Heräsin tähän aamuun ihan kivasti, vaikka takana työntäyteinen viikonloppu.
Aamun hommiin kuului labrakäynti INR:n merkeissä, ja siellä labrassa kun istuin, niin tuli ihan totaalisen pimahtanut olo. Tuntui että alan joko nauraa ihan hulluna taikka itkee, oli ihan pölhö ajatella,että tää on viimeinen kerta siellä labrassa istumista, että kuinka monesti oon siellä istunut nyt viimeisen 9 kuukauden aikana!!
Ei tullut olo, että haluisin tän jatkuvan. Mutta kuitenkaan ei ihan niinkään, että olisi valmis päästämään irtikään. Siksi se olikin varmaan niin hullu tunne, etten tiennyt kumpaanko olisi purskahtanut. Joten tuijotin eteeni ja koitin rauhoitella kumpaakin tunnetilaa. Suonethan ne tässä "pikku" stressissä taas vetäytyny piiloon, joten arpapelillä sai täti pistää, ja onneks sai voittoarvan *lol*
Elämä on aika kaoottista juuri nyt. Tämä paikkakunnan muutos tuo nyt selkeesti rasittavuusprosentteja huimasti lisää, koska jännitän ihan pirusti itsekin. Ei minulla ollut tällaista tunnetta, kun lennähdettiin tuohon naapurikuntaan, 15 kilsan päähän. Ehei, ei mitään tällaista. Enkä kyllä muista, että aikoinaan 15 vuotta sitten, kun muutin tänne kolmen lapsen kanssa, olisi tuntunut tällaista. Nyt on elämää takana paljon enemmän, elämää on käsillä paljon enemmän, koska lapsia syntynyt viisi sen jälkeen kun olen tänne muuttanut, ja heidän elämiään kannattelen tässä käsissäni nyt täysin. Hirvittää ja pelottaakin, tämä on se hetki juuri ennen hyppyä. Sitten kun on ilmassa, se helpottaa. Tietää että tömähtää maahan takuuvarmasti. Se miten tömähtää, riippuukin sitten paljon siitä, kuinka itse suhtautuu.
Perjantaina siis lapset vietiin isilään, sen jälkeen piti mennä katsomaan minulle uusi puhelin. Ei sen takia, että vanhassa olisi vikaa, ihan vain siksi, että olin kyllästynyt, ja vaihtelunhaluinen. Miehelle periytyisi sitten vanha. Samalla reissulla tulimme sitten päätökseen, että tilasimmekin sitten sieltä pesukoneen ja kuivurin. Hyvin meni 1200 euroa ja 2 tuntia. Ipana oli ihan tuskainen, mutta ihanan hyvin kesti kumminkin. Lauantaina kävimme reissun uudella kodilla ja palasimme illalla vasta. Päivän kokeilulla olin masentunut: kamera oli ihan susi. Siis vanhassa oli paljon valovoimaisempi kamera, ja minä kuitenkin kuvaan niin paljon, etten siedä sellaisia kuvia, joista tulee vain tunkkainen olo. Mies sitä tuskailua kuunteli ja todettiin, että olisi pitänyt vain ostaa heti se, mitä myyjä suositti sen kameran takia- Honor 8. Jotenka sunnuntaina sitten vaihtamaan luuria,sieltä Ikeaan hakemaan lamppuja ja syömään.Kotona jatkui hommat. Illalla oltiin kyllä ihan tööt me kaikki. Lapset olivat levottomia, vallankin Ipana ja Daniel, jotka mesoivat tosi rasittavasti. Pesukone lähti myös uuteen kotiin, joten nyt sitten kerätään perjantaihin saakka pyykkivuorta (varmaan tulee kuva siitä sitten!)
Nyt olisi minun aamuhommat tehty ja tuumin mihin ryhtyisin. Tavallaan paljonkin on hommia vielä, mutta nyt kun olen yksin, tuntuu etten osaa tarttua mihinkään...huh huijaa. Pakkohan tässä on jotain touhuta, ei näitä tunteja voi yksinäänkään hukata!!!
Mutta juu, perästä kuuluu,sano.
Aamun hommiin kuului labrakäynti INR:n merkeissä, ja siellä labrassa kun istuin, niin tuli ihan totaalisen pimahtanut olo. Tuntui että alan joko nauraa ihan hulluna taikka itkee, oli ihan pölhö ajatella,että tää on viimeinen kerta siellä labrassa istumista, että kuinka monesti oon siellä istunut nyt viimeisen 9 kuukauden aikana!!
