Siirry pääsisältöön

Perjantai 13.päivä,jee mikä Onnen ja Ilon päivä!!

Kyllä on ärsyttävän tiukkaan juurtunut tuo pelottelu tästä päivästä.Ihmeellisiä kummallisia menneiden aikojen uskomuksiin liittyviä.
Siis tottakai numero 13 luo oman energiansa tähän päivään,mutta niin se luo joka tapauksessa,oli se viikonpäivä siinä kohtaa mikä tahansa.

Minä olen tullut äidiksi ekaa kertaa 13. päivänä,joka tarjoittaa sitä,että lapsellani on väistämättä synttäreitä joskus ollut perjantaina 13.päivänä.
13 on minulle sellaienn jännä muutoksen energialuu,se on ns epäsymmetrinen luku,pariton,siitä muodostuu aina epätäsmällinen kuvio,millaisia vain elementtejä käyttää sen "rakentamiseen".Tai ei ihan- siitä saa ainakin 13 palikalla ympyrän muotoon asetellun, monikokulmion?En nyt jaksa laskea.Mutta kumminkin,se on ihan ystävällinen luku minulle :)

Viikonloppu alkaa,vapaus koittaa, laulaa Robinkin.
Kolme muksua lähtee isäviikonlopulle tänään niin,että isä hakee heidät.Tää on ihan ennenkuulumatonta,mutta tietty kivaa lapsille vähän erilailla matkustaa,kun isän työautolla pääsevät.
Itse joudun kumminkin sinne suuntaan ajella,koska olen varannut tavaroita sieltäpäin,ja ihan tarkoituksella olin sopinut nouson tälle päivää.Mutta ajellaan nyt sitten muuten vaan sinne :)

Ja lauantaina leffaan,ja vkl ehkä kissa-aitauksen kasaamista ym.Vaikuttaa siis ihan kivalle vapaalle viikonlopulle,ja kelitkin näyttää kauniille.
Vähän alkaa jännittää tietenkin tuo tuleva siitepölykausi,vaikka siitä on nyt lupailtu keveämpää kuin viime keväänä (joka oli siis aivan tappava mulle) Lääkitykset muistettava laittaa ajan tasalle jne.ja tehtävä eloonjäämissuunnitelma sen varalle,että minua tarvittaisi paaljon pihalla,jossa en tosiaankaan oleskele mikäli siitepölyä tupruilee paljonkin.Mukavaa tietty on,että noita koivuja on pölisemässä ihan omassakin pihassa :D

Ei vitsi,kello on vasta vähän päälle 10,ei mikään ihme että hämmästyiss,koska tuntuu että olen ollut hereillä jo sikakauan.6.15 se tosiaankin oli,kun Ipana ilmoitti että nyt noustaan.Ei toi töykeästi,hän on todella hienovarainen sanoissaan,joten senkään vuoksi en voi vastustaa kun hän ilmoittaa että haluaa nousta ja että äidinkin olisi syytä nousta samalla :D Ihana ipana.Ja tänään ei edes väsyttänyt nousta,siksikin oli oikeen kivasti alkanut aamu.
Amitsu kävelytti eskarin päiväkotiin tuohon 200 metrin päähän,ja itse lähti ajotunnille,eli ei tarvinut kyytiä kouluunkaan,auto sai siis jäädä piuhan päähän vielä lämmittelemään. -6 se näytti tänä aamuna,ihan hullua!Iltapäivällä sitten on taas jo kuuma.

Nyt lopetan tämän ihme jaaritukseni ja koitan miettiä,josko saisi sudittua vielä kassillisen kamaa,ja sitten nakittaa tuo "Hirvi" aka esikoiseni joka tuli eilen taan käymään,niin tekemään varastokeikkaa...mitä niitä käyttämättömiä juttuja sisätiloissa liottamaan,kun varastokin on keksitty.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA,pals!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...