Tämä aamu alkoi voimainkoetuksella,itsestäni riippumattomista syistä,ulkopuolisten,sanoisinko jopa pahan voimien jyllätessä.
Sitten tulin tyypillisesti koneelle,lukemaan mitä muualla tapahtuu (siis facepäivityksiä ja uutisia ym) ja kohtasin heti monta tarinaa siitä,miten äiti on kovilla.Niin kovilla,eikä kukaan tajua sitä,koska äitihän on superihminen,koska hän on lapset halunnut.
Niinhän se tarina menee,minun exäni mielestä ainakin.
http://www.huonoaiti.fi/ihanaa-lapsi-menee-tanaan-viikoksi-isalleen/
http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/arki/terveys/armoa_ala_ota_paineita
Samaistun molempiin juttuihin hyvin.
Lisäksi päivityksistä kuuli parillakin ystävällä olevan tiukkaa lasten kanssa.
Kun kommentoin heille tätä kliseistä "voimia" sanaa,toivoin todella,että siitä olisi edes vähän apua.
Voimia tarvittaisiin siihen,että saisimme kaikki elämmme rullaamaan kuten parhaaksi olisi kaikille.
Voimia vaan ei itsestään synny,siihen tarvitaan latautumista.
Supervuosieni yli puoleenväliin saakka,latauduin ihan pelkästään yöunesta.Nykyään mikään määrä unta ei riitä siihen,tarvisin paljon muutakin,vaikkapa tukea ja konkreettista apua tähän kasvatustyöhön,jonka kohteita olen holtittomasti haalinut elämääni.
Siis oma vika,ja itseaiheutettuun ahdinkoon ei voi pyytää apua.Niin.
Sana kuulostaa pienelle,joskus jopa tarkoituksettomalle heitolle,mutta useimmiten siihen kiteytyy sen sanojan oma voimattomuus tehdä juurikaan mitään muuta,kuin toivottaa voimia.
Jokainen on oman onnensa seppä,sanotaan,vaan parhaimmallakin sepällä on vaikeaa takoa kun sitä häiritään jatkuvasti...
..oma päiväni kului surkeasti loppuun.Ilolla aloitettu reissu kuivui kasaan äkimmin kuin arvasinkaan- luulin että herra estäisi edes loppumatkaan saakka,mutta paskat.
Niimpä tein piiiitkän lenkin lasten kanssa (autolla)- haettiin kauan odotetut rillit pojalle ja kipaistiin äkkiä H&M:llä hakemassa tyttärelle housuja.En tiedä mitä 8-vuotiaat tytöt nykyään leikkii,mutta tällä on kaikkien housujen polvet rikki!!!
Ja minä olen niin laiska etten saa niitä korjattua.Vetskareita on mennyt pojilla nyt rikki,yksi jumpsuit ja yksi viime syksyinen takki...ja niinhän ne käyttämättä sitten jää,kun korjautaminen on niin saamarin kallista ja minun keskittyminen niin saamarin huonoa,että saisin niitä uusia ommeltua.Joten...
Mutta oon iloinen että sain lapselle edes housuja,samperi sentään!!
Siihen ne ilot sitten loppuikin.
Tässä taas illan miettinyt,että oikeesti mitä hemmettiä,kuka tällaisen elämän tilasi,minäkö?
Haluisin päästä tästä kahleesta irti,tiedän että helpottaisi,antaisi tilaa terveille tunteille.
Vaan miksi en?
En uskalla,en saa aikaiseksi,pelkäänkin sitää vähän,että mitäs sitten tapahtuu.Ja kaiken kukkuraksi,se muutos on ihan hiton iso ponnistus,en tiedä riittäisikö mun voimat siihen,koska auttajia ei ole.
Niitä vaan ei ole.
Mutta juu,tällaisilla menoilla alkaa mun vapaa viikonloppu,johon kuuluu vain yki lapsi.
Jospa saisi edes levätä...
