Siirry pääsisältöön

Tassutellaan viikonloppuun

Eka viikko loman jälkeen oli raskas,kuten olettaa saattaa.Ipanalla oli kaksi hoitopäivää loppuviikolla.Kaikki olivat eilen NIIN valmiita alkamaan viikonlopun.

Mulla on vaan hassun hyvä olo,en huomannut nyt edes pms:stä johtuvaa suurta,tai edes keskissuurta,vitutusta taikka ahdistusta,mikä on todellakin hienoa.Toisaalta se lisää koko kuvin tulkintavaikeutta,koska muuttuja ei pysykkään samana kierrosta toiseen.Mutta se siitä,pääasia että olo pysyi suoraansanoen siedettävänä.Levottomuus on vaivannut jooinakin iltoina ja häirinnyt unia kylläkin.

Viikonloppu alakoi meillä 6.30 -siis aiemmin,kuin arkiaamut!! Ihan eppää :D
Mutta eipä siinä sen ihmeempää,nousin Ipanan kanssa ylös surutta,koska oma vireyskin oli jo hereillä.Kohta yläkerrasta tuli vahvistusta,ja minäkin hetken elbailin sohvalla kunnes puuron keittoon menin.Samalla kun puuro padassa porisi,tyhjensin tiskikonetta ja täytin mitä oli kestynyt tiskipöydälle.Mieskin iinä heräsi,vaalitti että tv oli huutanut,vaaikka mielestäni sen kyllä aika pienelle jätin.Todennäköisempi heräämissyy mielestäni olisi ollut Ipanan musisointi upo uudella sähköpianolla,joka eilen rantautui meille.Se on ostettu tuota taiteellista lasta varten,ja hänen huoneeseen se sitten sijoittuu,mutta tämä taiteellinen lapsi lähti eilen Onnibussin kyydillä 2,5 tunnin matkan "poikakaverilleen" kylään,joten hän pääsee omimaan laitteen vasta sunnuntaina.Siihen saakka "hiiret hyppii pöydällä"

Hiiristä puheen ollen,meille tulee tänään tänne uusi kissa.Tämä kissa asui meillä elämänsä ekat 12 viikkoa,koskapa on meidän oman kissamme pentu.Nyt koti johon kissa meni,joutuu luopumaan kaikista kissoistaan,niimpä ikuisen palaautusoikeuden nimissä tämä kissa muuttaa meille takaisin.Kovin lämpimästä jälleennäkemisetä tuskin voi haaveilla,koska tämän kissan sisko,joka siis jäi meille ainoana pentuna silloin,on kovin angstaava "goottikissa".Ei oikein piittaa muista kuin äidistään.Äiti on hyvin luonnikas mirri kyllä,mutta pitää tarvittavaa jöötä kaikille.Meillä on nyt vielä viikonlopun yli tyttärenkin kissa hoidossa,se palautuu tiistaina oman mammansa tykö.Sitten meillä on vielä 7kk ikäinen vauvakissa.Niin että hetken meillä on viisi kissaa,joka on kuitenkin paljon vähemmän kuin samanaikainen ennätys 9 kissaa,joista oli 4 pentua,2 hoitokissaa ja 3 omaa aikuista kissaa :) Siinä sitä ruokaa kului ja vessoja sai siivota alvariinsa...

Tässähän tämä aamu on kulunut kivasti,lapset leikkii isoilla paahvilaatikoilla!Mikä ihana leikkipaikka se onkaan.Olispa vaan tilaa missä leikkiä,nyt ne on vallanneet tv-nurkkauksen jossa lattia-alaa on huikeat 2m x 1,5m,ja toinen lattialäntti on alle 2x2m.Niin paljon tilaa löytyy alakerrasta :D

Jaaha,minusta näyttää nyt sille,että voisin aloitella tässä päivän hommia,hilpaista vaikka tuonne kodinhoitohuoneeseen pyykkihommiin,ja järjestellä vaikka tavaroita siellä paikoilleen,jotta saan raivattua mun pyykin viikkauspöydän tyhjäksi,niitä pyykkejä varten.

Oikeen hyvää viikonloppua kaikille!

Onnea on ymmärtää,että kaikki on hyvin juuri nyt <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...