Mulla on hyvä aamu!
Ihan siitä ilosta ajattelin kirjailla tälle päivää päivänaloituksen blogiin.
Aamu alkoi seesteisemmin kuin eilinen. Ipana kävi vieressä isänsä lähdön jälkeen, muttei malttanut enää nukkua. Hän kysyi voiko mennä katsomaan lastenohjelmia, ja totesipa vielä että "tuun kertomaan paljonko kello on". Olen opettanut häntä katsomaan mikrosta kellonajan,eihän hän itse sitä vielä ymmärrä täysin, mutta selkeät numerot näkee, ja hän tuli ilmoittamaan kello on 747 :) Ok kiitos. Hetki vielä pötköttelyä, niin eiköhän se tästä irtoo.
Hiukan yli 8 nousen ja ensin keittiöön napsimaan Somac ja muut aamulääkkeet nassuun, ja sitten kytketään kotinetti päälle, että yön aikana tulleet viestit ja muut alkavat taas kilistä puhelimeen. Tuon Somac- kuurin aikana ikävintä on ollut se, että pitää odottaa tunti ennen aamupalaa ja aamukahvia. Oikeastaanhan se on sama rytmi kuin normaalistikin olisi, sillä herään arkena klo 7 ja kotiin ehdin vasta 8 jälkeen, jolloin vasta juon kahvini ja syön aamupalani. Mutta kun sen tietää, ettei SAA syödä, niin sehän on ihan eri juttu. Sama kun menet paaston jälkeen labraan. Vaikka menisit sinne klo 8 ja heti sen jälkeen pääsisit kahvilaan kahville, niin oi kyllähän se on yhtä kitumusta.Joskus jo illalla iskee armoton puputtamisen himo ja mukanälkä, kun on syönyt kasilta iltapalan, mutta jää katsomaan telkkua kymppiin saakka...
Rauhallinen aamupala siis tänä aamuna. Kolmasluokkalainen tulee tänään leiriltä, joten on syytäkin nauttia tästä rauhasta vielä hetki ;) Nämä kolme kotona ollutta eivät ole saaneet harmaita hiuksia minulle aiheutettua, ihme kyllä. Rauhallisen aamupalan jälkeen hyvällä fiiliksellä keittiön siistiminen ja muutamien kotihommien alulle laittoa, mm roskien vientiä ja kissoja ulos. Niiden remmit on taas tuhannen solmussa ulkona,ja ennenkuin ne voi päästää ulkoilemaan, on remmit suoristettava. Olen mietiskellyt kuinka talvella hoidetaan kissojen ulkoilu, koska kukaan ei halua -15 asteessa kökkiä tuossa avoimen oven ääressä laittamassa valjaita kissoille,ja toisaalta naruista ei varmaan ole hirveästi iloa, jos ne on pakkasesta jäätyneitä ja jäykkiä. Eli tuotekehittelyä luvassa ennen talvea.
Laitoin taas kynttilät pöytään aamulla, niin olen tehnyt nyt maanantain suru-uutisista alkaen ja se tuntuu hyvälle ja merkitykselliselle. Tykkäänhän minä kynttilöistä muutenkin, mutta aika hyvän tovin ne olikin nyt taka-alalla, kunnes tuli nyt tarve. Niin se vaan menee, kyllä me kuulemme tarpeemme kun vaan kuuntelemme!
Toin yhden kynttilän tullessani tähän tietokoneen ääreenkin, ja kun päätin alkaa kirjoittaa, tuli ihanan rauhallinen tunne siitä, että kaikki on nyt lipumassa oikeaan suuntaan, minun tulisi nyt vain rauhoittua ottamaan vastaan se muutos, eikä pullikoida vastaan vain siksi että totta hitossa minua hirvittää!!
