Siirry pääsisältöön

Uuden Elämän Alku

Konkreettisesti
:)
Ja sen seurauksena toiminnallisestikin.

Olen tässä jo jonkun viikon tunnustellut oloani ja fiiliksiäni ruokailun suhteen, sekä liikunnan suhteen, ja miettinyt kuinka alkaisi kääntämään ruokavaliotaan reilusti kasvispainotteiseksi.
Eläimen syöminen ajatuksena on kuvottanut jo hyvän tovin,mutta totuttu ruokavalio on niin lihavetoinen, että sen muuttaminen on tuntunut työläälle.

Tänään kumminkin sain sellaisen motivaattorin tähän ruokailuun ja muutenkin terveelliseen elämään, että otin asian nyt ihan oikeasti ajatukseen, ja vien tätä kohti konkretiaa nyt suuremmalla voimalla kuin koskaan, ja koska päättäväisyys on nyt nousussa, uskon, että tämä tästä alkaa luonnistua.

Samalla funtsin tuota mun liikuntajuttua. Olen nyt saanut hinattua tota vesiliikuntaa niin,että saan sen kaksi treeniä viikossa.Siitä aion pitää kiinni vastaisuudessakin. Takapihalla terassilla on mun vanhempien tuoma Crosstrainer, jolla voisi harjoitella.Enhän minä sillä jaksa kauaa tehdä, mutta kun vähästäkin alkaisi.Se ei vaatisi kummempia säätöjä,senkun menisi terassille polkemaan! Siitä voisi tehdä siis sen kolmannen liikuntasuoritteen viikkoa nähden.
Näillä eväillä kun menisi ja ottaisi niskalenkin takas ruokavalioon,niin jo vain luulisi mamman pysyvän kunnossa ja tuki- ja liikuntaelinten terveyden aina vain kohenevassa iskussa :)
Tykkään!!!!

Ensinnäkin ikä on tietenkin yksi pointti tässä. Ihan jo oman itsenikin takia, mutta tässä tilanteessa erityisen tärkeää nyt huolehtia omasta kunnosta, että pysyy mahdollisimman terveenä ja hyvinvoivana. Mietityttää hiukan tuo mun Marevan-hoitoni nyt, koska veren hyytymistekijät reagoi noihin vihannesten K-vitamiiniin vähän "huonosti",eli siis tökköönnyttää verta. Pitäisi syödä mieluummin reilusti kuin vähän, mutta tiettyjä juttuja kohtuudella. Että otappa tästä sitten selvää :D

Tästä sunnuntaista tulikin aika jännä päivä ;)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...