Olen puhunut kauan,kauan jo,etten elä ns.vanhaksi.60 vuotta on jotenkin maksimi mun ajatuksissa.Ja tämä ei tarkoita,etten haluisi elää,vaan tämä on vain tieto,jonka totean olevan näin.
Joku sanoo että kerjään ikävyyksiä tai älä mantraa tuollaista.
Ja kun kerroin joskus että tunnen aikani loppuvan,sitä pidettiin masentuneen mielen temppuina,vaikka silloinkin tunne oli juuri se - tieto- näin vain on.Ja se mikä on,sitä ei muuta kuin maailmankaikkeuden uudelleen kirjoittaminen.
On oikeasti hölmö tunne tuntea,että se mitä on vielä tehtävänä,on lapset ja heidän elämänsä "alkuun" saattaminen.Minulla ei ole niinkuin muuta tekoa tässä elämässä enää,olen tehtäväni tehnyt.Istuttanut ikuisuuden siemenen lapsiini,muistuttanut mistä he ovat kotoisin,ja se,että eivät unohda taitojaan.Minulla on niin kauniita sieluja lapsinani,etten voi kuin haukkoa henkeäni sen loisteen edessä.
Maan tasolla he ovat haastavia ja raskaitakin lapsia,mutta kun koetan ymmärtää paremmin heidän maantason ongelmia (jotka muuten sanalla sanoen ovat melkein normaaleja juttuja kun puhutaan noinkin henkisistä tyypeistä) mutta se viisaus ja henkevyys joka heissä on ollut syntymästään alkaen...
Minun pitää kirjoittaa kirje heille,sellainen yhteiskirje,jossa kerron jokaiselle jotain tosi tärkeää haudan takaa ;)
Sen kirjeen voi lukea joku siinä tilanteessa,kun todetaan ettei ole perittävää,voitte tapella kodin irtaimistosta vain.
Miksi tätä nyt aloin kirjoittaa ja miettiä?
No en tiedä,mutta tämä olkoon testamenttini teille rakkaat lapset.Ääni jostain,toivottavasti kuulette sen sydämellänne,ja tunnette mitä olen tahtonut sanoa teille.
Ne kaikki riidat ja räyhyämiset joita on ollut,kliseistä mutta sanon: olen tehnyt sen teidän parhaanne takia.
Äitienpäivä muistutti siitä,että olen suoriutunut säälittävästi tästä tehtävästä,mutta toivon että vahvuus on kuitenkin kasvanut sisällänne,jonka osaatte ottaa käyttöön omassa elämässä.
En minä päivieni määrää tiedä,mutta tulipahan nyt tunne,että näin on kirjoitettava.Ja sen mitä tunnen,teen.
Ehkä se tulee siitä tiedosta että perussairauksien kanssa eläen ei voi koskaan tietää,oudoista oireista tai siitä,että syövän esiaste on löytynyt minusta.
Niin lapseni,kelloni tikittää,mutta niin se tikittää kaikilla,nopeammin tai hitaammin.
Tässäkin biisissä on jotain,joka kertoo minusta,ehkä ymmärrätte minua tämänkin kautta
Hyvää matkaa sulle ja mulle
-jokainen omalla matkalla ollaan
Love peace understanding.
vielä jälkikirjoitus :
Minä uskon kohtaloon,tarkoitukseen.Ehkä enemmän tarkoitukseen,siihen,että asiat menee kuten niiden ikäänkuin pitääkin mennä.
Tämä on auttanut minua kestämään tämän elämän tuomia metkuja hiukan paremmin,vaikka taistelija ja oikeudenmukaisuuden liekinkantaja minussa onkin kärsinyt ja joutunut pinnistelemään kovasti.
Mutta jotenkin se tieto,että määräänsä enempää ei voi kartella oman elämänsä haasteita...
Olen monesti "kironnut" tätä vaikeaa elämää,ja sanonut,että seuraavaksi olisi syytä olla hiukan kivempaa ;) Toivon että olisin oppinut jotain.Oikeastaan tiedän että olen,mutta tämä elämä ei ole oikea aika ilmentää sitä.Ihan hullua,mutta näin se on.Joten kamppailen niiden haasteiden kanssa läpi tämän elämän.
Tämä teksti on hyvin merkityksellinen,sillä...mun toive oli,kun aloin tänä iltana surffailla koneella,koska lätkä ei kiinnostanut jota tv tarjoili, se toive oli kuulla henkimaailmaa.Ja näin mä sen nyt kuulin.Enkä mä epäile sitä,en ole koskaan epäillyt.Olen aina saanut asiallista juttua kun henkimaailman kanssa olen ollut tekemisissä,paitsi joku ihan ekoja kertoja kun halusin vähän leikkiä,keltanokkana vielä,huonosti suojattuna...ja sitten meni pupu pöksyyn kun valot räppäs kun pyysin ja sain tiedon läsnäolosta.No en suosittele leikkimään,sittemmin opin kunnioittavan ja "hartaan" tavan olla yhetydessä,ja sittemmin,myöhemmin,sain ilon ja onnen tuoda viestiä muillekin.Se on todellinen etuoikeus.Ja iloni on aika suuri,kun näen että lapsistani "joku" avaa samoja ovia...
****************************
Good Night.
Ny.
Kommentit
Lähetä kommentti