Hellurei!!
Nyt on viiden päivän kokemus kuntoutuksesta Kuntoutuskeskus Apilassa, joka löytyy Kangasalta.
Aamulla 9.10. lähdin vähän seiskan jälkeen ajelemaan kohti Kangasalaa. Ilma oli ihan ok, vaikka alkumatkasta ropsottikin vettä sen verran sopivasti, että näkyvyyttä haittasi hiukan. Liikenne oli hiljaista ja maisemat kauniita. Taidan pitää syksyn värejä kyllä kauniimpina luonnonilmiöinä kasvillisuuden saralla. Auringon osuessa keltaisiin lehtiin, on kuin puut olisi kimmeltävää kultaa. Oli hyvä menomatka kyllä, ja olin ihan ajoissakin paikalla.
Apila-viikko alkoi saavuttuani klo 9 sillä,että sain huoneen avaimen. En kumminkaan jaksanut käydä viemässä kamppeitani sinne heti,vaan ohjelmani alkaessa klo 9.45 lääkärillä ja fyssarilla, ehdin vasta lounaan jälkeen viedä kamat huoneeseen. Lounaalla tapasin jo kämppikseni, jota en tiennyt kämppikseksi vielä silloin. Hän sanoi että hänen kämppis ei ole vielä tullut, ja vasta sitten myöhemmin kun tapasimme huoneessa, todettiin että no minähän se puuttuva kämppis olinkin.
Meillä oli kiva viikko samassa huoneessa!
Kovasti siellä oli ohjelmaa, niin että oikeasti sai hetkittäin kiitää paikasta toiseen ja arpoa missä kohtaa ehtii käydä lounaalla ja päivällisellä, nehän tuli talon puolesta toki, eikä niitä passannut jättää väliin. Ruoka-aikoina istuttiin "likkojen" kanssa samoissa pöydissä ja turistiin ja naurettiin. Vaikka me olimme ns. yksikökuntoutujia, niin silti jostain syystä me tunsimme toisemme,ja ruokailimme yhdessä ja ryhmäkuntoutujat taas hengaili omassa porukassaan.
Minun kuntoutusviikkoon kuului ensinnäkin joka pv vesijumppaa. Joka päivä fysioterapiaa.Psykologia,sosiaaliohjaajaa,ryhmäjumppaa,luentoja,jalkahoito!!! hieronta!!!! omg, niin paljon kivaa ja hyödyllistä, mutta se ei auttanut minua olemaan uupumatta.
Tiistai-iltana jo olo oli aika karmea. Tykytteli,pyörrytti. Pikaisen visiitin Kangasalan Tokmannilla jälkeen makasin raatona huoneessa,vaikka olimme suunnitelleet kämppiksen kanssa menevämme iltauinnille. Kumpikaan ei jaksanut.
Keskiviikkona se sitten rykäisi päälle kunnolla. Päätin mennä käymään sairaanhoitajalla mittaamassa pulssin. Olo oli hirveä, päässä vippasi,sydän tykytti ja oli aivan karmea olo. No Paineet oli nousseet reippaasti ja syke oli sata. Kävin siinä Kangasalan terkkarissakin näytillä, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa kuin painet ja huonovointisuuteni ei löydetty.Propralille kirjoitettiin järkevämpi resepti.
Torstain selvisin ottamalla Propralia illalla. Närästyslääkettä saanut kanssa vetää joka ilta.
Perjantaina kotiinpäin. Olo oli onneksi ihan hyvä ja jaksoin ajomatkan hyvin, vaikka teinkin pikku lenkin Tampereen puolella, kun hain tyttären syyslomaksi kotiin. Oli ihanaa saada tyttö kotiin pitkästä aikaa!
