Taas itkettää.
Tänään itkin julkisesti katkeria kyyneliä.
Itkin heille,joille levitin koko liki kuuden vuoden paskasäkin silmien eteen.Sain kannustusta ja rohkaisua,ja minulle kerrottiin että olen ollut todella kovilla,eikä ole ihme että psyykeenikin renaa.En melkein voisi uskoa asiaa todeksi,kuinka kovilla olenkaan ollut,ellen olisi itse sitä kokenut.
Asiantuntijaraati oli hyvin ammattitaitoista.He osasivat kysyä hyviä kysymyksiä ja toki suosittelivat jatkamaan psyk.sh:lla käyntiä.Siitä en todellakaan luovu ainakaan tappelutta...nytkin vaan odotan tiistaita,että pääsen sinne!!! Sitä ennen on purettava tätä ahdistusta johonkin/jonnekkin...
...vaan tästäpä tuli huvittava sivujuonne mieleen...elämäänsä kyllästyneet tai siipeensäsaaneet yksilöt kulmakuppilassa nuokkumassa tuoppiensa ääressä.Yhtä rasittavaa juttua tulee sieltä,kuin minunkin suusta/näppikseltä.Minusta tuntuu että tukijani ovat jo uupuneet,vaikka ollaan vasta alkumetreillä.Siksipä siksi koitan vuodattaa tänne tätä oloa- luulen että pahimmat fiilarit suodattuu bittimössöksi,joten joka tätä lukee,on kaiketi turvassa.En lataa mitään pahaa ketään kohtaan näihin juttuihin,joten ei pitäisi tulla kauhean pahoja henkisiä ongelmia lukijalle :P
Kaikenlaiset ajatukset pyörii päässä,varmaan turhin niistä on "miksi".
Vastauksia voisi olla vaikka nämä
a) olen auttamattoman sinisilmäinen urpo,joka antaa anteeksi liikaa ja uskoo aina toisen muuttumiseen
b) tämä vain on minun karmani.Joko olen ansainnut tämän,tai tämä on tärkeää oppia minulle seuraavaa elämää varten tai jotain
c) pelkään liikaa yksinäisyyttä,että mieluummin olen paskassa suhteessa
Ahdistaa.Joo niin tekee.Mitähän tälle voisi tehdä?Jos vaikka itkisi hiukan.
Kaikki olisi ollut elämässä ihan hyvin,jos...
Meillä oli jo:
Kaunis koti jota laiteltu,
Kaunis piha jota ei ollut kylläkään laiteltu
kivoja lapsia - ai niin mutta nehän olikin niitä mun vitun kakaroita,joilla ei oo käytöstapoja- eli pyyhitäämpä se pois listasta
Meillä oli autoja
Meillä oli yhteinen huumori ja yhteinen maku leffojen suhteen- elokuvien katselusta nautittiin yhdessä paljon
Meillä oli yhteinen epäterveellinen maku ruuan suhteen ja molemmat oli auttamattomia herkkuperseitä (ja sen kyllä näkee)
....
Mua itkettää.
Koitin hengitellä rauhassa,hyvää sisään,pahaa ulos,mutta naama vaan vääntyy itkuun ja rinnasta kouristaa.
Miksi mä itken,mitä mä itken?
Laitan tähän runon jonka sain ystävältä:
Oikeastaan paremmin ei voisi kuvatakkaan asiaa.
Paitsi että minä en ole vielä edes sen lähteen reunalla.
Kaipaan ihan sairaasti aikaa kun asiat oli hyvin.
Mun on kuitenkin tässä kohtaa pakko muistuttaa itseäni,että ne asiat oli vain aika hetkellisesti aina hyvin.
Mä voisin haluta niin,että elämä olis enemmän kuin hetken hyvin,tai että edes niin,ettei ne pahat asiat olisi niin kovin pahoja.
Muuten se ihminen olisi ollut niin hyvä mulle.
Elämä on varjoja ja valoja...
Tänään itkin julkisesti katkeria kyyneliä.
