Eilen piti vielä iltahisiksi kipaista Ikeaan särkemään nilkkansa.Juurikin niin,loistavaa.
Tänään olenkin ollut koko viikonlopun mesomisesta niin väsyksissä/lötkö,että menin aamulla takaisin sänkyyn vietyäni amiksen ja eskarin,ja syötyäni aamupalan.Ymmärsin vasta eilen ystäväni kanssa juteltuni,että minun lepääntyminen ei tapahdu pelkällä sohvalla istuen,vaikkakin kotona olisi pelkkä Ipana.Ja tänään sitten ymmärsin ,että minulla on vielä pari viikkoa mahdollisuus oikeesti levätä päivällä,kun mies saikkuilee.Hänellä on jo valtuudet käyttää kättään,joten pärjää kyllä niinäkin päivinä,kun Ipana on kotona...Ja minä päätin systemaattisesti kieltäytyä minkään valtakunnan reissuista muutaman päivän verran,ellei ole aivan pakko.
Olikohan tuo nyt lauantai aamu lie,kun heitin ilmaan ajatuksen hermoparantolasta.Muistan nimittäin lapsena kun jossain vanhoissa leffoissa taikka ohjelmissa puhuttiin hermoparantolasta.Se on ehdottomasti kivempi nimi psykiatriselle osastolle tai vastaavalle,"mielisairaalalle".No oli miten oli,hermoparantola kuulostaa jopa mukavalle.Visioni hermoparantolasta on tällainen:
Rasittunut Nainen menee hermoparantolaan,jossa on hillitty eleganssi vaaleine sävyinen ja ehkäpä taustalla soi rauhoittava klassinen musiikki taikka linnunlaulu tai vastaava.Aamu alkaa aamupalalla,joka on katettu kaikille yhteiseen saliin,kaikille niille rasittuneille naisille,jotka tarvitsevat hermojensa hoitoa,sillä sehän tässä on diagnoosina ja syynä,hermot huonossa hapessa.Ei muuta.
Aamupalan jälkeen voi mennä vaikka rauhaksiin uiskentelemaan taikka ottaa ruusunterälehtikylvyn,koska vesihän on tunnetusti parantava elementti (ja siksi minä edelleen etsin sitä tassuammetta kohtuuhintaan,koska jotenkinhan tämä mun hermojen parannus pitäisi saada käyntiin)
Uinnin taikka kylvyn jälkeen nainen voi ihan rauhakseen hipsiä huoneeseensa,laittautua päiväkuosiin,mitä se nyt kellekkin olisi.Minulle piisaisi pukea puhtaat vaatteet päälle ja sutaista tämä Matami Mimmin tukkaa muistuttava lettini jollekkin mummonutturalle taikka ponnarille,ja lähteä vaikkapa terassille istumaan,taikka ihanaan puutarhaan,jollainen tottakai siellä hermoparantolassa olisi!Siellä olisi ihania puita ja kauniita kukkia,joiden seassa sais hissuksiin kävellä,ja luonnonvesilampi,ihan pienikin riittäisi,jonka äärellä voisi istua ja katsoa kun tuuli ihan hiukan vain antaa liikettä veden pintaan.
Hermoparantolassa olisi mahdollisuus antaa sen kaiken väsymyksen tulla kehosta ulos,jota kantaa ja patoaa sisäänsä,ja joka nakertaa vain lisää väsymykselle tilaa,mikäli niitä ei pääse oikeasti nollaamaan.
Moni ihminen kantaa sitä väsymystään konkreettisesti kehossaan- liikakiloina! Tämänkin minä ymmärsin ihan äskettäin vasta,ja siitä se ajatus tosiaan lähtikin.Jos voisin antaa lahjan itselleni,antaisin itselleni lahjaksi esim kuukauden hermoparantola-ajan,jona aikana kehoni voisi päästää irti väsymyksestä,ja sen väsymyksen fyysisestä keräämisestä läskiksi kehooni.
Ärsyttäväksi asian tekee ymmärrys,ettei tällaiseen ole mahdollisuutta,ja vielä ärsyttävämmäksi mietintä siitä,millä voisin korvata tämän ihan tässä omassa elämässä...tämä areena kun on täällä kotona näihin vuosiin enemmänkin taisteluareena,jossa jo valmiiksi voimaton äiti koittaa voittaa tahtojen taistelun jälkeläisiään vastaan,toimia niinkuin vanhemman pitää (asettaen rajoja) ja sitten tuskaisena joutua kuuntelemaan jälkeläistensä haukut ja huudot ja tappelut,kun asiat eivät mene heidän haluamallaan tavalla.Näin palkitsevaa on äitiys.
Veikkaan että minulle on annettu haastavia lapsia sen vuoksi,etten seuraavissa elämissäni luule suurperheen olevan kiva juttu.Ei tällainen ainakaan.
Olen tunnustanut avoimesti joutuneeni oppikirjaloukkuun,koskien lasten kasvatusta.Elin opintoni siinä uskossa,että lasten kanssa pärjää hienosti kun heille puhuu,ja puhumista rakastavana tämä oli enemmän kuin fine minulle.
Käytäntö opetti,että kaikki lapset eivät ole puheohjattavia,ja vaikka odotin maagisen "sadan toiston" verran oppimista,sitä ei tapahtunut.Tai sitten he eivät vain halua näyttää sitä kotona- muualla ovat kuulema kovinkin fiksuja ja kilttejä ja kohteliaita???
Luin tänään muuten Huonon Äidin kirjoituksen siitä,kuka päättää asioista.Sain siitä vähän uutta voimaa tähän taisteluuni.
Jos et ole lukenut,niin lukaiseppa tästä !
