Tapahtumista on aikaa 4-5vko. Alkuun surin, sitten ajattelin, että joo, alan olla ihan ok, ja olen järjellä käsitellyt asiat. Niin, järjellä. Järjellä ajatellenhan tässä ei ole mitään keskusteltavaa enää, tein ainoan järkevän valinnan lisääntymisen suhteen. Kyllä kyllä. Nyt vain tarvii kestää nämä "sivuoireet" siitä...
Katsoin erilaisia äitejä yhden jakson. Se oli teinivanhemmista. Ok, tilanne bueno. Toisen jakson katsoinkin sitten jo heti perään, tallenteista kun näitä katselen miten sattuu. Loppua kohden huomaan oloni tuskastuvan. Tuijotan telkkarissa vastasyntynyttä vauvaa, ja kipu yltyy.
Nukkumaan mennessä sanon miehelle, että en voi katsoa sitä ohjelmaa enää. Yritin selittää, mutta se lopputulema on niin monen ajatuksen ja tunteen mytty, että tuskin itsekään saan selvää. Kuitenkin se hemmetin satuttava tieto siitä, että kärsin ja kidun ajatuksentasolla aivan hulluna tästä tiedosta, että haluaisin repiä kierukan pois ja kaikkia riskejä uhmaten vielä yrittää, ja sitten heti perään valtava pysäyttävä tunne siitä ymmärryksestä, etten todellakaan uskaltaisi enää. En. Sitä vaan on kauhena vaikeaa tajuta, että se asia on nyt niin, että kertakaikkiaan en voi enää tehdä sitä, vaikka haluaisinkin, vaikka pystyisinkin!!! Aivan jumalattoman viiltävä tunne, tämä tällainen kahtiajakoisuus tämän asian suhteen.
Kyllähän siitä sitten itku kirposi, ja mies yritti lohduttaa, ja toisteli että en halua menettää sinua.
Niin.
Senkö se oikeasti maksaisi???
Tänään kävin jälkitarkastuksessa. Minulla on joku hemmetin pienisoluanemia tai joku.No kierukka on paikallaan, ja joudun vaan sietämään nyt x- aikaa tätä tiputteluvuotoa ja arpomaan tuleeko mulle menkat vaiko ei. Lääkäri haluisi että kierukka ja kohdun tilanne katsottaisi vielä ultralla, koska kierukka jätettiin paikalleen kohtutulehduksesta huolimatta (koska tilanne näytti rauhalliselle- olinhan saanut antibioottia tipalla jo 3pv silloin) Tuskin ehtii aika minulle ennen muutoa, heh heh. Sanoin lääkärille, että olemme muuttamassa. Noooh, katsellaan. Pitää sitten heti muuton jälkeen olla yhteydessä paikalliseen terkkariin, että saa nämä kaikki asiat siirrettyä sinne. Minullakin hoitokontaktia ollut vaikka ja mistä.
Mutta juu,tämä on taas yksi niistä asioista, jotaka vaativat nipistämään suun tiukaksi viivaksi ja pitämään päättäväisen ilmaan naamalla. En voi nyt enää tälle mitään.
Jos en olisi saanut keuhkoveritulppia ja saanut elinikäistä marevan-hoitoa
Jos minulla ei oli verenhyytymishäiriötä
Jos olisin nuorempi
Jos olisin hemmetti sentään tullut raskaaksi silloin kun sitä aloimme toivoa, eli 4 vuotta sitten!!!!!!!!!!!
Mutta ei. Ei tämä elämä mene kuten me haluamme. Siihen on tyytyminen, siitä on ymmärrys haettava, miksi näin.
Elämä jatkuu.
Ja nyt minä lähden kirppikselle pakoon asunnonkatsojia. En halua olla antamassa kasvoja sille, että kotimme on näin räävittömässä kunnossa nyt joka paikasta.
Tylsää.
Kommentit
Lähetä kommentti