Sen minä koin tänään!
Koko aamu oli taas yhtä helvetin puuroa,nimittäin minun päässäni.Mössöä joka uuvutti minut.
Klo 11 istuimme Ipanan kanssa vielä sohvalla,hän katseli Areenasta lastenohjelmia ja minä datailin.
Sanoin Ipanallekin,että meillä on nyt tunti aikaa olla kerhossa,ja me ei olla edes puettu vielä.
Minulle koitettiin nettiryhmässä tarjota helpotusta, voisin jättää kerhon väliin.Se ei nyt vaan käynyt,koska tavoilleni uskollisena,ohjelmoin tottakai niille ajoille kaikkia omia lääkäri ym. käyntejä,ettei vain tarvisi vaivata kunnan perhetyötä meille ;) Enkä siis saisi levättyä sekuntiakaan.Noooooo......Minulla oli siis kaksi aikavarausta kerhoajalle :) Tehokasta,sanoisin,ja siihenhän minä aina pyrin.Minussa asuva organisaattori ei ole vielä oppinut huomioimaan minun jaksamattomia hetkiä ja yletöntä väsymystä,vaan luo organisoidun ja tehokkaan ajankäytön tilanteista.
Ehdittiin hyvin!
Käytiin ostamassa croissant ja banaani Ipanalle evääksi,koska sen verran tympi,ettei huvittanut taas leipäeväitä laittaa.Ipana tykkää valita paistopisteestä eväänsä,ja se on minustakin kivaa nähdä kun hän nauttii siitä.
Vein hänet kerhoon ja huristelin itse terkkarille,ensin fysioterapeutille.
Sain taas kotiläksyjä,eli lisää jumppaohjeita ja rannetuet yöksi,koska valittelin käsien puutumista jopa päivälläkin.Toivottavasti osaan nukkua ne käsissä.
Minulla on kohta aika hyvä patteristo kotijumppaohjeita,joten kun niitä vaan saisi aikaiseksi duunata sen jokatoinenpv kuten hän toivoin,niin jo vain pitäisi 3 viikon päästä olla lihaksissa näkyvissä jotain.On vain sosialisoitava ukon jumppakuminauha omaksi hyväksi,kjäh kjäh.
Seuraava etappi kireällä aikataululla oli diabeteshoitaja.Olin myöhässä,koska pääsin fyssarilta vasta muutaman minuutin yli 1,kun aika diabeteshoitajalle oli jo alkanut.Hän oli minua lähtenyt etsimään muualta,tiesi iäkkäämpi rouva kertoa,kun turhaan koputtelin ovella.
Päästiin hyvin asiaan,vaikka eilen minulla tuntui olevan kauhea kynnys siihen,että ylipäänsä jaksaisin mennä sinne.Hän oli uusi tuttavuus,ja ne turhanpäiväiset käynnin terkka-aseman sairaanhoitajalla kummitteli mielessä,joten siinä lie syy vähän negatiiviseen asenteeseen.
Mutta hän oli ihan eri laatua,IHAN ERI!!!!
Hyvä tyyppi,minun tyyppi.Sanoo niinkuin asiat on,ymmärtää mitä koitin selittää sekavasti,ja osasi jopa naurattaa minua.Ihan mahtavaa.Ja hän sanoi" kyllä ME saamme sinut kuntoon,olet niin nuorikin"
No nuori,riippuu mihin vertaa.Kaippa minä olen.Mutta niin romuna kuin olisi ikää 20 vuotta enemmänkin :(
Mutta sanat lohdutti minua ihan hirveästi,ja tunsin että minulla on toivoa!!Itsehän minä joudun työn tekemään,hän sanoi,että paljon riippuu siitä liikunnan määrästä...mikä kulkee käden ja suun välillä :D
Toden totta,niin se on.
Jälleen kerran simppeliäkin simppelimmät ohjeet ruokailuun.
Ne on tylsät,enkä ole mitenkään hyvä soveltamaan,mutta yritetään jälleen kerran.
Ja repsahduksista en saa kauheesti piistaka itseäni ,koska sitten vain tehdään ryhtiliike.Todella hieno asenne.
Näillä alkupotkuilla alan sitten taas räpistellä kohti parempaa elämää.Vaikka se on monen kymmenen kilon päässä,niin pikkuhiljaa.Se on varmaan vaikein pala tälle malttamattomalle luonteelleni,mutta why not, onhan mulla loppuelämä aikaa.
TILANNE HALTUUN!!!!!!!