Tampereella ajaminen oli edelleen suht kaoottista. Liikaa liikennettä, liikaa liikkuvia ihmisiä. Voi mikä ihana tunne kun lähestyimme Lahtea, ja vallankin kun pääsimme tänne kotinurkille. Niin rauhallista, niin hiljaista. Kaikki tienvieren puutkin toivotti minut tervetulleeksi kotiin, nimenomaan KOTIIN, tänne missä on rauhallista eikä melua eikä hullua liikennettä, eikä naapureita joka suunnassa...Ihanan rento fiilis oli kyllä tulla kotiin :)
Ihmisistä tuleva energiaverkko kyllä tuntuu. Apilassa oli paljon ihmisiä, sairaita ihmisiä. Tampereella oli paljon ihmisiä lähekkäin, massoittain, ja kun ajelin kaupunginosien läpi, kävin vielä katsomassa missä eräs asunto on,ja se oli niin hirveässä talosumpussa että ihan sekin alkoi ahdistaa...Kotona energiaverkko on harvempi. Naapurit on hiukan kauempana kuin ihokosketuksessa, talojen välillä on tilaa. Täällä aivot ja keho ei grillaannu koko ajan ihmismassojen energioissa. Aah!
Lauantaina kumminkin kävin päivystyksessä. Sain pe-la yönä taas hirveän tykyttely ja verenpaine "kohtauksen" ja olin sitten lauantaina kaikkineen huonovointinen.
Nyt on annettu käsky hankkiutua vuorokausi ekg-tutkimukseen, Holteriin. Ja mahdollisesti rasituskokeesen. Somacia sain nyt kokeeksi kuukaudeksi,katsotaan rauhoittuuko tilanne polttelun ja rintatuntemuksien suhteen.
Ei ole kivaa olla alati sairas!!!!
Facebookissa tuli muistona kuvia, kun kaksi vuotta sitten meille tuli ihana Börje-kissa. Minulla on pikkuruinen Börje rinnan päällä, minä ole terveen näköinen!!! Tammikuu 2016 muutti lie elämäni lopullisesti keuhkoembolian toimesta, sen jälkeen en ole tervettä päivää nähnyt. Mutta juu,elossa ollaan ja kova tahto kuntoutua. Kuntoutusviikko oli minulle vaan vähän liian rankka aloitus, seuraavalla kerralla rauhallisemmin sitten.
Ensi viikolla taas opetellaa elämään arkea. Samalla opettelen tiedostamaan itseäni herkemmin, enkä jätä itseäni aina viimeiseksi, sitten kun muiden hoidolta ehdin, jos ehdin, ja jos enää jaksan huomioida itseäni.
Voimalause ensi viikolle ja opeteltavaksi:
Nyt on viiden päivän kokemus kuntoutuksesta Kuntoutuskeskus Apilassa, joka löytyy Kangasalta.
Aamulla 9.10. lähdin vähän seiskan jälkeen ajelemaan kohti Kangasalaa. Ilma oli ihan ok, vaikka alkumatkasta ropsottikin vettä sen verran sopivasti, että näkyvyyttä haittasi hiukan. Liikenne oli hiljaista ja maisemat kauniita. Taidan pitää syksyn värejä kyllä kauniimpina luonnonilmiöinä kasvillisuuden saralla. Auringon osuessa keltaisiin lehtiin, on kuin puut olisi kimmeltävää kultaa. Oli hyvä menomatka kyllä, ja olin ihan ajoissakin paikalla.
Apila-viikko alkoi saavuttuani klo 9 sillä,että sain huoneen avaimen. En kumminkaan jaksanut käydä viemässä kamppeitani sinne heti,vaan ohjelmani alkaessa klo 9.45 lääkärillä ja fyssarilla, ehdin vasta lounaan jälkeen viedä kamat huoneeseen. Lounaalla tapasin jo kämppikseni, jota en tiennyt kämppikseksi vielä silloin. Hän sanoi että hänen kämppis ei ole vielä tullut, ja vasta sitten myöhemmin kun tapasimme huoneessa, todettiin että no minähän se puuttuva kämppis olinkin.
Meillä oli kiva viikko samassa huoneessa!
Kovasti siellä oli ohjelmaa, niin että oikeasti sai hetkittäin kiitää paikasta toiseen ja arpoa missä kohtaa ehtii käydä lounaalla ja päivällisellä, nehän tuli talon puolesta toki, eikä niitä passannut jättää väliin. Ruoka-aikoina istuttiin "likkojen" kanssa samoissa pöydissä ja turistiin ja naurettiin. Vaikka me olimme ns. yksikökuntoutujia, niin silti jostain syystä me tunsimme toisemme,ja ruokailimme yhdessä ja ryhmäkuntoutujat taas hengaili omassa porukassaan.