Ei tullut olo, että haluisin tän jatkuvan. Mutta kuitenkaan ei ihan niinkään, että olisi valmis päästämään irtikään. Siksi se olikin varmaan niin hullu tunne, etten tiennyt kumpaanko olisi purskahtanut. Joten tuijotin eteeni ja koitin rauhoitella kumpaakin tunnetilaa. Suonethan ne tässä "pikku" stressissä taas vetäytyny piiloon, joten arpapelillä sai täti pistää, ja onneks sai voittoarvan *lol*
Elämä on aika kaoottista juuri nyt. Tämä paikkakunnan muutos tuo nyt selkeesti rasittavuusprosentteja huimasti lisää, koska jännitän ihan pirusti itsekin. Ei minulla ollut tällaista tunnetta, kun lennähdettiin tuohon naapurikuntaan, 15 kilsan päähän. Ehei, ei mitään tällaista. Enkä kyllä muista, että aikoinaan 15 vuotta sitten, kun muutin tänne kolmen lapsen kanssa, olisi tuntunut tällaista. Nyt on elämää takana paljon enemmän, elämää on käsillä paljon enemmän, koska lapsia syntynyt viisi sen jälkeen kun olen tänne muuttanut, ja heidän elämiään kannattelen tässä käsissäni nyt täysin. Hirvittää ja pelottaakin, tämä on se hetki juuri ennen hyppyä. Sitten kun on ilmassa, se helpottaa. Tietää että tömähtää maahan takuuvarmasti. Se miten tömähtää, riippuukin sitten paljon siitä, kuinka itse suhtautuu.
Perjantaina siis lapset vietiin isilään, sen jälkeen piti mennä katsomaan minulle uusi puhelin. Ei sen takia, että vanhassa olisi vikaa, ihan vain siksi, että olin kyllästynyt, ja vaihtelunhaluinen. Miehelle periytyisi sitten vanha. Samalla reissulla tulimme sitten päätökseen, että tilasimmekin sitten sieltä pesukoneen ja kuivurin. Hyvin meni 1200 euroa ja 2 tuntia. Ipana oli ihan tuskainen, mutta ihanan hyvin kesti kumminkin. Lauantaina kävimme reissun uudella kodilla ja palasimme illalla vasta. Päivän kokeilulla olin masentunut: kamera oli ihan susi. Siis vanhassa oli paljon valovoimaisempi kamera, ja minä kuitenkin kuvaan niin paljon, etten siedä sellaisia kuvia, joista tulee vain tunkkainen olo. Mies sitä tuskailua kuunteli ja todettiin, että olisi pitänyt vain ostaa heti se, mitä myyjä suositti sen kameran takia- Honor 8. Jotenka sunnuntaina sitten vaihtamaan luuria,sieltä Ikeaan hakemaan lamppuja ja syömään.Kotona jatkui hommat. Illalla oltiin kyllä ihan tööt me kaikki. Lapset olivat levottomia, vallankin Ipana ja Daniel, jotka mesoivat tosi rasittavasti. Pesukone lähti myös uuteen kotiin, joten nyt sitten kerätään perjantaihin saakka pyykkivuorta (varmaan tulee kuva siitä sitten!)
Nyt olisi minun aamuhommat tehty ja tuumin mihin ryhtyisin. Tavallaan paljonkin on hommia vielä, mutta nyt kun olen yksin, tuntuu etten osaa tarttua mihinkään...huh huijaa. Pakkohan tässä on jotain touhuta, ei näitä tunteja voi yksinäänkään hukata!!!
Mutta juu, perästä kuuluu,sano.
Kalat muuttivat jo!! Akvaarion sijoittelu oli vähän ongelmallista, koska paikka johon olimme sen suunnitelleet, olisi jäänyt vähän tielle muuttoa ajatellen. Tuossa se on nyt vähän niinkuin tilanjakajana ruokailutilan ja olohuoneen välissä. Ihan siisti ja sisustuksellinen ratkaisu tuokin.
Tämä kuva on otettu Sony e5 puhelimella. Joten ihan pelkkä pikselimäärä ei kerro kameran laadusta.Näitä kuvia kun zuumasi (mitä siis otin 1pv aikana) niin se tuli tosi rakeisiksi nopeasti, ja valoa ei niihin meinannut saada muuten kuin laittamalla kaikki täysille.
No nyt on hyvä kamera alla, niin hyvä, että se silotti meidän naamat pyytämättä, kun otimme perhe-selfien eilen :)
Kommentit
Lähetä kommentti