Voimia hei,sullekkin!
Ja kiitti kun luit.
Sitten tulin tyypillisesti koneelle,lukemaan mitä muualla tapahtuu (siis facepäivityksiä ja uutisia ym) ja kohtasin heti monta tarinaa siitä,miten äiti on kovilla.Niin kovilla,eikä kukaan tajua sitä,koska äitihän on superihminen,koska hän on lapset halunnut.
Niinhän se tarina menee,minun exäni mielestä ainakin.
http://www.huonoaiti.fi/ihanaa-lapsi-menee-tanaan-viikoksi-isalleen/
http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/arki/terveys/armoa_ala_ota_paineita
Samaistun molempiin juttuihin hyvin.
Lisäksi päivityksistä kuuli parillakin ystävällä olevan tiukkaa lasten kanssa.
Kun kommentoin heille tätä kliseistä "voimia" sanaa,toivoin todella,että siitä olisi edes vähän apua.
Voimia tarvittaisiin siihen,että saisimme kaikki elämmme rullaamaan kuten parhaaksi olisi kaikille.
Voimia vaan ei itsestään synny,siihen tarvitaan latautumista.
Supervuosieni yli puoleenväliin saakka,latauduin ihan pelkästään yöunesta.Nykyään mikään määrä unta ei riitä siihen,tarvisin paljon muutakin,vaikkapa tukea ja konkreettista apua tähän kasvatustyöhön,jonka kohteita olen holtittomasti haalinut elämääni.
Siis oma vika,ja itseaiheutettuun ahdinkoon ei voi pyytää apua.Niin.
Sana kuulostaa pienelle,joskus jopa tarkoituksettomalle heitolle,mutta useimmiten siihen kiteytyy sen sanojan oma voimattomuus tehdä juurikaan mitään muuta,kuin toivottaa voimia.
Jokainen on oman onnensa seppä,sanotaan,vaan parhaimmallakin sepällä on vaikeaa takoa kun sitä häiritään jatkuvasti...
..oma päiväni kului surkeasti loppuun.Ilolla aloitettu reissu kuivui kasaan äkimmin kuin arvasinkaan- luulin että herra estäisi edes loppumatkaan saakka,mutta paskat.
Niimpä tein piiiitkän lenkin lasten kanssa (autolla)- haettiin kauan odotetut rillit pojalle ja kipaistiin äkkiä H&M:llä hakemassa tyttärelle housuja.En tiedä mitä 8-vuotiaat tytöt nykyään leikkii,mutta tällä on kaikkien housujen polvet rikki!!!
Ja minä olen niin laiska etten saa niitä korjattua.Vetskareita on mennyt pojilla nyt rikki,yksi jumpsuit ja yksi viime syksyinen takki...ja niinhän ne käyttämättä sitten jää,kun korjautaminen on niin saamarin kallista ja minun keskittyminen niin saamarin huonoa,että saisin niitä uusia ommeltua.Joten...
Mutta oon iloinen että sain lapselle edes housuja,samperi sentään!!
Siihen ne ilot sitten loppuikin.
Tässä taas illan miettinyt,että oikeesti mitä hemmettiä,kuka tällaisen elämän tilasi,minäkö?
Haluisin päästä tästä kahleesta irti,tiedän että helpottaisi,antaisi tilaa terveille tunteille.
Vaan miksi en?
En uskalla,en saa aikaiseksi,pelkäänkin sitää vähän,että mitäs sitten tapahtuu.Ja kaiken kukkuraksi,se muutos on ihan hiton iso ponnistus,en tiedä riittäisikö mun voimat siihen,koska auttajia ei ole.
Niitä vaan ei ole.
Mutta juu,tällaisilla menoilla alkaa mun vapaa viikonloppu,johon kuuluu vain yki lapsi.
Jospa saisi edes levätä...
Voimia hei,sullekkin!
Ja kiitti kun luit.
Kommentit
Lähetä kommentti