Koko aamu oli taas yhtä helvetin puuroa,nimittäin minun päässäni.Mössöä joka uuvutti minut.
Klo 11 istuimme Ipanan kanssa vielä sohvalla,hän katseli Areenasta lastenohjelmia ja minä datailin.
Sanoin Ipanallekin,että meillä on nyt tunti aikaa olla kerhossa,ja me ei olla edes puettu vielä.
Minulle koitettiin nettiryhmässä tarjota helpotusta, voisin jättää kerhon väliin.Se ei nyt vaan käynyt,koska tavoilleni uskollisena,ohjelmoin tottakai niille ajoille kaikkia omia lääkäri ym. käyntejä,ettei vain tarvisi vaivata kunnan perhetyötä meille ;) Enkä siis saisi levättyä sekuntiakaan.Noooooo......Minulla oli siis kaksi aikavarausta kerhoajalle :) Tehokasta,sanoisin,ja siihenhän minä aina pyrin.Minussa asuva organisaattori ei ole vielä oppinut huomioimaan minun jaksamattomia hetkiä ja yletöntä väsymystä,vaan luo organisoidun ja tehokkaan ajankäytön tilanteista.
Ehdittiin hyvin!
Käytiin ostamassa croissant ja banaani Ipanalle evääksi,koska sen verran tympi,ettei huvittanut taas leipäeväitä laittaa.Ipana tykkää valita paistopisteestä eväänsä,ja se on minustakin kivaa nähdä kun hän nauttii siitä.
Vein hänet kerhoon ja huristelin itse terkkarille,ensin fysioterapeutille.
Sain taas kotiläksyjä,eli lisää jumppaohjeita ja rannetuet yöksi,koska valittelin käsien puutumista jopa päivälläkin.Toivottavasti osaan nukkua ne käsissä.
Minulla on kohta aika hyvä patteristo kotijumppaohjeita,joten kun niitä vaan saisi aikaiseksi duunata sen jokatoinenpv kuten hän toivoin,niin jo vain pitäisi 3 viikon päästä olla lihaksissa näkyvissä jotain.On vain sosialisoitava ukon jumppakuminauha omaksi hyväksi,kjäh kjäh.
Seuraava etappi kireällä aikataululla oli diabeteshoitaja.Olin myöhässä,koska pääsin fyssarilta vasta muutaman minuutin yli 1,kun aika diabeteshoitajalle oli jo alkanut.Hän oli minua lähtenyt etsimään muualta,tiesi iäkkäämpi rouva kertoa,kun turhaan koputtelin ovella.
Päästiin hyvin asiaan,vaikka eilen minulla tuntui olevan kauhea kynnys siihen,että ylipäänsä jaksaisin mennä sinne.Hän oli uusi tuttavuus,ja ne turhanpäiväiset käynnin terkka-aseman sairaanhoitajalla kummitteli mielessä,joten siinä lie syy vähän negatiiviseen asenteeseen.
Mutta hän oli ihan eri laatua,IHAN ERI!!!!
Hyvä tyyppi,minun tyyppi.Sanoo niinkuin asiat on,ymmärtää mitä koitin selittää sekavasti,ja osasi jopa naurattaa minua.Ihan mahtavaa.Ja hän sanoi" kyllä ME saamme sinut kuntoon,olet niin nuorikin"
No nuori,riippuu mihin vertaa.Kaippa minä olen.Mutta niin romuna kuin olisi ikää 20 vuotta enemmänkin :(
Mutta sanat lohdutti minua ihan hirveästi,ja tunsin että minulla on toivoa!!Itsehän minä joudun työn tekemään,hän sanoi,että paljon riippuu siitä liikunnan määrästä...mikä kulkee käden ja suun välillä :D
Toden totta,niin se on.
Jälleen kerran simppeliäkin simppelimmät ohjeet ruokailuun.
Ne on tylsät,enkä ole mitenkään hyvä soveltamaan,mutta yritetään jälleen kerran.
Ja repsahduksista en saa kauheesti piistaka itseäni ,koska sitten vain tehdään ryhtiliike.Todella hieno asenne.
Näillä alkupotkuilla alan sitten taas räpistellä kohti parempaa elämää.Vaikka se on monen kymmenen kilon päässä,niin pikkuhiljaa.Se on varmaan vaikein pala tälle malttamattomalle luonteelleni,mutta why not, onhan mulla loppuelämä aikaa.
TILANNE HALTUUN!!!!!!!
Kommentit
Lähetä kommentti