Hirveästi ei minun mielelläni passaisi alkaa pohtimaan mitään konkreettisia mitä menetän, mitä saan- listauksia, koska herkkä mieleni jonka erityislahjakkuus on syyllistyminen kaikesta mitä ikinä vähänkin koen, että teen väärin (muiden mielestä) saa minut sekoamaan pahemmin kuin kukaan osaisi ajatellakaan. Minulle syyllisyyden kokeminen on sellaista hermomyrkkyä elämässä, jota olen oppinut kehittämään itseäni vastaan, tavallaan rangaistakseni itse itseä siitä, että kehtaankin tehdä kuten itse parhaaksi näen. Ja tässä kohtaa pakko sanoa, että tämä "parhaaksi" ei sitten tosiaankaan vastaa mitään yleistä käsitystä asioiden kulusta, vaan on ihan minun oman tunne- ja intuitiomaailman tuotos "minun parhaastani". Ajurina tässä ohjelmassa toimii ajatus toimia niin kuin asioiden "kuuluukin" olla. Ja tästä voisin käydä keskusteluja tunti tolkulla, kuinka niiden asioiden kuuluisi olla, mutta en jaksa useinkaan alkaa sellaiseen, koska sitä saan kuulla kyllä pyytämättäkin. Silloin keskustelun asettelu on niin, että minä olen altavastaaja, ja koetan puolustaa oma reviiriä ja katsontakantaa ja nyt tulee tärkeä juttu: siinä hetkessä alkaa muodostua sitä hermomyrkkyä. Pelkistäen voisi sanoa, että ne tilanteet OVAT myrkyllisiä. Itse olen lukenut monia artikkeleita toksisista ihmissuhteista, ja pakko sanoa, että tällaiset tilanteet ainakin esiintyvät hyvinkin toksisina ja minun herkkää psyykettä vaurioittavina asioina.
No ei minun pitänyt mitään kuolemanvakavaa settiä nyt kirjoittaa, vaan ihan sitä, että on hyvä aamu, on hyvä fiilis, elämä näyttää selkeämmältä ja toiveikkaammalta.
Ihan siitä ilosta ajattelin kirjailla tälle päivää päivänaloituksen blogiin.
Aamu alkoi seesteisemmin kuin eilinen. Ipana kävi vieressä isänsä lähdön jälkeen, muttei malttanut enää nukkua. Hän kysyi voiko mennä katsomaan lastenohjelmia, ja totesipa vielä että "tuun kertomaan paljonko kello on". Olen opettanut häntä katsomaan mikrosta kellonajan,eihän hän itse sitä vielä ymmärrä täysin, mutta selkeät numerot näkee, ja hän tuli ilmoittamaan kello on 747 :) Ok kiitos. Hetki vielä pötköttelyä, niin eiköhän se tästä irtoo.
Hiukan yli 8 nousen ja ensin keittiöön napsimaan Somac ja muut aamulääkkeet nassuun, ja sitten kytketään kotinetti päälle, että yön aikana tulleet viestit ja muut alkavat taas kilistä puhelimeen. Tuon Somac- kuurin aikana ikävintä on ollut se, että pitää odottaa tunti ennen aamupalaa ja aamukahvia. Oikeastaanhan se on sama rytmi kuin normaalistikin olisi, sillä herään arkena klo 7 ja kotiin ehdin vasta 8 jälkeen, jolloin vasta juon kahvini ja syön aamupalani. Mutta kun sen tietää, ettei SAA syödä, niin sehän on ihan eri juttu. Sama kun menet paaston jälkeen labraan. Vaikka menisit sinne klo 8 ja heti sen jälkeen pääsisit kahvilaan kahville, niin oi kyllähän se on yhtä kitumusta.Joskus jo illalla iskee armoton puputtamisen himo ja mukanälkä, kun on syönyt kasilta iltapalan, mutta jää katsomaan telkkua kymppiin saakka...
Rauhallinen aamupala siis tänä aamuna. Kolmasluokkalainen tulee tänään leiriltä, joten on syytäkin nauttia tästä rauhasta vielä hetki ;) Nämä kolme kotona ollutta eivät ole saaneet harmaita hiuksia minulle aiheutettua, ihme kyllä. Rauhallisen aamupalan jälkeen hyvällä fiiliksellä keittiön siistiminen ja muutamien kotihommien alulle laittoa, mm roskien vientiä ja kissoja ulos. Niiden remmit on taas tuhannen solmussa ulkona,ja ennenkuin ne voi päästää ulkoilemaan, on remmit suoristettava. Olen mietiskellyt kuinka talvella hoidetaan kissojen ulkoilu, koska kukaan ei halua -15 asteessa kökkiä tuossa avoimen oven ääressä laittamassa valjaita kissoille,ja toisaalta naruista ei varmaan ole hirveästi iloa, jos ne on pakkasesta jäätyneitä ja jäykkiä. Eli tuotekehittelyä luvassa ennen talvea.
