksanut alkaa purkamaan asioita,vallankaan kun mies ilmaisi kiinnostamattomuutensa raahautua paikalle.Minustakin se tuntui kiusalliselle ensimmäistä kertaa ikinä.Minä taidan viimeinkin hävetä omaa osaani tässä,siis sitä että minä olen tässä,vaikka minun ei järjen mukaan pitäisi olla tässä,mutta periksiantamaton puoleni vaan tahtoo nököttää ja olla,kunnes näkee,että se saa asiat kuntoon.Voi helvetti,en minä nyt muuta sano!
Mutta se Elämäntehtävä,se se on.Mun juttu.
Mutta nyt ollaan taas torstaissa,mulla on taas tänään vesijumppaa,mikä onkin oikeesti ihan sikahyvää liikuntaa mulle,ja kiitän kyllä fyssaria joka liki pakotti minut sinne :) Sitä on vielä 3 krt,ja oon niin iloinen siitä.Mä oikeesti tunnen,että lihakset kiittää,ja ovat vahvistuneet siitä,että niitä käytetään monipuolisesti.En ehkä sittenkään rampaudu,jos vaan jaksaisin käydä siellä uimahallissa vielä tämän jumpan jälkeenkin,alkaisin taas sen vesijuoksun vaikka.Mutta suuri kynnys se oli tuonne alkujaan mennä,voi hitto miten jotenkin nolotti ja ahdisti,ja se,että lyllerrät siitä kahvion ikkunan edestä terapia-altaalle,voi sitä hävetyksen määrää! Mutta no,lopputulos on sen arvoista :)
Jos päättäisi tämän tekstin edes hiukan positiivisiin tunnelmiin.
Jatkan siis elämääni,haaveiluani,kodin rakentamista jne,sellaisia asioita joista tulee hyvä mieli ja hyvä fiilis.
Nyt on ideoitu makkaria olkkariin,ja Stage 1 on nyt valmis,eli "demo"
vanha sänky mallikappaleena siirretty paikalle,johon se hieman hienosäädettynä jää.
Verhokisko (vasta yksi) asennettu kattoon tilanjakajaksi,loput tulee myöhemmin.
Vaikuttaa hyvälle.
Karhunpennuille rakennetaan yhteinen huone meidän ex.makkariin.
Kommentit
Lähetä kommentti