Minun kuntoutusviikkoon kuului ensinnäkin joka pv vesijumppaa. Joka päivä fysioterapiaa.Psykologia,sosiaaliohjaajaa,ryhmäjumppaa,luentoja,jalkahoito!!! hieronta!!!! omg, niin paljon kivaa ja hyödyllistä, mutta se ei auttanut minua olemaan uupumatta.
Tiistai-iltana jo olo oli aika karmea. Tykytteli,pyörrytti. Pikaisen visiitin Kangasalan Tokmannilla jälkeen makasin raatona huoneessa,vaikka olimme suunnitelleet kämppiksen kanssa menevämme iltauinnille. Kumpikaan ei jaksanut.
Keskiviikkona se sitten rykäisi päälle kunnolla. Päätin mennä käymään sairaanhoitajalla mittaamassa pulssin. Olo oli hirveä, päässä vippasi,sydän tykytti ja oli aivan karmea olo. No Paineet oli nousseet reippaasti ja syke oli sata. Kävin siinä Kangasalan terkkarissakin näytillä, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa kuin painet ja huonovointisuuteni ei löydetty.Propralille kirjoitettiin järkevämpi resepti.
Torstain selvisin ottamalla Propralia illalla. Närästyslääkettä saanut kanssa vetää joka ilta.
Perjantaina kotiinpäin. Olo oli onneksi ihan hyvä ja jaksoin ajomatkan hyvin, vaikka teinkin pikku lenkin Tampereen puolella, kun hain tyttären syyslomaksi kotiin. Oli ihanaa saada tyttö kotiin pitkästä aikaa!
Tampereella ajaminen oli edelleen suht kaoottista. Liikaa liikennettä, liikaa liikkuvia ihmisiä. Voi mikä ihana tunne kun lähestyimme Lahtea, ja vallankin kun pääsimme tänne kotinurkille. Niin rauhallista, niin hiljaista. Kaikki tienvieren puutkin toivotti minut tervetulleeksi kotiin, nimenomaan KOTIIN, tänne missä on rauhallista eikä melua eikä hullua liikennettä, eikä naapureita joka suunnassa...Ihanan rento fiilis oli kyllä tulla kotiin :)
Ihmisistä tuleva energiaverkko kyllä tuntuu. Apilassa oli paljon ihmisiä, sairaita ihmisiä. Tampereella oli paljon ihmisiä lähekkäin, massoittain, ja kun ajelin kaupunginosien läpi, kävin vielä katsomassa missä eräs asunto on,ja se oli niin hirveässä talosumpussa että ihan sekin alkoi ahdistaa...Kotona energiaverkko on harvempi. Naapurit on hiukan kauempana kuin ihokosketuksessa, talojen välillä on tilaa. Täällä aivot ja keho ei grillaannu koko ajan ihmismassojen energioissa. Aah!
Lauantaina kumminkin kävin päivystyksessä. Sain pe-la yönä taas hirveän tykyttely ja verenpaine "kohtauksen" ja olin sitten lauantaina kaikkineen huonovointinen.
Nyt on annettu käsky hankkiutua vuorokausi ekg-tutkimukseen, Holteriin. Ja mahdollisesti rasituskokeesen. Somacia sain nyt kokeeksi kuukaudeksi,katsotaan rauhoittuuko tilanne polttelun ja rintatuntemuksien suhteen.
Ei ole kivaa olla alati sairas!!!!
Facebookissa tuli muistona kuvia, kun kaksi vuotta sitten meille tuli ihana Börje-kissa. Minulla on pikkuruinen Börje rinnan päällä, minä ole terveen näköinen!!! Tammikuu 2016 muutti lie elämäni lopullisesti keuhkoembolian toimesta, sen jälkeen en ole tervettä päivää nähnyt. Mutta juu,elossa ollaan ja kova tahto kuntoutua. Kuntoutusviikko oli minulle vaan vähän liian rankka aloitus, seuraavalla kerralla rauhallisemmin sitten.
Ensi viikolla taas opetellaa elämään arkea. Samalla opettelen tiedostamaan itseäni herkemmin, enkä jätä itseäni aina viimeiseksi, sitten kun muiden hoidolta ehdin, jos ehdin, ja jos enää jaksan huomioida itseäni.
Voimalause ensi viikolle ja opeteltavaksi:
Tiedostan itseäni ja kuuntelen tuntemuksiani tarkkaavaisemmin
Kommentit
Lähetä kommentti