Laitoin taas kynttilät pöytään aamulla, niin olen tehnyt nyt maanantain suru-uutisista alkaen ja se tuntuu hyvälle ja merkitykselliselle. Tykkäänhän minä kynttilöistä muutenkin, mutta aika hyvän tovin ne olikin nyt taka-alalla, kunnes tuli nyt tarve. Niin se vaan menee, kyllä me kuulemme tarpeemme kun vaan kuuntelemme!
Toin yhden kynttilän tullessani tähän tietokoneen ääreenkin, ja kun päätin alkaa kirjoittaa, tuli ihanan rauhallinen tunne siitä, että kaikki on nyt lipumassa oikeaan suuntaan, minun tulisi nyt vain rauhoittua ottamaan vastaan se muutos, eikä pullikoida vastaan vain siksi että totta hitossa minua hirvittää!!
Hirveästi ei minun mielelläni passaisi alkaa pohtimaan mitään konkreettisia mitä menetän, mitä saan- listauksia, koska herkkä mieleni jonka erityislahjakkuus on syyllistyminen kaikesta mitä ikinä vähänkin koen, että teen väärin (muiden mielestä) saa minut sekoamaan pahemmin kuin kukaan osaisi ajatellakaan. Minulle syyllisyyden kokeminen on sellaista hermomyrkkyä elämässä, jota olen oppinut kehittämään itseäni vastaan, tavallaan rangaistakseni itse itseä siitä, että kehtaankin tehdä kuten itse parhaaksi näen. Ja tässä kohtaa pakko sanoa, että tämä "parhaaksi" ei sitten tosiaankaan vastaa mitään yleistä käsitystä asioiden kulusta, vaan on ihan minun oman tunne- ja intuitiomaailman tuotos "minun parhaastani". Ajurina tässä ohjelmassa toimii ajatus toimia niin kuin asioiden "kuuluukin" olla. Ja tästä voisin käydä keskusteluja tunti tolkulla, kuinka niiden asioiden kuuluisi olla, mutta en jaksa useinkaan alkaa sellaiseen, koska sitä saan kuulla kyllä pyytämättäkin. Silloin keskustelun asettelu on niin, että minä olen altavastaaja, ja koetan puolustaa oma reviiriä ja katsontakantaa ja nyt tulee tärkeä juttu: siinä hetkessä alkaa muodostua sitä hermomyrkkyä. Pelkistäen voisi sanoa, että ne tilanteet OVAT myrkyllisiä. Itse olen lukenut monia artikkeleita toksisista ihmissuhteista, ja pakko sanoa, että tällaiset tilanteet ainakin esiintyvät hyvinkin toksisina ja minun herkkää psyykettä vaurioittavina asioina.
No ei minun pitänyt mitään kuolemanvakavaa settiä nyt kirjoittaa, vaan ihan sitä, että on hyvä aamu, on hyvä fiilis, elämä näyttää selkeämmältä ja toiveikkaammalta.
Saan olla kiitollinen monille!!
Tämä vuosi on ollut minulle hyvä suunnan antaja,ja näyttänyt selkeämmin mitä elämältä haluan. Kiitän todella paljon kaikkia henkilöitä jotka ovat olleet osallisina tässä vuodessa. Ihan älytön määrä porukkaa oikeasti. Koulun kaikki tyypit jotka osallistuneet muurahaispepun asioihin, terveyskeskus ja siellä eri toimijat, perhetyöntekijät, meidän sosiaalityöntekijä joka on todella tehnyt rivakasti asioita meidän hyväksi,uudet tuttavuudet/ystävät, tämä ympäristö, jossa olen saanut levätä...
Kiitos!
Se ken luottaa se ottaa kiinni ja matkustaa
sinne minne tuuli häntä kuljettaa
Hän tietää että kohtaa lempeitä poutapilviä
hän kohtaa kiukkuisia myrskypilviä
Hän tietää että myrskyn läpi pääsee vain jatkamalla lentoaan
Hän tietää että poutapilvellä lekottelu ihmiselämässä
on vain hetken täydellisyyttä ja hurmaa
Siihen hänen on tyydyttävä
Hän tietää sitä se on tämä,
ihmisenmatka.
mk.
Kommentit
Lähetä kommentti