Mulla ei ole enää sitä jotakin,joka sanoo,että mennään sinne ja tehdään tätä.Olen ihan omavarainen tässä asiassa,eli en osaa lähteä mihinkään.Nyt tunnen taas ahdistuksen puristuksen,kun olen tänään yksin,4 lasta ovat menneet isiensä luo päiväksi,ja minä olen .Ajatuksenkin tasolla lähteminen...lähde lomalle,lähde pois kotoa...en minä pysty!!!
Katselen näitä tunkkaisia nurkkia,enhän minä voi lähteä mihinkään kun kaikki asiat on ihan kesken.
Kodissa hommat levällään,päässä ja sydämessä vielä pahemmin.Minä vaan en voi lähteä mihinkään.
Kova ahdistus puristaa rintaa ja itku tekee tuloaan.
Se joku joka ennen aina sanoi että mennään tuonne ja tehdään näin,ei edes haluaisi enää olla täällä.
Minä luulin kun vielä viikko sitten heräsimme samasta vuoteesta ja joimme aamukahvit yhdessä,että hän haluaa olla minun kanssa.Sitten kävi mitä kävi.
Tänään ymmärsin,että hän ei olisikaan onnellisempi minun kanssa.
Mikä naurettava ja säälittävä olento olenkaan,kuinka saatoinkaan kuvitella,että hän olisi oikeasti halunnut olla minun kanssa,koskaan?
Hän tuli aikoinaan perheeseemme,koska mulla oli valmis kiva perhe,turvaa ja hoivaa tarjolla.
Tänään hän ei tarvi minua enää.
Se on hänelle tietenkin helvetin hyvä juttu.Minulle pieni järkytys.Mutta pitänee ajatella sitten niin,että kasvatin sitä linnunpoikasta ja nyt hän saattoi lentää pois minun luota.
Juu ei auttanut tollainen ajattelu,itkettää ja ahdistaa edelleen.
Eli siis minä olinkin hänessä enemmän kiinni kuin hän minussa.
Minä tarvitsin häntä,hän ei tarvi minua.
Voi miten oksettava tunne tajuta tämä.Mikä tyrkky!! Olen elänyt siinä uskossa,että hän ihan totta haluaa olla minun kanssa minun itseni takia.Aikamoisen itserakas ajatus,huh huh.
Mukavaa huomata ettei minussa olekaan mitään,miksi hän haluisi olla minun kanssa :(
Voi hyvä jumala näitä tunteita,näitä ajatuksia.
Voisin ottaa,sanotaanko nyt vaikka 6kuukauden kooman tähän,herätä siitä niin että tämä koko paska olisi ohi.
Joten ei muutakuin avioeroa hakemaan,mikäs sen hauskempi tapa aloittaa kesäloma!
Katselen näitä tunkkaisia nurkkia,enhän minä voi lähteä mihinkään kun kaikki asiat on ihan kesken.
Kodissa hommat levällään,päässä ja sydämessä vielä pahemmin.Minä vaan en voi lähteä mihinkään.
Kova ahdistus puristaa rintaa ja itku tekee tuloaan.
Se joku joka ennen aina sanoi että mennään tuonne ja tehdään näin,ei edes haluaisi enää olla täällä.
Minä luulin kun vielä viikko sitten heräsimme samasta vuoteesta ja joimme aamukahvit yhdessä,että hän haluaa olla minun kanssa.Sitten kävi mitä kävi.
Tänään ymmärsin,että hän ei olisikaan onnellisempi minun kanssa.
Mikä naurettava ja säälittävä olento olenkaan,kuinka saatoinkaan kuvitella,että hän olisi oikeasti halunnut olla minun kanssa,koskaan?
Hän tuli aikoinaan perheeseemme,koska mulla oli valmis kiva perhe,turvaa ja hoivaa tarjolla.
Tänään hän ei tarvi minua enää.
Se on hänelle tietenkin helvetin hyvä juttu.Minulle pieni järkytys.Mutta pitänee ajatella sitten niin,että kasvatin sitä linnunpoikasta ja nyt hän saattoi lentää pois minun luota.
Juu ei auttanut tollainen ajattelu,itkettää ja ahdistaa edelleen.
Eli siis minä olinkin hänessä enemmän kiinni kuin hän minussa.
Minä tarvitsin häntä,hän ei tarvi minua.
Voi miten oksettava tunne tajuta tämä.Mikä tyrkky!! Olen elänyt siinä uskossa,että hän ihan totta haluaa olla minun kanssa minun itseni takia.Aikamoisen itserakas ajatus,huh huh.
Mukavaa huomata ettei minussa olekaan mitään,miksi hän haluisi olla minun kanssa :(
Voi hyvä jumala näitä tunteita,näitä ajatuksia.
Voisin ottaa,sanotaanko nyt vaikka 6kuukauden kooman tähän,herätä siitä niin että tämä koko paska olisi ohi.
Joten ei muutakuin avioeroa hakemaan,mikäs sen hauskempi tapa aloittaa kesäloma!
Kommentit
Lähetä kommentti