Itkin heille,joille levitin koko liki kuuden vuoden paskasäkin silmien eteen.Sain kannustusta ja rohkaisua,ja minulle kerrottiin että olen ollut todella kovilla,eikä ole ihme että psyykeenikin renaa.En melkein voisi uskoa asiaa todeksi,kuinka kovilla olenkaan ollut,ellen olisi itse sitä kokenut.
Asiantuntijaraati oli hyvin ammattitaitoista.He osasivat kysyä hyviä kysymyksiä ja toki suosittelivat jatkamaan psyk.sh:lla käyntiä.Siitä en todellakaan luovu ainakaan tappelutta...nytkin vaan odotan tiistaita,että pääsen sinne!!! Sitä ennen on purettava tätä ahdistusta johonkin/jonnekkin...
...vaan tästäpä tuli huvittava sivujuonne mieleen...elämäänsä kyllästyneet tai siipeensäsaaneet yksilöt kulmakuppilassa nuokkumassa tuoppiensa ääressä.Yhtä rasittavaa juttua tulee sieltä,kuin minunkin suusta/näppikseltä.Minusta tuntuu että tukijani ovat jo uupuneet,vaikka ollaan vasta alkumetreillä.Siksipä siksi koitan vuodattaa tänne tätä oloa- luulen että pahimmat fiilarit suodattuu bittimössöksi,joten joka tätä lukee,on kaiketi turvassa.En lataa mitään pahaa ketään kohtaan näihin juttuihin,joten ei pitäisi tulla kauhean pahoja henkisiä ongelmia lukijalle :P
Kaikenlaiset ajatukset pyörii päässä,varmaan turhin niistä on "miksi".
Vastauksia voisi olla vaikka nämä
a) olen auttamattoman sinisilmäinen urpo,joka antaa anteeksi liikaa ja uskoo aina toisen muuttumiseen
b) tämä vain on minun karmani.Joko olen ansainnut tämän,tai tämä on tärkeää oppia minulle seuraavaa elämää varten tai jotain
c) pelkään liikaa yksinäisyyttä,että mieluummin olen paskassa suhteessa
Ahdistaa.Joo niin tekee.Mitähän tälle voisi tehdä?Jos vaikka itkisi hiukan.
Kaikki olisi ollut elämässä ihan hyvin,jos...
Meillä oli jo:
Kaunis koti jota laiteltu,
Kaunis piha jota ei ollut kylläkään laiteltu
kivoja lapsia - ai niin mutta nehän olikin niitä mun vitun kakaroita,joilla ei oo käytöstapoja- eli pyyhitäämpä se pois listasta
Meillä oli autoja
Meillä oli yhteinen huumori ja yhteinen maku leffojen suhteen- elokuvien katselusta nautittiin yhdessä paljon
Meillä oli yhteinen epäterveellinen maku ruuan suhteen ja molemmat oli auttamattomia herkkuperseitä (ja sen kyllä näkee)
....
Mua itkettää.
Koitin hengitellä rauhassa,hyvää sisään,pahaa ulos,mutta naama vaan vääntyy itkuun ja rinnasta kouristaa.
Miksi mä itken,mitä mä itken?
Laitan tähän runon jonka sain ystävältä:
Kun vaikea ihmissuhde eletty loppuun
sitä ei tiedä miksi itkee
-helpotuksesta vai kaipauksesta.
Sitä on kuin samean lähteen reunalla
odottaen veden selviämistä
että näkisi selvästi.
Pohjaan saakka.
-Maaria Leinonen-
 |
| so sad. |
Paitsi että minä en ole vielä edes sen lähteen reunalla.
Kaipaan ihan sairaasti aikaa kun asiat oli hyvin.
Mun on kuitenkin tässä kohtaa pakko muistuttaa itseäni,että ne asiat oli vain aika hetkellisesti aina hyvin.
Mä voisin haluta niin,että elämä olis enemmän kuin hetken hyvin,tai että edes niin,ettei ne pahat asiat olisi niin kovin pahoja.
Muuten se ihminen olisi ollut niin hyvä mulle.
Elämä on varjoja ja valoja...
Kommentit
Lähetä kommentti