Siirry pääsisältöön

Kyllä taas kuumottaa

On tässä karttaa käännelty taas ahkeraan, ja tuumittu ja funtsattu ja pähkäilty ja revitty hermoja ja sillä lailla.
Oma kompassi kääntyi vain koko ajan ärsyttävästi ja tosi voimakkaasti omaan suuntaansa, ilman että minulla olisi mitään järjellistä selitystä sille, miksi niin. Tai edes hyväksyttävää järkisyytä. Ei ole kertakaikkiaan mitään muuta kuin magneettinen intuition ääni, joka potkii minua liikkeelle.

Eilen pitkästä pitkästä aikaa luin Astrokalenterin pitäjän Seppo Tanhuan laatimaa horoskooppia. Jotenkin omituisesti myhäillen naureskelin sisäänpäin, että heh, kempä uskoisi jos kertoisin, että juuri tällä hetkellä se horoskoopin teksti on aivan liian totta ollakseen sattumaa

Maanantai 23.10.2017   

Astrosää:Tästä käynnistyy vahvan intuition ja onnistuneiden aloitusten viikko. Merkuriuksen kolmio Neptunukselle kuvaa herkkää ja vaistonvaraista kommunikointia eli jopa telepatiaa, jonka avulla voimme vaistota, mitä on tapahtumassa. Samaan aikaan on täyttymässä loistava uusien aloitusten aika Auringon ja Jupiterin yhtymän myötä.

Vaaka

Aavistukset iskevät tajuntaasi sellaisella voimalla, että olet täysi luupää, ellet suostu näiden päässäsi levottomina pyörivien ajatusten osalta muuttamaan suunnitelmiasi uusille urille. Mitään selkeää ja näkyvää hyötyä muutoksesta et tule etukäteen löytämään ja silti se on nyt tehtävä. Onnea matkaan.

Joo että huokaus ja haukotus. Eilen en saanut nukuttua. Päivää varjosti suru-uutiset miehen puolelta.
Tämä aamu alkoi aivan liian aikaisin, koska Ipana nukkui välissä ja heräsi isänsä töihinlähtöön klo 6. Minä olin todella "iloinen" herätyksestä, jäin siinä pystyyn itsekin kun tuntui ettei saanut enää unta. No tänään nukuttaa... tälle ikkää ei nimittäin vajaan kuuden tunnin unet riitä.

Päässä surraa ja rattaat kirkuu ruosteisina koneistossa.
Tiedättekö sen fiiliksen, kun alat työskennellä jnkun asian eteen, ettekä kertakaikkiaan lepää ennenkuin se on DONE...

Tiistai 24.10.2017 

Astrosää:Oivalluksia ja hullultakin tuntuvia päähänpistoja on syytä seurata suurella mielenkiinnolla ja ja jopa pienellä hullun rohkeudella. Ihan tavanomaisista jutuista ei nyt ole kysymys. Uskalla siis heittäytyä kokeilemaan ja nauttimaan seikkailusta.

Vaaka

Olet vauhdikkaalla tuulella ainakin osan tästä päivästä. Ethän päästä sinulle tänään ilmenevää tilaisuutta luisumaan käsistäsi vain siksi että tottumuksesta on tullut toinen luontosi. Tee jotain tavallisesta poikkeavaa ja nauti siitä.
 Ehkä en olekaan sairas tai mielenterveys ongelmainen, ehkä minä vain reagoin kovasti kuuhun ja tähtiin??? Oli nimittäin hauska lukea Seppo Tanhuan blogia, jossa hän kuvaa jotain samankaltaista, kuin itse usein koen. Että ehkä sitten minäkin voin elää tällaisessa pöllyytyksessä, jos kerran hänkin? Olematta hullu, vaan oikeastaan aika viisas ihminen (siis minäkin,heh)

Oikeastaan nauroin itselleni eilen, kun selailin vanhoja sähköposteja.Olen joskus vuonna nakki ja keppi tilannut viikkokirjeen astrolta, mutta koska tiedättekö, kun sen aika ei ole, niin en osaa ottaa kiinni mistään sellaisesta hyvästä ja kivastakaan jutusta, joita tarjoillaan ympäriltä,jos ei ole oikea aika vastaanottaa jotain. Nauran tätä asiaa niin usein omassa elämässä, mutta nimitän sitä silti usein omalla kohdallanikin omaehtoisuudeksi. Siis että en tee jotain jos en halua, en tajua jotain jos en ikäänkuin halua, en voi ottaa osaksi itseäni kaikkea mitä minulle tyrkytetään, vaikka ne olisi kuinka fiksuja ja viisaita, koska se kaikki on lähdettävä itsestä. Ja niimpä se lähti nyt minusta itsestä, että avasin viimeisimmän viikkokirjeen ( jossa hän kirjoitti ettei lähetä enää viikkokirjeitä, wooot!!!) ja sieltä kautta eksyin sitten lueskelemaan muitakin juttuja. Ja stadaam, sieltähän niitä nakkoi päin silmiä sellaista vauhtia että oksat pois.

Minun suhteeni horoskooppeihin on ollut ja on varmaan edelleen, aika kaksijakoinen. Toisaalta ei voi kieltää, etteikö planeetat ja tähdet vaikuttaisi meihin, olisi hulluutta luulla että eivät vaikuta! C´moon, me ollaan vettä, kuu vaikuttaa veteen esim vuorovetenä. No mutta siis, en tiedä millaiset puoskarit kirjoittavat naistenlehtien horoskoopit. Taitavat olla yhtä lahjakkaita kuin ne lahden tuolla puolen veistään heiluttavat tissikirurgit. Tarkoitan tällä sitä, että "tekijällä ja tekijällä on vissi ero" Ja huonot tekijät syövät myös hyvien uskottavuutta. Joten onneni on varmaan yhtä suuri nyt, kuin silloin, jos satun löytämään asiansa osaavan lääkärin johonkin vaivaani. Jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Joo mutta siis, kaiken tämän pyörityksen keskipisteenä on siis kompassi ja kartta. Ja kohtalon sormi ja Universumin arpakuutio, ja itselläni äärimmilleen virittyneet antennit päässä.

Väsyttää.

Luulen että on syysloman kunniaksi aika oikaista sohvalle, ja tsekkailla mitä Ensitreffiläisille taikka Maajusseille kuuluu.


Vaan on siellä kaunis syyssää juuri ny!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...