Niinkuin tuossa kirjoitin,fiilikset meni ihmeellisesti matalaksi,kun oltiin kotiinpäin tulossa.Mietin jälleen,että miksi tuo mies viitsii olla minun kanssa.Mun kanssa moni juttu on niin vaikeaa.Tämä saakelin alati paheneva liikuntavammakaan ei mieltä ilahduta.Nyt kun oltiin liikenteessä ja oli paljon ihmisiä tietnkin leffailemaan menossa ym,niin siinä ehti katsella ihmisiä ja miettiä kaikenlaista.
Kauniita ihmisiä,jotka liikkuivat huolettoman näköisesti,ja ilman vaivaa.Siis liikkumisen vaivaa.Sitä pitää itsestään selvänä kunnes sen menettää taikka pikku hiljaa alkaa menettämään.Olen selkeästi vähentänyt ihmisten ilmoilla liikkumista sitä mukaa kun tuo liikuntakyky on heikentynyt.Rappuset on tuskaa,niitä köpötetään askelma kerrallaan,alas varsinkin.Ensin vasen jalka ja sitten oikea siihen viereen.Neljännestä kerroksesta laskeutuminen vie kauan.Tänään oli polvella hyvä pv,ja pääsin kävelemään neljänteen kerrokseen melkein vasen-oikea tahdilla,kun oli kaide,josta otin tukea tälle nousulle.Siitäkin riemuitsin,vaikka lonkka kyllä sitten kertoi mielipiteensä asiasta.Kävelimme myös leffalle,vaikka jännitinkin matkaa.Ja vähän kuten tiesinkin,niin aihetta oli.Meillä oli kävelymatkaa voiv 700 metriä,ja jouduin lepuuttaa koipia varmaan sen 7 kertaa.Tänään polvi ei lukkiutunut taikka mennyt alta,tänään oli taas jalkapohjen vuoro puutua,niin että piti pysähtyä ravistelemaan jalkaa,jotta siihen sai taas tunnon perille.Siinä on ihmiselämän hohdokkuus kaukana,kun hikipisarat naamalla ja jalat särkien,pinnistelet sen säälittävän lyhyen matkan,koska mies ehdotti niin.Hänkin kyllä tietää,mutta aina hänkään ei tajua,miten pieniä matkoja oikeasti voin kulkea.
Joka tapauksessa,ajatus siitä,miksi ihmeessä hänkään viitsii olla minun kanssa,raajarikon,vaikea kulkuisen ihmisen kanssa,jossa ei ole mitään kaunista.Parempi hänenkin olisi vaan etsiä terve puoliso...
En tiedä miksi ihmeessä,voi onko mulla ollut nyt liian monta iloista ja onnellista päivää?
Tiedän kyllä,että olen hirveän herkkä.Ihan hirveän herkkä,niin että se herkkyys on ihan riesa.Se on hyvässä ja pahassa niin,liikaa herkkyyttä.Nyt olen tänään taas saanut silmiini surullisia asioita luettavaksi,oli nuori nainen joka menehtyi syöpään,oli kohtuun kuollut täysiaikainen vauva...Ja sitten koko elämän julmuus paiskautuu silmille,vaikka onkin ollut hyviä päiviä,iloa ja onnea,onnistumistakin jopa.
Joskus vain semmoinen kauhea uupumus iskee,haluisi sulkea silmät ja lakata olemasta.Pyyhkiä itsensä tästä maisemasta,ja katsella tätä elämän elokuvaa ilman itseään.
Selitin tätä sille psykiatriselle sairaanhoitajallekkin,en tiedä miten hän halusi asian ymmärtää.
Nyt väsyttää kyllä ihan fyysisesti,ja taidan mennä nukkumaan.Eilen menin nukkumaan noin 20.30!!!
Kirjoitin hassun pienen viestin ihmiselle,jonka kanssa jaettu nyt ajatuksia paljonkin.Jokainen tarvisi sellaisen ihmisen,jolle voisi jättää luettavaksi ja tulkittavaksi oman elämän kiemuroita,juuri silloin kuin tuntisi siihen tarvetta.
Olisihan minulla tuo mieskin,mutta miksi on niin vaikeaa hänelle puhua?Tänäänkin hän kyseli mikä painaa kun huokailin,mutta en vain halunnut alkaa siinä purkamaan ja pilaamaan toisenkin mieltä.Sitähän se on,mutta ei sekään ole oikein.Minä ainakin haluisin kuulla mikä miehellä painaa,jos ja kun tilanne on toisinpäin.
