Siirry pääsisältöön

Liikuttava lauantai- suloinen sunnuntai

Oli kyllä sellainen ralli-lauantai meillä, että oksat pois.Yritin jälleen kerran,saada kaveria tuonne liikenteeseen,mutta lopputulema oli,että Ipanan kanssa kaksin lähdettiin. Eikä siinä mitään,hän on ihanaa seuraa,mutta ei ole vielä neljässä vuodessa ehtinyt kehittyä sellaiseksi shopping assistentiksi,jotta jaksaisi tuntitolkulla kierrellä,taikka edes olla äitin vieressä kaupassa.

Aloitimme Verkkokaupasta,jossa pieni ihminen suuntasi testailemaan tabletteja- eikä yhtään sen kalliimpia kuin Applen vehkeet ;) Kieltämättä purjehdin sen alueen ohi itsekin, ja mietin,JOS minulla olisi niin tärkeää tekemistä,niin ostaisin sikakalliin Applen niin saisipa sitten sanoa kokeilleensa.
No mutta ei sieltä irronnut mitään mukaan,ainut potentiaalinen hinta/vaatimustasoon oli yksi Acer 449e, mutten toki voinut ekasta kaupasta sitä ostaa :)

Välissä käytiin Subwaylla haukkaamassa leivät ja Ipana sai leikkipaikalla olla hetken (kunnes sanoi että voimme lähteä jo- hän on oikeesti niin Ihana )

Siitä ajelu Giganttiin,jossa sain jo palveluakin!Mukavalle poikulille jutustin,ja sanoin,että sen täytyy olla Rakkautta ensi silmäyksellä :D Hän ymmärsi. Oli oikein harmi etten ostanut häneltä mitään,mutta kun ei löytynyt kuin epämukavia vaihtoehtoja siinä hintaluokassa.

Meidän piti tässä kohtaa lähteä jo kohti koti-Prismaa,puhuimme että Ipana pääsee sitten karuselliin,mutta päätinkin vielä koukata Kodin1 ja Cittarin kautta. Kodin ykkösessä Ipana alkoi jo herpaantua,joten pikainen tsekkaus koneisiin samalla kun juttelin meillä piipahtamassa olleen esikoisen kanssa puhelimessa.Yrmeä myyjä mulkoili minua tympeänä,kun kiersin kaksi riviä koneita puhelimessa pölöttäen.Harmi,sillä oli viissiin sitruuna jossain päin??? :)

Onneksi Ipanalle tuli vessahätä ja päästiin asiaan- vessan kautta hesen vieressä olevaan leikkihuoneeseen.Voi toista miten hän tykkäsikin!Minä istuskelin ruokalan puolella selaamassa luuria,ja mietin,miten voi olla näin vaikeaa löytää kone. Ipanan isä soitti,että hän voisi NYT tulla hakemaan muksua.Joo,olimme puhuneet la illasta ja kun hänen työt nyt loppuikin ajoissa,niin olisi tietty voinut vähän varoittaa.Kakistelin siinä hetken luurissa ja mietin.Sitten ehdotin että tulisi hakemaan Ipanan tästä,ja se passasi. Oltiin juuri ostamassa jäätelöä kun se isi sitten ilmestyi,ja Ipana luuli ettei saakaan jädeä, voi ei,hän huudahti kun näki iskän :) No jätskin jälkeen he lähtivät meille hakemaan Ipanan vaatteita ym,ja minä jatkoin itsekseni matkaa.

Pyörähdin siellä omassa Prismassa vielä tekemässä vappuostoksia,eli jotain syötävää minulle ja teinieinille,ja mitäs ihmettä minulle mukaan tarttuikaan kaupasta??
PARI PUSUA!!!!!


Ei ollut hääviä,jotenkin litkun makuista.Yhden viitsin kipata eilen nassuun. Noita toisia sitten onkin kulunut liikaa. Hyi minua! Dietti pilalla ny.

Kotona sitten päätin tehdä viel läpileikkauksen netin ihmeellisestä maailmasta tietokoneiden saralla.Netanttila oli eka mikä mieleen tuli,joten sinne siis.
VOI MIKÄ ONNI.
Sattumoisin sieltä löytyi juuri sopiva ja erittäin sopivaan hintaankin kone, kaikkien lisäalennusten jälkeen sille jäi hintaa pikkuisen päälle 300 :)
Imurikin tuli tilattua,siitäkin kun oli tarjousta ja lisäalennusta.
Olen niin tyytyväinen nyt kyllä löydöksiin,että voi taivaan vallat.

Tuo pieni läppäri pakataan ja laitetaan takaisin.Kyllä minä tarviin ihan oikeen kokoisen näppiksen millä kirjoittaa,ei tuommoinen ole minua varten. No tulipa nyt kokeiltua ja todettua.
Jotkut asiat opin kerrasta?

Sunnuntai alkoi aika varhain,heräilin puoli kasin huitteilla,jäin sänkyyn kellimään ja katsomaan YouTubesta musiikkivideoita.Tai ainakin kuuntelemaan,silmät painoivat tonnin kun nukkumaanmeno viivästyi kumminkin liki puoli 1 saakka Greyn ja chattailun takia.

Aamupalaksi 
1 munkki
x kuppia kahvia
eilen tehtyä mustikkarahkaa+mysliä

Ja eikun yläkertaan jatkamaan huipputärkeitä touhuja kirjoitusten ääressä.

Ihana hiljaisuus.
Aurinko paistaa.
Hiusväri odottaa.

Vielä muutama pyörähdys netinmaailmassa ja taas sitten uusille touhuille!!

KAIKKI nyt poissaolevat muksut tulevat vasta huomenna,mulla on vielä KOKO tämä päivä aikaa nauttia tästä vapaudesta!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...