Siirry pääsisältöön

Moti hukassa

Kivan eilisen jälkeen tulee aina Tyhmä huominen.
Niin tuli nytkin.
Ihanku joku krapulapäivä ilman alkoholia.
Kroppa on arka/kipee, kiitos eilisen 55 minuutin vesitreenin jossa taukoja ei tunnettu.
Mieli viistää maata ja motivaatio on totaalihukassa.
Hermoromahdus oli lähellä kun päätin sitten ponnistella rappuen alusen säilytyslaatikot järkkään,siis yksi laatikko oli jäänyt sinne laittamatta ja talvi-villaisia juttuja roikkui vielä eteisessä.Piti kaikki laatikot raastaa pois ja kurkata jälleen kerran,mitä niissä nyt onkaan.Juu,2 laatikkoa 140cm pojan vaatetta,elikkä nykyiselle ekaluokkalaiselle odottavaa, 1-2v päähän????Kaksi laatikkoa sekalaista talviasustetta.Pari laatikkoa juttuja,joita vaan "pitää" säästää,esim esikoisen eka toppatakki ja kuutosen ekan talven Muru- myssy.Ja tietty minun Tuhkolmasta vuonna -90 ostama valkoinen lyhyt farkkubolero,jota olen koittanut tarjota kahdelle tyttärelle,mutta jotka eivät jostain syystä ole innostuneet... (ihme) mutta säilöä niitä pitää.

Samaa kategoriaa sitten jatkui kauhunsekaisin fiiliksin,kun menin varastosta hakemaan paria palaa sellaista lattiaritilää,ja vein samalla kissan kantokopan ja yhden kenkätelineen varastoon.
Voi jumalan tähären,onko se edes totta???????????
EIIIIIIIIIIIIII. Niin paljon meille turhaa roinaa,miksi ne on varastossa,vauvan amme jota kukaan ei enää tule käyttämään,potkuauto,kaksi kenkätelinettä,mattoja,lamppuja...mua niin sieppaa!!Ja arvata saattaa,että ne on kaikki sillä tyylillä siellä,että ne on ovelta sinne nakattu.

Kun mä menisin sinne,niin tarvisin peräkärryn,johon roiskin ne,ja kuskaisin jonnekin.Kyllä minä sen voisin tehdä.
Varasto on aika piece of nakki,mutta kuka uskaltaa edes tsekata tämän huushollin kaappeja..mitä kaikkea sinne on varastoitu???

Tuo isoimman jäppisen huone on taas jostain syystä päätynyt joksikin roinien varastointipaikaksi,ja siitäkös hän tykkää ;) juu ei. Sinne on ukko tunkenut kaappeihin kaikenmaailman tietokoneen osia-romuja,siellä on käyttämätön tv ja ilmastointilaite.Voi härregyyd!!!!!!!!!

Kumpa olisi motivaatiota alkaa perkaamaan noita kaappeja,hankkiutumaan eroon NIIN paljosta.
Pelkästään tuota paperi"roinaa" on kymmeniä kiloja,uskallan väittää,koska kaikenlaisia tärkeitä ja säilytetäviä papereita on hurjasti.

En tiedä millainen kohtaus sitä olis saatava,jotta saisi tämän kaiken oordninkiin????

Kevät ja tämä sama ahdistus taas nostaa päätään,olisi saatava "siivottua" myös elämän näkyvät puitteet,kuin myös sisäiset maailmat...

Jos tässä suunnittelisi tarpeeksi kauan,niin oliskohan se sitten niinku puoliksi tehty?????


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...