Olikohan taas liian vaaleanpunaiset lasit silmillä, kun tähän lähdin?
Odotukset korkealla- liian korkealla?
Jotain vaille jään koko ajan, vaikeaa tunnustaa se edes itselleen.
Mitä se jotain on, en oikein tiedä.
On vaikeaa puhua, kuten sovimme.Minulla olisi niin paljon ajatuksia päässä, mutta en uskalla puhua murto-osaakaan, koska pelkään että mies suuttuu,käsittää väärin (tahallaan) provosoituu taas syyttämään minua niistä tunteista ja ajatuksista, jotka minulle nousee, kaikesta.
Meidän yhteisestä menneestä, meidän eroajasta ja sen tapahtumista...
Tosi vaikeaa.
Olen ollut aika surullinenkin, enkä oikein ole ymmärtänyt itseäni, mistä nyt tuulee.
Kaikki meni vanhoihin kaavoihin liian nopeasti, vaikka ei tietenkään mennyt. Moni asia on ikäänkuin erilailla, mutta taas tietyt jutut, valitettavasti, samoin kuin ennen.
Toivoin tietenkin, että tunne-elämä olisi jotenkin virkistynyt, saanut jotain potkua jostain, mutta mistä se nyt sitä saisi, jos kipinää ei ole.
Pelkään että kohta olemme taas yhtä onnettomia, ja olen täysin varma, että mies ei uskalla sanoa omaa havaintoaan siitä, että kipinä on loppu.
Buaah. Että väsyttää tämä ihmissuhdesopan lutraaminen.
Halusin että saan tuntea olevani tärkeä hänelle, että hän katsosi minua ihaillen ja rakastaen.
Tosin, enhän minäkään katso, miksi siis hän?
Odotukset korkealla- liian korkealla?
Jotain vaille jään koko ajan, vaikeaa tunnustaa se edes itselleen.
Mitä se jotain on, en oikein tiedä.
On vaikeaa puhua, kuten sovimme.Minulla olisi niin paljon ajatuksia päässä, mutta en uskalla puhua murto-osaakaan, koska pelkään että mies suuttuu,käsittää väärin (tahallaan) provosoituu taas syyttämään minua niistä tunteista ja ajatuksista, jotka minulle nousee, kaikesta.
Meidän yhteisestä menneestä, meidän eroajasta ja sen tapahtumista...
Tosi vaikeaa.
Olen ollut aika surullinenkin, enkä oikein ole ymmärtänyt itseäni, mistä nyt tuulee.
Kaikki meni vanhoihin kaavoihin liian nopeasti, vaikka ei tietenkään mennyt. Moni asia on ikäänkuin erilailla, mutta taas tietyt jutut, valitettavasti, samoin kuin ennen.
Toivoin tietenkin, että tunne-elämä olisi jotenkin virkistynyt, saanut jotain potkua jostain, mutta mistä se nyt sitä saisi, jos kipinää ei ole.
Pelkään että kohta olemme taas yhtä onnettomia, ja olen täysin varma, että mies ei uskalla sanoa omaa havaintoaan siitä, että kipinä on loppu.
Buaah. Että väsyttää tämä ihmissuhdesopan lutraaminen.
Halusin että saan tuntea olevani tärkeä hänelle, että hän katsosi minua ihaillen ja rakastaen.
Tosin, enhän minäkään katso, miksi siis hän?
Kommentit
Lähetä kommentti