Siirry pääsisältöön

Stressinpoisto ideoita?

Tyttärelle noussut lämpöä maanantaina. No voisin jopa melkein väittää, että tämä 37.2- 37.8 välillä hoipparoiva lämpöily voisi olla jopa stressireaktio, vähän niinkuin psykosomaattista oiretta. Olihan siinä aikamoinen paukku sulateltavaksi, ja samaan aikaan muuttopuuhat pyörimässä.

Minulla itsellä nosti lämpöä myös viikonloppuna. Sitten se ikäänkuin laski, mutta tänään ja eilen olen ollut tosi poikki taas, kertakaikkiaan voimat valunut viemäriin, ja tarvinnut ottaa päivällä noin tunnin välikuolemat (eli päiväunia) No kun tänään nousin, niin tytär sanoi että mittaa lämpösi. No yllättäen löytyi hiukan lämpöä, minkä voi olettaa johtuvan stressistä. Muita oireita ei ole.

Olen yrittänyt kuulostella kroppaa, ja tunnustella, olenko kauhean kireänä , mutta omasta mielestä en. Mieli ja ajatuksetkin on omasta mielestäni ihan jees, en tunne pingottelua, mutta väsynyt olen.
Paskamaisen väsynyt!!!

Ystävä kävi lapsineen kylässä tiistaina. Heitä varten saimme siivottua alakerran tuvanpuolen inhimilliseen kuntoon- ihan silläkin fiiliksellä, että on kivempi itsekin olla täällä laatikoiden keskellä, kun on edes tuo keittiönpuoli jotenkuten fiksun näköinen,. Vallankin ruokapöydän siisteys on itselle sellainen tärkeä juttu, että se kun on siisti ja koristettu muutamalla "pikkuiloisella" esim Mariskoolilla ja kynttilällä, niin fiilis on ihan jo siitä ilosta paljon parempi. Heidän käynti oli todella kivaa vaihtelua tähän väliin, jossa kaikki pyörinyt vain muuton ja siihen liittyvien juttujen ympärillä.

Tänään on päiväkodilla liikuntapainotteinen tapahtuma. "Jee" - näillä voimilla. No toivottavasti iskä jaksaa kulkea Ipanan kanssa.
Daniel on iltakoulussa pyöräretkellä ja Vieno tanssikerhossa. Milo kaverillaan- hän näemmä viettää kaiken ajan nyt ystäviensä kanssa, mikä onkin tietenkin kivaa ja samalla minua harmittaa, että olen näin itsekkään päätöksen tehnyt.
Tänäänkään tuskin tarvii haaveilla kahdenkeskisestä ajasta miehen kanssa, kun kummatkin ollaan varmaan aika vahvasti nukkumiseenpäin kalleellaan :/

Huomenna pitää jaksaa armoton shoppailu suorittaa, koska lauantaina on ne lasten kaverisynttärit, ja minä en ole muistanut vieläkään varata kerhohuonetta... huoh. Mutta monta muuta asiaa olen muistanut, ja hoitanutkin. Puhelu uuden koulun reksille- check. Lapsille on luokat katsottuina ja tutustumispäivä sovittu. Vakuutukset check. Laaja kotivakuutus, joka alkaa jo muuttopäivänä, ja kattaa siis muuttovahingot sekä uuden kodin vakuutuksen. Kysytty autovakuutusten bonuksien siirroista ja seisontavakuutuksesta ,check.
Mitäköhän olen unohtanut...

Lastenkutsuille saan kyllä käyttää varmaan kaikki resurssini, että osaan miettiä, mitä kannattaisi hankkia kolmelle kattaukselle...
Ja sitten ne ongintajutut.
Tänään harjoittelin shoppailun iloja ostamalla uuden mikron. Asiakasomistajapäivät antoivat meille parikymppiä alennusta :)

Yksi pikkuiloinen jonka ostin ,on tää


Korvakuumemittari on vanha, mutta sitäkin tarpeellisempi vekotin ollut tässä viimeiaikaisten lämpöjen tarkkailussa. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...