Siis onko viikko mennyt????
Mä olen ihan pää turvoksissa, koska voin kertoa, ja tämä asia valitettavasti on taivaan tosi vaikka niin hullulle kuulostaakin, että viimeisen viikon ajan ,tarkalle 23.10 alkaen, eli siitä lähtien kun saimme asuntotarjouksen, mun jokaiseen valveillaolohetkeeni on kuulunut asuntoasian miettiminen.
Se ei meinaa lähteä päästäni edes nukkumaan käydessä, ja liki heti herättyäni se palaa mieleen.
Alan olla aika poikki pohtimiseen, missä se olis meijän perheen hyvä asua.
Sillä viisiin että saamme säilytettyä inhimillisen asumisväljyyden ja samalla laskettua asumismenoja. Ja voi poijjaat voi kertoo, siinä sitä on pohtimista!
Minähän olen tarkka rahasta. Olisin jollekkin talousihmiselle oikee kulta-aarre kun pitäisin budjetit tiukkana ja raha-asiat ojennuksessa. Kasvavat menot ovat suosikki leikkauskohteeni, niimpä ylisuolaiseksi paisuneet asumismenot joutuivat kriittiseen syyniin sen jälkeen kun vuokrankorotuksesta tuli ilmoitus. Toki sitäkin ennen oli yrityksiä leikata asumismenoja, mutta silläkertaa leikkaukset olisivat osuneet asumisväljyyteen dramaattisesti, joten oli otettava vähän pakkia, ja sovittava itsensä kanssa minimihuoneluvusta. Silti minimihuoneluvun alittavan kohteen ilmaantuessa, asumiskustannusten ollessa äärimmäisen sopusuhtaiset, säästäväinen minäni pyrkii silti eurojen kuvat silmissä purkittamaan perhettämme pienempään tölkkiin kun rauhan ja mielenterveyden kannalta olisi soveliasta.
Ongelmani keskiössä pyörii kuitenkin maantieteellinen sijainti. Lukkarin rakkaus entisiin kotikulmiin ja lapsikatraani ensimäisten neljän lapsen vetovoima on käsinkosketeltavissa. Toisessa vaakakupissa keikkuu kaikki tämä mitä täällä on, vanhempani,ystäväni...Vaakakuppien tasapainoa on liki mahdoton saavuttaa vaikka se hartain toiveeni olisikin; tässä elämässä kun kaikkea ei vaan voi saada ja kompromisseissa on pyrittävä mahdollisimman pieniin tuhoihin.
Edes uni ei suo vapautusta. Hullut unet pyörivät semikauhufilmin tavoin yöt silmieni edessä. Milloin seikkailen vaarallisilla vesillä ja milloin hampaat irtoilevat. Tarjoaahan tämä toki vaihtelua siihen, etten aikoihin muistanut uniani, joten liekö hyväkin merkki aivotoimintani aktivoitumsiesta?
Tänään ja nyt illalla, kun pienimmät lapset sekä mies ovat jo pedissä,ja sipaisin keittiöntuolit sievästi pöydän alle sen päätteeksi, että pikaista keittiösiivousta puuhattiin tyttöjengin leipomusten jäjiltä, saatoin puhaltaa vaan pitkän raskaan huokaisun,ja todeta että nyt on takki tyhjä. Kaikki on annettu tälle päivälle, eikä sekään ollut kovin häävi suoritus. Suurimman osan päivästä kuitenkin retkottanut uudella ihanalla sohvalla pohtien tätä elämääni suurempaa asiaa: että missähän vitussa minun kuuluisi elää ja asua.
Nyt yritän nollata päätäni Salkkarien ja Ensitreffien tahdissa, ajatellen edessä olevia kivoja juttuja,jotka olen varannut ihan itseni iloksi: kampaaja ja vyöhyketerapia.
Hyvinvointia ja iloa on haettava muualta, jos on onnistunut itse juoksemaan tervakentälle, josta lopputuloksena häämöttää vain höyhenkuorrute.
Hyvää yötä,rauhaa ja rakkautta.
Viisaita ajatuksia voi lähettää minullepäin kirkkailla ajatusenergioilla varustettuina.
Kiitos!
Kommentit
Lähetä kommentti