Mutta näin viellä tähän ilmaan.Nyt on silmät kuin pupun suu eli ristissä,ja nyt pikatoimituksella kaadan ruhoni raadoksi petiin.
Huomenna on taas jo iloisempi olo,jooko?
Kauniita ihmisiä,jotka liikkuivat huolettoman näköisesti,ja ilman vaivaa.Siis liikkumisen vaivaa.Sitä pitää itsestään selvänä kunnes sen menettää taikka pikku hiljaa alkaa menettämään.Olen selkeästi vähentänyt ihmisten ilmoilla liikkumista sitä mukaa kun tuo liikuntakyky on heikentynyt.Rappuset on tuskaa,niitä köpötetään askelma kerrallaan,alas varsinkin.Ensin vasen jalka ja sitten oikea siihen viereen.Neljännestä kerroksesta laskeutuminen vie kauan.Tänään oli polvella hyvä pv,ja pääsin kävelemään neljänteen kerrokseen melkein vasen-oikea tahdilla,kun oli kaide,josta otin tukea tälle nousulle.Siitäkin riemuitsin,vaikka lonkka kyllä sitten kertoi mielipiteensä asiasta.Kävelimme myös leffalle,vaikka jännitinkin matkaa.Ja vähän kuten tiesinkin,niin aihetta oli.Meillä oli kävelymatkaa voiv 700 metriä,ja jouduin lepuuttaa koipia varmaan sen 7 kertaa.Tänään polvi ei lukkiutunut taikka mennyt alta,tänään oli taas jalkapohjen vuoro puutua,niin että piti pysähtyä ravistelemaan jalkaa,jotta siihen sai taas tunnon perille.Siinä on ihmiselämän hohdokkuus kaukana,kun hikipisarat naamalla ja jalat särkien,pinnistelet sen säälittävän lyhyen matkan,koska mies ehdotti niin.Hänkin kyllä tietää,mutta aina hänkään ei tajua,miten pieniä matkoja oikeasti voin kulkea.
Joka tapauksessa,ajatus siitä,miksi ihmeessä hänkään viitsii olla minun kanssa,raajarikon,vaikea kulkuisen ihmisen kanssa,jossa ei ole mitään kaunista.Parempi hänenkin olisi vaan etsiä terve puoliso...
En tiedä miksi ihmeessä,voi onko mulla ollut nyt liian monta iloista ja onnellista päivää?
Tiedän kyllä,että olen hirveän herkkä.Ihan hirveän herkkä,niin että se herkkyys on ihan riesa.Se on hyvässä ja pahassa niin,liikaa herkkyyttä.Nyt olen tänään taas saanut silmiini surullisia asioita luettavaksi,oli nuori nainen joka menehtyi syöpään,oli kohtuun kuollut täysiaikainen vauva...Ja sitten koko elämän julmuus paiskautuu silmille,vaikka onkin ollut hyviä päiviä,iloa ja onnea,onnistumistakin jopa.
Joskus vain semmoinen kauhea uupumus iskee,haluisi sulkea silmät ja lakata olemasta.Pyyhkiä itsensä tästä maisemasta,ja katsella tätä elämän elokuvaa ilman itseään.
Selitin tätä sille psykiatriselle sairaanhoitajallekkin,en tiedä miten hän halusi asian ymmärtää.
Nyt väsyttää kyllä ihan fyysisesti,ja taidan mennä nukkumaan.Eilen menin nukkumaan noin 20.30!!!
Kirjoitin hassun pienen viestin ihmiselle,jonka kanssa jaettu nyt ajatuksia paljonkin.Jokainen tarvisi sellaisen ihmisen,jolle voisi jättää luettavaksi ja tulkittavaksi oman elämän kiemuroita,juuri silloin kuin tuntisi siihen tarvetta.
Olisihan minulla tuo mieskin,mutta miksi on niin vaikeaa hänelle puhua?Tänäänkin hän kyseli mikä painaa kun huokailin,mutta en vain halunnut alkaa siinä purkamaan ja pilaamaan toisenkin mieltä.Sitähän se on,mutta ei sekään ole oikein.Minä ainakin haluisin kuulla mikä miehellä painaa,jos ja kun tilanne on toisinpäin.
Mutta näin viellä tähän ilmaan.Nyt on silmät kuin pupun suu eli ristissä,ja nyt pikatoimituksella kaadan ruhoni raadoksi petiin.
Huomenna on taas jo iloisempi olo,jooko?
Kommentit
Lähetä kommentti