Siirry pääsisältöön

Se raha mikä menee ruokaan??

Jotenkin huvittuneena mietin tässä juuri iltapalapöytää tyhjennellessä, että kuinka paljon ruokaa menee meidän perheessä, ja paljonko se kaikki maksaa!

Tein tänään tavallista kaurapuuroa iltapalaksi, sen nimi oli tosin "Äidin lempeä iltapuuro" koska haudutin sitä sellaisella itsekeksimällä tavalla
 (nakkaan ryynit veteen jo siinä vaiheessa kun laitan kattilan liedelle, eli kylmään veteen. Ryynit likoaa sen hetken kun vesi alkaa kiehua,ja kun huttu kiehahtaa,laitan sen suoraan ykköselle,ja kansi päälle. Hämmennän usein ja vähän kovempiotteisestikkin joskus, niin ryynit hajoaa ja puurosta tulee tosi kuohkea ja hieno)
Puuron päälle tarjottiin vadelmaa pakkasesta.

Tämä annos piisasi 2 aikuiselle ja 4 lapselle.
Lisäksi ostin tänään ison paahtoleivän- se meni sillä istumalla niin, että 2-3 palaa jäi vielä yhdelle syöjälle joka ei ollut pöydässä yhtäaikaa.
Leipien päälle kulutettiin 3 isoa tomaattia ja 1 suolakurkku sekä x- määrä juustosiivuja

Jotenkin sen ison paahtoleivän katoaminen oli huvittavaa. Mietin että sinne hurahti liki 2euroo, yhtenä osana meidän iltapalaa. Puuro ei paljon maksanut, mutta viimeinen rasiallinen tädin keräämiä vadelmia kirpaisi :(

Mietin, että pitäisikö sitä haastaa itsensä laskemaan joltain ajalta ruokamenot, ja vähän pitämään siitä kirjaa, mitä on syöty ja paljonko se on maksanut...mahtaisinko jaksaa ja muistaa tallettaa kuitit ja tarkkailla ruoka-aineita, koska meillähän kokkaa MIES!
Katsotaan :)

Tällaisilla mietteillä torstai- iltaan.

Huomenna perjantai ja työläisillä alkaa vapaat. Minun elämä ei heilahda mihinkään.

Kuulumisiin!!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...