Facebook heitti minulle tällaisen muiston vuoden takaa. Jotenkin samojen aiheiden äärellä silloinkin.
Ihan tästä lähielämästä viimeisin asia, Milo sai eilen napattua takapihalle hiippailleen karkulaisen kiinni, ja helpotuksesta itkien kantoi saaliinsa sisään. Muutaman päivän piina päättyi siinä hetkessä, ja valtava helpotus sen osalta valtasi olon- yksi stressi vähemmän! Kiitos kissan suojelusenkelille, sillä päätimme lasten kanssa että Misun suojelusenkeli kulkee mukana ja tuo kissan kotiin, kun pyysimme sitä.
Olen kiitollinen siitä, että pojan muutto meni niin hyvin, ja vaikka kaikki ei olekaan ihan valmista vielä, mutta mikään ei ole vakavasti vaille, eikä vallankaan mitään ongelmaa ole, ellei rahaa lasketa,mutta sekin on maallista,ja siitä selviää vain maksamalla mitä pyydetään. Alkuunsa kun kaikkeen pitää itse sijoittaa :)
Olen kiitollinen siitä, että saimme tehtyä laatikkoraivausta ison pojan ex.huoneessa, eli Milon nykyisessä, ja saimme sen huoneen aika kondikseen- verhot pitää vielä laittaa. Nätti huone on ilo silmälle aikuisellekin!Ja minä olen sellainen kauneuden rakastaja, että mun elämä on hyvin pitkälle kunnossa, kun mun ympärillä on yksinomaan kauneutta ja siisteyttä (mutta aika harvoin tämä ylellisyys on täysin kohdallaan)
Olen kiitollinen miehestä. Meillä on ollut ihan hirveän vaikeaa, aivan karmeaa kamalaa kauhistuttavaa, mutta silti aina halu toisen luo, ja se on se kiinnipitävävoima, vaikka sitä monet paheksuukin tarkastellessaan maallisin parametrein asiaa. Surullisellehan se tuntuu, kun ei saa hyväksyntää itselle tärkeisiin asioihin, mutta onneksi olen oppinut tähän ikään (heh heh ) mennessä myös jättämään omaan arvoonsa muiden mielipiteitä.
Meillä on paljon vaikeita juttuja tässä arjessakin, mutta kuitenkin meillä on yhteinen tehtävä.
Tämä tuli jälleen todistettua heti kun palasimme yhteen ,eräs kauan toivottu asia tapahtui. Mitä muutakaan se olisi, kuin merkki!!!
Olen kiitollinen lapsista. He ovat suht terveitä ja hyvinvoivia ipanoita kaikki. Heillä on omat kotkotuksensa kaikilla, eilisestä mainitakseni Vieno mieluummin istui ja itkeä tillitti pedillään, kuin siivosi vaatteitaan lattialta (minusta se on ihan perussettiä ihan kohta 10v lapselle, joten hyvällä omallatunnolla vaadinkin sitä) Samuel,aka Ipana, päätti lähteä fillarilla yli rajojen, ja aiheutti taas paniikkia. Hänen rajat on omassa pihassa, mutta vallankin pyörän kanssa ne unohtuu. Milolla oli mökötystä siitä, että oli käyttänyt tietokonetta luvatta- sovittiin näin alkuun, että pitää kysyä lupa koneiluun, vaikka kone onkin hänen...Mutta olivat eilen pikkuveljen kanssa päättäneet rikkoa sääntöä sillä välin kun minä olin vesijuoksemassa.Niin että, monesti tuntuu että äitiys on pettymysten helminauha, yhden jälkeen seuraava.Onneksi tulee myös onnistumisia, iloja jne, mutta edelleen meillä taistellaan ihan perusjuttujen äärellä, esim siitä, uskotaanko aikuista vai ei.
Olen kiitollinen siitä, että meillä on kaikki mitä tarvitaan ihan ok elämään.Ei rikkauksia, mutta kaikki perusjutut ja aika paljon extraakin, vaikka niitä äkkiä pitää itsestäänselvyyksinä. Kaikki on hyvin ja tasapainossa, ja kun ihmisetkin pysyisi tasapainossa ja harmoniassa, niin voisi sanoa että elämme kuin jumalan kämmenellä. Haluaisin keksiä keinon, jolla poistaa riidat ja vallankin tappelut lasten väliltä, se rauhoittaisi 85% varmaan kaikkien elämää. Joten olisi tärkeä keino kyllä.
Olen kiitollinen niin monesta asiasta, että väkisinkin olen onnellinen.
Lisäksi olen keksinyt mikä minusta tulee isona :)
Kommentit
Lähetä kommentti