Näihin sanoihin,näihin tunnelmiin
(uusia juonia punoen)
Tänään olenkin ollut koko viikonlopun mesomisesta niin väsyksissä/lötkö,että menin aamulla takaisin sänkyyn vietyäni amiksen ja eskarin,ja syötyäni aamupalan.Ymmärsin vasta eilen ystäväni kanssa juteltuni,että minun lepääntyminen ei tapahdu pelkällä sohvalla istuen,vaikkakin kotona olisi pelkkä Ipana.Ja tänään sitten ymmärsin ,että minulla on vielä pari viikkoa mahdollisuus oikeesti levätä päivällä,kun mies saikkuilee.Hänellä on jo valtuudet käyttää kättään,joten pärjää kyllä niinäkin päivinä,kun Ipana on kotona...Ja minä päätin systemaattisesti kieltäytyä minkään valtakunnan reissuista muutaman päivän verran,ellei ole aivan pakko.
Olikohan tuo nyt lauantai aamu lie,kun heitin ilmaan ajatuksen hermoparantolasta.Muistan nimittäin lapsena kun jossain vanhoissa leffoissa taikka ohjelmissa puhuttiin hermoparantolasta.Se on ehdottomasti kivempi nimi psykiatriselle osastolle tai vastaavalle,"mielisairaalalle".No oli miten oli,hermoparantola kuulostaa jopa mukavalle.Visioni hermoparantolasta on tällainen:
Rasittunut Nainen menee hermoparantolaan,jossa on hillitty eleganssi vaaleine sävyinen ja ehkäpä taustalla soi rauhoittava klassinen musiikki taikka linnunlaulu tai vastaava.Aamu alkaa aamupalalla,joka on katettu kaikille yhteiseen saliin,kaikille niille rasittuneille naisille,jotka tarvitsevat hermojensa hoitoa,sillä sehän tässä on diagnoosina ja syynä,hermot huonossa hapessa.Ei muuta.
Aamupalan jälkeen voi mennä vaikka rauhaksiin uiskentelemaan taikka ottaa ruusunterälehtikylvyn,koska vesihän on tunnetusti parantava elementti (ja siksi minä edelleen etsin sitä tassuammetta kohtuuhintaan,koska jotenkinhan tämä mun hermojen parannus pitäisi saada käyntiin)
Uinnin taikka kylvyn jälkeen nainen voi ihan rauhakseen hipsiä huoneeseensa,laittautua päiväkuosiin,mitä se nyt kellekkin olisi.Minulle piisaisi pukea puhtaat vaatteet päälle ja sutaista tämä Matami Mimmin tukkaa muistuttava lettini jollekkin mummonutturalle taikka ponnarille,ja lähteä vaikkapa terassille istumaan,taikka ihanaan puutarhaan,jollainen tottakai siellä hermoparantolassa olisi!Siellä olisi ihania puita ja kauniita kukkia,joiden seassa sais hissuksiin kävellä,ja luonnonvesilampi,ihan pienikin riittäisi,jonka äärellä voisi istua ja katsoa kun tuuli ihan hiukan vain antaa liikettä veden pintaan.
Hermoparantolassa olisi mahdollisuus antaa sen kaiken väsymyksen tulla kehosta ulos,jota kantaa ja patoaa sisäänsä,ja joka nakertaa vain lisää väsymykselle tilaa,mikäli niitä ei pääse oikeasti nollaamaan.
Moni ihminen kantaa sitä väsymystään konkreettisesti kehossaan- liikakiloina! Tämänkin minä ymmärsin ihan äskettäin vasta,ja siitä se ajatus tosiaan lähtikin.Jos voisin antaa lahjan itselleni,antaisin itselleni lahjaksi esim kuukauden hermoparantola-ajan,jona aikana kehoni voisi päästää irti väsymyksestä,ja sen väsymyksen fyysisestä keräämisestä läskiksi kehooni.
Ärsyttäväksi asian tekee ymmärrys,ettei tällaiseen ole mahdollisuutta,ja vielä ärsyttävämmäksi mietintä siitä,millä voisin korvata tämän ihan tässä omassa elämässä...tämä areena kun on täällä kotona näihin vuosiin enemmänkin taisteluareena,jossa jo valmiiksi voimaton äiti koittaa voittaa tahtojen taistelun jälkeläisiään vastaan,toimia niinkuin vanhemman pitää (asettaen rajoja) ja sitten tuskaisena joutua kuuntelemaan jälkeläistensä haukut ja huudot ja tappelut,kun asiat eivät mene heidän haluamallaan tavalla.Näin palkitsevaa on äitiys.
Veikkaan että minulle on annettu haastavia lapsia sen vuoksi,etten seuraavissa elämissäni luule suurperheen olevan kiva juttu.Ei tällainen ainakaan.
Olen tunnustanut avoimesti joutuneeni oppikirjaloukkuun,koskien lasten kasvatusta.Elin opintoni siinä uskossa,että lasten kanssa pärjää hienosti kun heille puhuu,ja puhumista rakastavana tämä oli enemmän kuin fine minulle.
Käytäntö opetti,että kaikki lapset eivät ole puheohjattavia,ja vaikka odotin maagisen "sadan toiston" verran oppimista,sitä ei tapahtunut.Tai sitten he eivät vain halua näyttää sitä kotona- muualla ovat kuulema kovinkin fiksuja ja kilttejä ja kohteliaita???
Luin tänään muuten Huonon Äidin kirjoituksen siitä,kuka päättää asioista.Sain siitä vähän uutta voimaa tähän taisteluuni.
Jos et ole lukenut,niin lukaiseppa tästä !
Näihin sanoihin,näihin tunnelmiin
(uusia juonia punoen)
Kommentit
Lähetä kommentti